Huhujen mukaan Red Steel syntyi, kun Nintendo lähestyi Ubisoftia ja pyysi heitä kehittämään Wiin liikkeentunnistusohjainta tukevan, pelihahmon silmistä kuvatun räiskintäpelin.
Tällä tiedolla on merkitystä, sillä se osoittaa Red Steelin suunnittelun lähteneen liikkeelle enemmänkin siitä minkälainen peli Wiin julkaisuun tarvittiin, kuin hyvästä peli-ideasta.
Lopputulos on juuri sitä mitä saattaakin odottaa: keskinkertainen räiskintäpeli, josta tekee tavallista kiinnostavamman tapa jolla sitä ohjataan ja pelataan.
Toimii ja ei toimi
Red Steel on selkeästi tehty vanhojen kaavojen mukaan. Aikaisemmista samantyyppisistä peleistä se muistuttaa eniten GoldenEyeta, mutta mukana on myös ripaus Haloa ja jopa Time Crisisin valopistoolitoimintaa. Halosta on lainattu latautuva energiakilpi ja kyky kantaa vain kahta asetta kerrallaan, Time Crisisin peruja on puolestaan mahdollisuus suojautua napin painalluksella esineiden taakse.
Kokonaisuus toimii hyvin, mutta myös yllätyksettömästi. Paljon mainostettu miekkailu tuntuu enemmänkin pakolliselta minipeliltä kuin uudenlaiselta peli-idealta. Jokainen miekkailukohtaus on ennalta suunniteltu tapahtuma, joissa voitto irtoaa tietämällä milloin torjua tai väistää sen sijaan, että osaisi hyökätä taitavasti. Se on tavallaan hauskaa puuhaa, mutta ne jotka odottivat Wiin ohjaimen tarjoamia mahdollisuuksia hyödyntävää miekkailua, pettyvät.
Jos pelin pääasiallinen koukku on tapa jolla sitä ohjataan, on ohjauksen syytä toimia hyvin. Red Steelin suhteen tämä ei täysin pidä paikkaansa. Ohjaus toimii mainiosti niin kauan kun pitää ohjaimen osoittimen ruudulla. Jos kuitenkin innostuu pelin aikana liikaa ja huitoessaan siirtää osoittimen ulos ruudulta, alkaa pelihahmo pyöriä villisti ympyrää.
Jos olet koskaan nähnyt, miltä jonkun 3d-räiskintöjä osaamattoman pelaaminen näyttää, niin tiedät miltä oma pelaamisesi näyttää, kun testaat Red Steeliä ensimmäisiä kertoja.
Tähtäin hukassa
Tätä seikkaa ei helpota se, että myös monet muut ohjaukseen liittyvät asiat ovat pielessä. Pahin näistä on zoomaaminen. Jos haluaa sihtailla lähemmin jotain, pelaajan pitää ojentaa ohjainta A-nappia pohjassa pitäen kohti tv-ruutua. Teoriassa tämä kuulostaa hyvältä idealta, mutta käytännössä se toimii vain puolet ajasta. Ja jopa silloin kun se toimii, tuntuu käden ojentaminen suoraksi todella ärsyttävältä.
Suurimman osan pelistä pärjää ilman tarkempaa tähtäämistäkin, mutta on todella ikävää että tämä pelatessa hyödyllinen ominaisuus on pilattu surkean käytettävyyden vuoksi.
Zoomaamisen lisäksi pelissä on paljon pieniä bugeja. Grafiikka on yleisesti ottaen ihan mukiinmenevää ja kivoja pikku efektejäkin löytyy, mutta pelatessa huomaa pian että siellä täällä esiintyy kaikenlaisia kummallisuuksia.
Viholliset tulevat ovien ja maaston esineiden läpi, ja jotkut jopa leijuvat ilmassa. Itsessään mikään näistä bugeista ei pilaa peliä, mutta yhdessä ne antavat kokonaisuudesta ikävän kiirehdityn vaikutelman. Tällaiset ongelmat ovat toki julkaisupeleille tavallisia.
Ongelmistaan huolimatta Red Steel on parempi kuin luulisi, tai ainakin sitä pelaa enemmän kuin osaisi odottaa. Se on itsessään hyvin keskinkertainen, mutta pelin pelaaminen Wiin ohjaimella ja ohjauksen opettelu tekee siitä hetkeksi hauskaa puuhaa. Tämä kertonee toisaalta enemmän pelikoneesta kuin itse pelistä.
Onkin vain ajan kysymys milloin markkinoille ilmestyy samankaltainen, mutta parempi räiskintäpeli. Tällä hetkellä Red Steel on kuitenkin Call of Duty 3:n ohella ainoa 3d-räiskintä Wiin julkaisussa.