Tämä arvostelu on julkaistu alkujaan Pelaaja-lehden marraskuun numerossa 239. Tuoreimpien arvostelujen tasalla pysyt tilaamalla lehden täältä!
MicroProse tykittää Saksassa
Kylmä sota kuumana on ollut yksi sotapelien suosikkiaiheita kautta aikain. MicroProsen Regiments hyppää klassiseen kolmanteen RTS-kasarimaailmansotaan ja tarjoaa sotureille oivallisen tavan komentaa armeijoita taistelukentillä. Se kulkee vahvasti esimerkiksi Wargame– ja Steel Division -pelisarjojen viitoittamassa suunnassa mutta omalla polullaan. Uudelle kunnolliselle RTS-sodalle onkin tilaa markkinoilla, sillä molemmat edellä mainitut sarjat ovat ottaneet viime vuosina kuonoonsa.
Vuosi 1989 oli edellisen kylmän sodan hiipuvaa loppukaarta. Berliinin muuri mureni ja rautaesirippu repeili idän ja lännen välillä. Itä-Euroopan orjuutetut maat pyristelivät kohti vapautta, mutta vanha kaarti takertui vanhaan. Historiallisesti tilanne ratkesi rauhanomaisesti, mutta Regiments kuvaa vaihtoehtoista murrosta, jossa muuri ei murtunut vaan syttyi liekkeihin.
Reaaliaikainen sotastrategia kuvaa idän ja lännen sotaa, ikonisinta yhteenottoa Saksojen maaperällä, jossa panssarikolonnat, maajoukkojen tykistö ja ilmavoimat ratkovat Euroopan kohtaloa. Samalla peliin tuodaan väriä tarinallisuudella, jossa seurataan vaihtoehtohistoriallista ja tomclancymaista konfliktia useista eri näkökulmista. Esimerkiksi ensimmäisessä operaatiossa itäblokkilaiset kapinalliset ottavat yhteen hallituksen joukkojen kanssa. Muissa operaatioissa komennetaan niin Varsovan liiton kuin Natonkin joukkoja. Tarinallisen kampanjajärjestelmän operaatioiden lisäksi pelissä on myös vapaasti luotavia satunnaistaisteluja.
Kalustovalikoima on herkkua kolmannen maailmansodan strategiapelaajalle. Natolla on käytössään Yhdysvaltain, Saksan ja Belgian asevoimia, kun taas Varsovan liitolla harppi-Saksan ja Neuvostoliiton kalustoa. Taistelukentälle porhaltaakin todellisia klassikoita: Leopard 1, Leopard 2, T-72, T-55, BTR-70, BMP-1, Mi-24, T-80, T-64, AH-1, M2, M1A1 ja niin edelleen. Ne ovat kryptisiä mutta tuttuja kapineita, joista moni on kirjoitushetkelläkin tositoimissa Ukrainan rintamalla.
Regiments on myös paluu genren juurille. Se on monella tapaa muinaisten MicroProse-sotapelien jälkeläinen niin aiheeltaan kuin muodoltaan, sillä se ei ole muodottomaksi paisunut järkäle vaan selkeä ja kuntosalilla treenattu makupala. Se keskittyy joukkuetason osastojen komentamiseen rykmenttitasoisissa taisteluissa sopivan laajalla mutta hyvin käsissä pysyvällä taistelukentällä. Se ei ole myöskään komentosuo, vaan johtaminen onnistuu selkeästi perustason liikkumis- ja maalituskäskyillä, joita höystetään esimerkiksi osastojen etusektorin määrittämisellä ja motorisoidun jalkaväen komennoilla. Eräs ominaispiirteistä onkin tekoälyn hyödyntäminen pikkujuttujen automatisointiin. Esimerkiksi maalinvalinta, suojautuminen ja kranaatinheitinten tulituki hoituvat täysin itsestään, ellei pelaaja halua erityisesti niihin puuttua.
Raskaampi tulituki, kuten kenttätykistö, raskas tykistö ja ilmatuki, taasen hoituvat erillisestä sivuvalikostaan. Käytettävissä oleva ase- ja komentovalikoima on selkeästi yhtaikaa näkyvillä, mikä tekee yleisestä toiminnasta selkeää ja havainnollista.
