Alussa oli Mars, leka ja Mason. Niitä seuraavat tuho- ja fysiikanmallinnukset sekä avoin pelimaailma. Kun nämä asiat kiedotaan toisiinsa, saadaan kasaan uuden sukupolven Red Faction -räiskintä, lisänimeltään Guerrilla. Kunnianhimoinen yhdistelmä vie Volitionin kehittämän sarjan uusille urille sekä asettaa pelimaailmojen vauriomallinnuksiin uuden standardin.
Red Faction: Guerrillassa punaisen planeetan sorrettu kansa kaipaa jälleen pelastajaa, tällä kertaa edellisiltä pelastajiltaan. Marsin työväen puolesta taistelleet Earth Defence Forces -joukot ovat vallan makuun päästyään ottaneet planeetan tiukkaan otteeseensa, eikä kukaan tunnu olevan turvassa mielivaltaisilta kuulusteluilta, pahoinpitelyiltä ja kylmäverisiltä lahtauksilta. EDF:n huomattava linjamuutos on saanut ihmiset muodostamaan Red Faction -kapinallisryhmän, mutta vastarinta on resurssiensa suhteen vielä alkutekijöissään.
Vallankumous saa uutta nostetta mainari Alec Masonin muodossa, joka saapuu Marsiin auttaakseen veljeään elannon tienaamisessa. EDF:n joukot kuitenkin jahtaavat velipoikaa Red Faction -kytkösten takia, eikä kulu kauaakaan, kun Alec joutuu todistamaan veljensä kuoleman niin sanottujen puolustusvoimien käsissä. Kapinallisen sukulaisena mies leimautuu terroristiksi itsekin, eikä Masonilla ole muita vaihtoehtoja kuin vastentahtoisesti hakeutua Red Factionin riveihin.
Yksinkertaisen tarinan kuljettamisen eteen ei tuhlata juurikaan aikaa ja vaivaa; muutamien välianimaatioiden lisäksi suurin osa juonielementeistä käydään toiminnan keskellä radiopuhelimitse. Potentiaalia olisi ollut huomattavasti laadukkaampaankin, mutta kehittäjien suurin huomio lienee keskitetty Red Faction: Guerrillan tuhojuhlaan.
Vapaus tuhota
Masonin selän takaa kuvatussa pelissä Mars on jaettu useampaan EDF:n hallitsemaan sektoriin, joista jokainen sisältää päätehtävien ohella kaikenlaista muuta puuhasteltavaa pelastusretkistä ja hyökkäysrynnäköistä työväen puolustukseen. Mitä aktiivisemmin osallistuu kapinallistoimintaan, sitä heikommaksi EDF:n ote sektorista hupenee, mikä vaikuttaa suoraan myös omien joukkojen mielialaan ja avunantomahdollisuuksiin.
Mukavinta on, että sivutehtäviä on sen verran runsaasti, että pelaajat voivat valita melko vapaalla kädellä parhaat päältä. Tämä on siinä mielessä virkistävää, että tavanomaisimmat räiskintä- ja ajotehtävät tuntuvat jo muutaman pelikerran jälkeen pitkästyttävältä kierrätykseltä, kun taas rakennusten raunioittamiseen keskittyvät tehtävät ovat pelin ehdottomasti parasta ja viihdyttävintä antia. Tästä kiitos pala palalta luhistuville rakennuksille, minkä katselemiseen ei tunnu kyllästyvän niin millään.
Rakennusten tuhoamiseen keskittyvät tehtävät ovat Red Faction: Guerrillan kannatteleva voima, jota on vaikea horjuttaa kumoon. Masonin asevalikoimaan saadaan pelin edetessä sen verran tuhovoimaisia kapineita, ettei seinien räjäyttelyyn ja tukipilarien moukarointiin tylsisty hyvään toviin. Etenkin, kun kehiin astuu rakennuksia, kulkuneuvoja ja ihmisiä syövyttävä molekyylinhajotin, saa EDF:n vallan murentaminen entistä enemmän lisäpotkua. Ja mikäli panokset loppuvat kesken, mikään ei estä hyppäämästä autoon tai kaivosrobottiin, joilla jyrätä betonikolossit kumoon.
