Resident Evil 5 on peli identiteettikriisissä. Uudistettuaan pelisarjansa onnistuneesti Resident Evil 4:llä, Capcomin pelisuunnittelijat tuntuvat viidennessä osassa hieman neuvottomilta, kuinka seurata yhtä kaikkien aikojen parasta videopeliä.
Resident Evil 5:n pelaaminen tuntuu siltä, kuin pelaisi toimintapeliä, joka välillä muistaa, että yhtälössä pitäisi olla muutama pulmanratkontaosuuskin. RE5 haluaa kuitenkin olla toimintapeli, mutta sen kankeahko ohjaus ja ärsyttävä rajoitettu varusteiden managerointi ovat jäänteitä seikkailupeliajoilta. Ei sen puoleen, RE4:n toiminta oli mahtavaa, ja viides osa tarjoaa lähes täysin samaa, lähes yhtä hyvin.
Henkeäsalpaavaa
Resident Evil 5 tuntuu välillä Capcomin pelintekijöiden muskeleitten pullistelulta, osoitukselta, että Japanissakin osataan – Hideo Kojiman ohella – tehdä pelejä, joissa on huippumoderni 3d-grafiikka ja käytössä viimeisimmät shader- ja valaisutekniikat.
Graafisena suorituksena Resident Evil 5 onkin usein henkeäsalpaavan upea. Pelimoottorilla toteutetut välianimaatiot lähentelevät Kojiman kädenjälkeä Metal Gear Solid 4:ssä. Chris Redfieldin ja Sheva Alomarin hahmot ovat hikeään ja luomiaan myöten elävän näköisiä tyyppejä.
Yli kuuteen kappaleeseen jakautuvan seikkailun aikana ruudulle vieritetään usein uskomattoman laajoja ja yksityiskohtaisia pelialueita, kuten syvällä Afrikan vuorten alla oleva vanha temppelialue ja öljyjalostamo. Savannilla Hummereilla ja prätkillä käytävä huima takaa-ajo-kohtaus ja taistelu King Kongin näköistä harmaata jättimäistä hirviötä vastaan nostavat pulssin kattoon. Myös Teron mainitsema vene-osuus on tervetullutta tempon vaihtelua ja hyvin toteutettu.
Kaiken tämän voi kokea jaetulla ruudulla kaverin kanssa pelattuna ilman sen suurempaa grafiikan hyytymistä, mikä on todella kova suoritus. Ainoa haittapuoli on se, että tietyissä pomotaisteluissa pieni näkökenttä on melkoinen haittatekijä.
Mitä enemmän asiat muuttuvat, sitä enemmän ne pysyvät samana
Jos on grafiikka upeata, niin osa ympäristöistä kulkee liian tutuilla poluilla. Resident Evil 4:n espanjalaiskylä lähialueineen tuntui tuoreelta ja mystiseltä. Afrikan savannit, slummit ja lopun pakolliset tutkimuslaboratoriot ja maanalaiset hallit ovat kauneudestaan huolimatta hitusen tylsiä.
Samalla sanalla kuvaisin välillä toimintaa, joka etenkin loppusuoralla muuttuu puuduttavaksi ammuskeluksi. Yksi loppupuolen kappaleista tuntuu myös täydeltä RE4:n kolmannen kappaleen linna-osuuden toistolta.
Pomotaistojakin on hirveä määrä. Jotkut tykkäävät, minä en niinkään. Muutama pomotaisto jäi mieleen mahtavana, osa tyrmistyttävän ärsyttävinä. Monessa pomotaistossa tuhlasin lukemattoman määrän kallisarvoisia ammuksia täysin turhaan, kun en vain tiennyt, vahingoitinko pomoa vai en.
Loppuun asti
Juonta ei ole nimeksikään, kunnes päästään pelin viimeisiin kappaleisiin, jolloin valotetaan toden teolla Umbrellan alkuperää. Siihen asti juostaan vain jonkun oudosti puhuvan tyypin perässä pitkin Afrikkaa.
En odota Resident Evilin olevan BioShock, eikä sen pidäkään olla, mutta Capcomin olisi pitänyt kyetä parempaan tarinankerrontaan ja dialogiin. Nyt kuullaan taas typeriä toteamuksia ja mikä pahinta, yllätyksellisyys jää puuttumaan.
Silti, ne elementit, mitkä tekivät RE4:stä niin hyvän, ovat nytkin kohdallaan. Itseäni se, etten voi liikkua ja ampua samaan aikaan, ei haittaa, mutta voi vain katsoa Dead Spacea ja miettiä, kuinka hyvin samankaltaisen toiminnan voi toteuttaa modernilla ohjauksella. Silti hiukan kömpelö ohjaus on osa pelin suunnittelua, ja sen kanssa voi elää.
