Tämä arvostelu on julkaistu alkujaan Pelaaja-lehden elokuun numerossa 236.
Pysy tuoreimpien arvostelujen tasalla tilaamalla lehti tästä!
Meidän äiti tekee teidän äidistä ruokaa
”Tuleeko sinusta lihapulla vai piirakka? Mikä on kohtalosi?” Kysymyksen esittää useaan otteeseen juuri avatun gastropubin kokki Hildred, mutta hän ei kohdista sitä 400 gramman sikanautasekoitukselle. Tämä kasvuyrittäjä tekee nimittäin ruokaa ihmisistä. Kannibaaliksi häntä ei saa solvata, sillä herkut menevät asiakkaiden suihin. Ruumiit saapuvat yläkerrasta, jossa omia asiakkaitaan murhaa räätäli ja aviomies Percival. Hän tekee uhrien vaatteista uusia kuteita ja kierrättää lihat roskakuilun kautta keittiöön. Avioparin bisnes pöhisee niin lujaa, että siitä saisi vaikka klikkijutun HS Visioon.
Puhdas provokaatio pelin muodossa ei ole mikään uusi juttu. Lähes kaikille pahennuspeleille yhteistä on kuitenkin ominaisuus, jota voi kuvata vain kehnoudeksi. Postalin opeilla on tehty pelejä pitkään, mutta suoritus jää lähes aina tasolle ”Nyt minä ammun, pissaan ja kakkaan. Höhöö!” Useimmat jäävät pikkusivustojen ilmaisyritelmiksi, joissa pikseligrafiikkakin hapuilee. Siksi tuore ravintolasimu Ravenous Devils on niin hauska tapaus. Se on ilkeä mutta ihmeen laadukas pikkupeli, joka nousi nopeasti yllärihitiksi. Taustalla on italialainen studio Bad Vices Games ja sen kaksi työntekijää, Eleonora Vecchi ja Cristian Gambadori. Kaksikon takana on yksi floppipeli ja 2,5 euron pornopeli Sexual Void, mikä todistaa pelialan nykyisestä monimuotoisuudesta.
Ravenous Devils on toki ihan aito peli. Se on ravintolasimulaattori ja parodia elämänmyönteisistä kevytsimuista. Lihaa säästämätön aviopari muuttaa kaupunkiin ja avaa päällekkäisiin kerroksiin ravintolan ja Sweeney Todd -tyylisen räätäliliikkeen. Pelaaja rullaa kerrosten välillä ja klikkailee käskyjä molemmille hahmoille yrittäen maksimoida asiakastyytyväisyyden ja tuotot. Kaikkea ei ehdi tehdä, sillä esimerkiksi ruumiin jauhaminen jauhelihaksi vie Hildrediltä tietyn aikamäärän. Kun menestystä alkaa tulla, salaperäinen kannibaali Herra J. alkaa lähettää vaatimuskirjeitä, mikä käynnistää pelin tarinakaaren.
Ohessa hankitaan parempia uuneja ja myllyjä sekä perustetaan yläkertaan jopa tomaatin ja pottujen kaltaisia lisukkeita kasvattava kasvihuone. Ne helpottavat rahantekoa ja lisäävät pelin tahtia. Järkyttävintä ei ole se, kuinka nopeasti pelaaja imeytyy murhaamiseen ja silpomiseen yrittäessään kasvattaa tiliä. Todellinen paukku on se, kuinka hyvältä peli näyttää. Taide on yksityiskohtaista, kaunista ja tunnelmallista, ja se tuo mieleen esimerkiksi Dishonoredin. Se on vain valjastettu näyttämään pikselintarkasti, miten ihminen muuttuu kyljyksiksi. Jopa ääninäyttely miellyttää, ja innokkaimmat voivat avata hahmoille vaihtoehtoisia asuja.
Pelaaminen on hieman yksitoikkoista kliksuttelua, mutta hahmojen nätit animaatiot tekevät paljon, ja kun bisnes kasvaa, pöytiintarjoilu helpottuu palkkaamalla avuksi kivan pikku tarjoilijapojun. Keittiöön voi ostaa jopa paijattavan söpökisun, joka täydentää lihavalikoimaa rottia jahtaamalla!
Murhabisnestä riittää parinkymmenen päivän ja noin neljän tai viiden tunnin ajaksi, mutta silloinkin vitsi meinaa venähtää turhan pitkäksi. Peliä ei ole vaikea voittaa, eikä pahimmassakaan asiakaskiireessä tule oikeasti hiki. Vain neljän euron hintaisena Ravenous Devilsia voi kuitenkin suositella kaikille makaaberin huumorin ja Poe-maisen synkkyyden ystäville. On vallan ihastuttava nähdä, kuinka Vecchi ja Gambadori puskevat lihaa säästämättä ruudulle kauheuksia vajoamatta ollenkaan provopelien kökkösuohon. Se on Michelin-tähden arvoinen suoritus.