Rayman Origins

Viime vuodet ovat olleet kaksiulotteisten tasoloikkapelien juhlaa. Kun tuoreemmat rimppakintut pompahtelevat mallikkaasti latauspalveluissa, Marion ja nyttemmin Sonicin kaltaiset vanhat naavaparrat luottavat jopa retroillessaan levymuotoon. Nyt konkariletkan perälle astuu vuorostaan Rayman, joka heittää uutuusloikassaan vesilintua niin kolmannella ulottuvuudella kuin höpsösti karjuvilla jänöjussei

1.12.2011 10:00

Viime vuodet ovat olleet kaksiulotteisten tasoloikkapelien juhlaa. Kun tuoreemmat rimppakintut pompahtelevat mallikkaasti latauspalveluissa, Marion ja nyttemmin Sonicin kaltaiset vanhat naavaparrat luottavat jopa retroillessaan levymuotoon. Nyt konkariletkan perälle astuu vuorostaan Rayman, joka heittää uutuusloikassaan vesilintua niin kolmannella ulottuvuudella kuin höpsösti karjuvilla jänöjusseillakin. Toisin sanoen Rayman Origins keskittyy olennaiseen.

Ubisoftin raajattoman tasoloikkasankarin juurille paluun oli alkujaan tarkoitus tapahtua latausmuodossa, mutta lopulta ranskalaisjätti havahtui laajentamaan pelin täysimittaiseksi seikkailuksi. Hyvä niin, sillä pienemmässä mittakaavassa olisi varmasti jäänyt kokematta monia hauskoja hyppelyhaasteita, joiden ansioista Rayman Origins on uuden tasoloikka-aallon viihdyttävimpiä ja persoonallisimpia ilmestyksiä.

Satumaisen kaunista

Rayman Origins noudattaa turvallista tasoloikkakaavaa, mutta tekee sen sangen näyttävästi ja luovalla hulluudella. Rayman, Globox ja kumppanit lähtevät pelastamaan pirtsakasti rallattavia Electoon-pallukoita, joita tarpeeksi keräämällä urhoollinen poppoo voi edetä seuraaviin maailmoihin.

Pinkkien palleroiden varalta onkin pidettävä silmät tarkkana ja korvat höröllä, sillä jokaisesta kentästä löytyy surullista nyyhkytystä seuraamalla kaksi piilotettua Electoon-häkkiä lopussa odottavan varman nakin lisäksi. Myös kenttiin ripoteltujen valokärpästen kerääminen ja vanhojen alueiden uudelleenkoluaminen aikarajan puitteissa ovat mainio tapa helpottaa loppusuoraa, jossa electooneja tarvitaan jo melkoinen nivaska pomovastustajien haastamiseen.

Heti ensimmäisenä pelissä ihastuttaa etenkin sen kuvankaunis ja äärimmäisen sulava piirrosmainen ilme, jonka kirkkaiden värien ja mielikuvituksellisten maisemien siivittämänä Rayman Origins nappaa nykysukupolven komeimman 2d-loikan tittelin. Hupaisat animaatiot ja tapahtumarikkaat maisemat eivät kuitenkaan ole pelin ainoa meriitti, sillä raajattoman sankarin ohjaus on luontevaa ja nautinnollista. Olipa kyse uhmaavista loikista, ilmavirroissa leijumisesta, uimisesta tai seinillä juoksemisesta, ohjaus mahdollistaa lähes millintarkan navigoinnin vihollislaumojen lävitse.

Kehittäjät ovat havainneet onnistumisensa itsekin ja uskaltaneet sijoittaa mehevimpiä pistepotteja pirullisiin ansoihin, joissa hengenlähtö on varmaa keskittymiskyvyn herpaantuessa hetkeksikään. Kenttäsuunnittelussa itsessään on paljon hauskoja oivalluksia, jollaisia yleensä tapaa nähdä vain Nintendon loikissa. Päästäänpä pelissä tasaisin väliajoin jopa lentelemään hyttysellä vanhojen arcadelentelyjen hengessä, mikä tuo peliin hieman erilaista haastetta.

Haasteita uusilta ja vanhoilta ajoilta

Vanhan koulukunnan ystävänä on mukava myös huomata, että alun letkeilyn jälkeen vaikeustaso nousee huomattavissa määrin. Loppua kohden kentät saattavat muistuttaa vanhoja kunnon refleksihippoja, joissa tulevat vaarat ja rotkot on lähestulkoon opeteltava ulkoa edetäkseen. Sama pätee osittain myös pelin massiivisiin pomomittelöihin, joissa on hyödynnettävä Raymanin ja kumppaneiden matkan varrella oppimia taitoja.

Pelottavalta kuulostavasta luonteestaan huolimatta kyvyt iskostetaan pelaajan mieleen matkan varrella sen verran mallikkaasti, että epäonnistuessaan tietää aina, missä kohdin suoritusta pitää parantaa. Halu yrittää uudelleen on korkealla jo senkin takia, että vaikeustason noususta huolimatta se ei kuitenkaan nouse äärimmäisyyksiin, mistä kiitos muun muassa tasaisille välietapeille ja loputtomille elämille.

Koska kyseessä on jonkin sortin kasvutarina, ovat sankarimme astetta levottomampia kuin mihin sarjan muissa osissa on totuttu. Tämä pitää erityisen hyvin paikkansa, kun kampanjaa pelaa yhdessä kolme kaverin kanssa, jolloin pelin luonne muovautuu New Super Mario Bros. Wiin tapaan sekä yhteisvoimin tapahtuvaksi ponnisteluksi että muiden pelaajien toverilliseksi härnäämiseksi. Toisten läiskimisestä tuntuu irtoavan hämmästyttävän paljon hupia, mutta mahdollisuus loikata peliin mukaan on myös oiva apukeino auttaa pinteessä olevaa kaveria.

On silti myönnettävä, että niin ilmeikäs ja monivivahteinen peli kuin Rayman Origins onkin, kenttien ideoiden kierrätys pistää silmään useammin kuin vaikkapa Wiin Donkey Kong Country Returnsissa. Tämän painaa kuitenkin mielellään villaisella, kun kokonaisuus muutoin lumoaa pauloihinsa kuin vanhan ajan tasoloikkaklassikot konsanaan, olivatpa raajattoman sankarin aiemmat seikkailut tuttuja tai eivät.
 

8/10
Lisää luettavaa