Sota on muutakin kuin tulta ja liikettä. Regimentsin laajempi mekaniikka määrittelee muun muassa sen, kuinka paljon joukkoja pelaaja saa komentoonsa taistelua kohti, kuinka nopeasti täydennysjoukkoja voi tilata ja miten kartan ulkopuolelta tilataan tulitukea. Yksiköt keräävät taistelussa kokemusta, mutta ne myös menettävät sitä täydennysten myötä. Täysin tuhoutuneiden yksiköiden tilalle voi toisinaan tilata samanlaisen, joten harva yhteenotto loppuu omien joukkojen totaaliseen tuhoon. Useista, usein samalla kartalla jatkuvista taisteluista koostuvissa operaatioissa selviytyneet yksiköt kulkevat pelaajan mukana kokemustaan ja osaamistaan jatkuvasti kartuttaen. Onnistuneista taisteluista kertyy puolestaan komentopisteitä, joilla pelaaja voi esimerkiksi kasvattaa kentälle saatavien joukkojen määrää.
Moni Regimentsin taisteluista on kuin moninpeliä, sillä kentällä on myös tekoälyn komentamia osastoja. Taistelusta riippuen ne saattavat varmistaa pelaajan sivustaa tai edetä omien suunnitelmiensa mukaan. Tämä tarjoaa erilaisia mahdollisuuksia. Miten omat tavoitteet istuvat toisten osastojen toimiin? Luotanko naapuriosaston kykyyn puolustaa asemiaan, vai pitäisikö oman joukon koukata heidän kauttaan? Ehkä pelkkä tykistötuki riittää?
Sodankäynti on liikkuvaa. Tykistön ja ilmatuen käyttö estää staattisen kaivautumisen, joten joukkojaan on pakko pitää liikkeellä, jos ei halua niiden joutuvan sodan jumalten moukaroimaksi. Lisäksi tavoitteet voivat elää yksittäisenkin kahakan aikana, mikä pakottaa miettimään omien joukkojen asettelua ja toimintaa. Onko varaa hyökätä annetun kohteen suuntaan, jos omat joukot eivät riitä varmistamaan sivustaa? Milloin pitäisi edetä, puolustaa tai huoltaa kentällä olevia joukkoja? Bonuksena myös huoltopuoli on huomioitu ammustäydennyksinä ja taisteluissa kärsineiden yksiköiden korjaamisena.
Regiments on rakennettu ilahduttavan onnistuneesti riittävän realistisen, nopeatempoisen ja haastavan reaaliaikastrategian hybridiksi. Se ei jumiudu yksityiskohtiin tai kuvaa esimerkiksi kalustoa nippelisti, vaan se uhraa pikkudetaljit juohevalle pelattavuudelle. Ratkaisu toimii, sillä sotiminen on nohevaa ja pelaaja voi keskittyä joukkojensa komentamiseen mikromanageroinnin sijaan. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että peli olisi helppo. Hyvinkin sujuva yhteenotto voi kääntyä äkkiä katastrofiksi, sillä tilanne elää, eikä tekoälykään ole muumioitunut täysin skripteihinsä. Saman matsin uudelleenpeluu voi tarjota hyvinkin erilaisia vihollistaktiikoita, joskin tietty hyökkäyksen, lepotauon ja uuden hyökkäyksen kaava on turhan yleinen. Yleisesti ottaen vihollisen kanssa on kuitenkin kiva sparrata – paitsi silloin, kun se puukottaa kylkeen.
Jos hyvin käy, Regiments on alku uudelle, modernimman aikakauden sotapelisarjalle. Potentiaalia on, jos sujuvaa pelimoottoria vain ei turvoteta pilalle. Informatiivisen käyttöliittymän ansiosta peli sopii myös vähemmän hc-taistelukentillä viihtyneen rykmentinkomentajan näppeihin, mutta mukaansatempaavaa – ja joskus tietysti rassaavaa – sodittavaa riittää myös puristille.