Puuha-Peten arkkivihollinen
Pitkään ruususen unta kuorsannut Red Faction -pelisarja palaa tantereelle sarjan kenties pidetyimmän osan uudelleenversioinnin voimin. Jo lähes vuosikymmenen kypsään ikään ehtinyt Red Faction Guerrilla suhahti aikanaan monen pelaajan näköpiiristä ohi, mutta nyt tämä tuhosinfonian riemujuhliin kutsuva ärhäkkä toimintaseikkailu on saanut kasvojenkohotuksen ja työkomennuksen nykypäivän laitteistolle.
Marsiin sijoittuvaa tarinaa tähdittää Alec Mason, jonka duunarikomennus punaiselle planeetalle menee heti kättelyssä päin prinkkalaa. Valtavalla vasaralla ja synkällä menneisyydellä varustettu kaivosmies ei kaipaisi konfliktia, mutta taistelu löytää tiensä sankarimme luo jo ensimmäisen viiden minuutin aikana. Mason joutuu napit vastakkain Marsia poliisivaltion elkein kaitsevan EDF-ryhmittymän kanssa, ja sitten onkin aika vetää liikkuvat taakse.
EDF:n rautaista otetta punaisesta planeetasta aletaan järsiä irti sormi kerrallaan. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että pelaaja suhaa pitkin laajaa pelialuetta suorittaen pää- ja sivutehtäviä, joissa pääosassa on yleisimmin ympäristön väkivaltainen remontointi. Volitionin kehittämästä GeoMod-tekniikasta otetaan toden teolla ilo irti, sillä osapuilleen kaiken irtaimiston rakennuksista ajoneuvoihin saa tussautettua kilon paloiksi. Masonin luottomoukarin lisäksi arsenaaliin etsiytyy erilaisia tuliaseita ja räjähteitä, ja tuhovoiman työkalupakki turpoaa mitä pitemmälle pelissä etenee.
Red Faction Guerrillan parhaita puolia on älykkäästi suunniteltu työn ja tuloksen tasapaino. Kun valtiovallan rakennelmat murenevat Masonin edessä, marsilaisten moraali nousee ja tekoälyn ohjastamat sorretut työläiset liittyvät osaksi vapaustaistelua. Toinen keskeinen motivaattori on raunioista kerättävä romu, joka käy valuutasta uusien varusteiden kehittämiseen.
”Keskeisintä roolia näyttelee pelaajan kyky tuhota ympäröivät rakennelmat, jka se luonnistuu uudessa versiossa entistä sulokkaammin.”
Apukädet tulitaistelussa ovat tervetulleita, sillä Red Faction Guerrilla asettaa spektaakkelin maltin edelle. Mikäli pelaaja äityy rehvastelemaan oikein kunnolla ja miestä sekä rakennelmaa alkaa kaatua, paikalle sikiää itsemurhaintoisia vihollissotilaita loputtomana tulvana. Tulitaistelu on nykypäivän mittatikulla hieman kankeaa mutta iskostuu selkärankaan melko sutjakkaasti. Sen sijaan painovoimalle pyllistävien ajoneuvojen ohjastaminen oli hanurista jo armon vuonna 2009, ja sitä se on yhä.
Pääjuoni on hieman kuivakka kokemus, mutta pelin pääosassa onkin raivohullu rytyytys Marsin punaruskeilla taipaleilla. Red Faction Guerrilla edustaa vanhan liiton pelifilosofiaa, eli avoin pelimaailma puskee koko ajan lisää tekemistä pelaajan näkökenttään kuin yliholhoava huoltaja. Ympäristö tuntuukin ennemmin pelaajan murhaviettiä lietsovalta leikkikentältä elävän ja hengittävän maailman sijaan, mutta Red Faction Guerrillan tapauksessa tämä on vain eduksi.
Re-Mars-tered -lisänimellä kruunattu uusioversio on teknisesti laatutyötä. Vaikka peli on visuaalisesti melko karu kokemus, ympäristön riisuttu ja teollisen kolkko ulkoasu sopii tunnelmaan kuin nakutettu. Keskeisintä roolia näyttelee pelaajan kyky tuhota ympäröivät rakennelmat, ja se luonnistuu uudessa versiossa entistä sulokkaammin.
Red Faction Guerrilla on eittämättä aikansa tuote, eikä suoraviivainen pelimekaniikka liene kaikkien mieleen. Toisaalta jokaisen pelaajan arkeen mahtunee myös niitä hetkiä, kun haluaa vain nostaa aivot hattuhyllylle ja posottaa pitäjät päreiksi vailla hienotunteisuuden häivääkään. Juuri siihen kutinaan Red Faction Guerrilla Re-Mars-tered on mitä kätevin raaputin.
Jason Ward