Romahduttavaa toimintaa
Kehittyneelläkin vauriomallinnuksella on rajoituksensa ja kummallisuutensa. Isotkin rakennukset saattavat pysyä kasassa vielä yhden tolpan varassa, eikä Marsin luontainen ympäristö muovaudu taistoissa, vaikka kuinka yrittäisi. Koska Guerrillassa seikkaillaan enimmäkseen planeetan pinnalla sokkeloisten rakennusten sijaan, tuhomekanismia ei varsinaisesti hyödynnetä etenemisreittien luomiseen, vaan määränpäässä odottavien kohteiden raunioittamiseen. On myös harmillista, ettei sektorien ympäristöt ja rakennelmat erityisemmin poikkea toisistaan, mitä nyt värimaisema hieman muuttuu.
Koska tuhon aiheuttaminen on älyttömän viehättävää, luulisi myös tavanomaisemman toiminnan olevan sujuvaa? Kyllä ja ei. Erilaisilla aseilla räiskiminen on toki hauskaa taistelutilanteissakin, mutta EDF-joukot osaavat olla erittäin armottomia. Masonin perään tunnutaan lähettävän joukkoja maailmanloppuun asti, ellei pelaaja tajua siirtyä pääkallonpaikalta toiselle sektorille tai lähimpään kapinallisleiriin. Vaikka kapinalliset lähettävät omia lisäjoukkojaan sektorin resurssien mukaisesti, EDF-joukot tuntuvat aina pääsevän niskan päälle ylivoimassa. Vaikeustason pudottaminen voi olla varteenotettava ratkaisu, mikäli haluaa nauttia vähemmän hermoja kiristävästä toiminnasta.
Red Faction: Guerrilla on pitkälti yhteen erittäin toimivaan temppuun pohjautuva peli. Hieman kuten pelialueena toimiva Mars, se on laaja ja täynnä tekemistä, mutta pienistä vivahde-eroista huolimatta se käy itseään toistavaksi. Pelin räiskintäpainotteisia tehtäviä kestää juuri sen verran, että pääsee seuraavan kerran iskemään lekalla vihollistukikohtia matalaksi tai räjäyttämään silta tuusan nuuskaksi. Ihan vain sen takia, että se on niin siistiä.
Vaihtopelaaja
Kirjoittanut [pelaaja_author:8]
Heti kättelyssä on tunnustettava, että en odottanut Red Factionilta juuri mitään. Alkuperäinen peli oli sattumalta ensimmäinen PlayStation 2 pelini ja pidinkin siitä aikanaan kovasti, mutta tuore tulokas onnistui silti livahtamaan tutkan alta. Tästä johtuen Red Faction: Guerrilla onkin minut tänä vuonna positiivisimmin yllättänyt peli.
Tuntuu hieman siltä, että tiimi ei itsekään oikein luottanut pelinsä vetovoimaan, sillä paketista löytyy pelitiloja ja herkkuja joka lähtöön. Olisiko logiikkana ollut, että pelaajat hurmataan puhtaalla määrällä, jos ei muuten onnistu? Oli motiivi mikä tahansa, pelko oli turhaa.
Vaikka moninpelikin oli nopeasti testattuna ihan kivaa viihdettä, minulle pääasiallinen houkutin oli mainio yksinpeli, joka yhdistelee juuri sopivan avointa rällästystä ratkiriemukkaaseen romutukseen. Innostuin jo heti alkumetreiltä mahdollisuuteen romuttaa kaikki vastaantulevat rakennukset mitä mielikuvituksellisemmilla tavoilla ja vietin tuntikausia keksien ihmeellisiä kikkoja, viritellen omatekoisia autopommeja ja muutenkin pelleillen tavoilla, joilla päädyin luultavasti USA:n terroristilistalle.
Hajottamisen hauskuudesta puhuttaessa pitää myös mainita erinomainen romutus-minipeli, joka viihdytti kaveriporukkaamme pitkään testien aikana. Niin yksinkertainen, mutta loistava idea: annetaan pelaajalle tuhovoimaisia aseita, paljon tuhottavaa ja vapaus toteuttaa itseään. Erinomaista viihdettä, ja sama pätee myös koko peliin.