Aseita piisaa joka lähtöön, ja niitä on tyydyttävä käyttää. Etenkin kranaatinheitin tekee todella kivannäköistä jälkeä, ja viholliset reagoivat nätisti osumiin. Maisemat vaihtuvat henkeäsalpaavaan tahtiin.
Kahdelle
Kaksinpelinä RE5 on useimmiten mahtava kokemus. Siinä missä mielestäni kahdelle pelaajalle suunniteltu Army of Two oli huono, niin RE5:ssä kaksinpelaamisesta on kyetty tekemään selkeätä ja hauskaa. Pelaajien pitää suojella toisiaan, ja kun toinen on henkihieverissä, on toisen pakko mennä auttamaan. Välillä parin tiet eroavat hetkellisesti, jolloin useimmiten toisen pelaajan tehtävänä on suojella toista vihollisilta, tämän säätäessä jotakin etenemisen kannalta ratkaisevaa. Kovin erikoista pulmanratkontaa peli ei kuitenkaan sisällä: lähinnä pitää käyttää vipuja ja avainkortteja yhtä aikaa. Kaksinpelattuna turhauttavatkin kohdat sietää paremmin.
Jäin kaipaamaan nelosen hullunhauskaa Merchant-asekauppiasta. Tällä kertaa aseita ja varusteita ostetaan episodien välillä, eikä se tunnu yhtä siistiltä. Olen myös täysin eri mieltä Teron kanssa kamojen vaihtelun kivuttomuudesta – kyllä toki episodien välillä, mutta kesken toiminnan jo lippaan tai terveyssprayn antaminen kaverille on ärsyttävän kankeata puuhaa.
Hassua. Kun pelasin Resident Evil 4:ää, toivoin vain lisää samaa. Nyt kun sitä kirjaimellisesti sain, ei se tuntunutkaan niin hyvältä.
Tämä kuulostaan ehkä hiukan liian tylyltä, sillä peli tarjoaa rahoille vastinetta tavalla, johon harva peli pystyy. Runsas bonussisältö, tilastot ja monet muut kivat lisät nostavat pelin läpipeluuarvoa, ja kaverin kanssa pelattuna seikkailun jaksaa varmasti tahkota läpi pariinkin kertaan. Capcom ei kuitenkaan ole kyennyt naittamaan toimintapeliä vanhoihin kaavoihinsa yhtä onnistuneesti kuin edellisellä kerralla.
Kuukausiksi pelattavaa
Sisältöä pelissä on yllin kyllin. Bonukset eivät ole tylsiä konseptikuvia tai pelkkiä videoita. Pelatessaan tienaa pisteitä, joilla voi ostaa kaikenlaista kivaa, kuten hahmoille uusia asuja, joista erityisesti Shevan seksikäs klubiasu on toimituksen mieleen. Pisteillä voi myös ostaa hahmojen 3d-malleja, joita voi zoomailla ja käännellä sekä filttereitä, joilla grafiikkaan saa esimerkiksi sepia-värisävyn.
Kirjastosta voi lukea täydellisen selostuksen Resident Evil universumin tapahtumista sekä kaikista pelin hahmoista. Hahmokohtaisten tarinoiden kautta monet pelisarjan mysteerit selviävät viimeinkin.
Sokerina pohjalla on paluun tekevä Mercenaries-pelitila, joka on aikarajoitteinen räiskintäminipeli. Sitä voi tällä kertaa pelata kahden pelaajan voimin. Mitä enemmän zombeja tappaa, sitä enemmän pisteitä. Mercenaries-tilaa varten on useita omia kenttiä, ja mukaan on tuotu pari hauskaa uutta jippoakin, jotka jääköön pelaajien selvitettäviksi.
Vaihtopelaaja
Kirjoittanut [pelaaja_author:11]
Resident Evil 5 jatkaa nelososan aloittamalla ja varsin toimivaksi todetulla ”aseita, ei kauhua” linjalla. Pääpaino on splatterhenkisessä teurastuksessa, joskin välillä kannattaa ymmärtää myös taktisen vetäytymisen tarve. Valitettavasti miljöönsä puolesta vitonen kulkee heikommilla jäillä: synkät ja tunnelmalliset espanjalaismaisemat ovat muuttuneet tympeiksi afrikkalaisiksi slummeiksi, joskin loppua kohden asiaan on tarjolla parannusta. Ennakkoon kohahduttaneita rasismisyytöksiä on pyritty lieventämään lisäämällä Kijujun kuvitteellisen afrikkalaisvaltion asukkaiden joukkoon myös valkoihoisia ja latinoja.
Pelillisiltä elementeiltään Resident Evil 5 on toteutettu poikkeuksellisen tasapainoisesti. Perinteistä zombilauman harvennusta on tasapainotettu säännöllisesti vaihtelua tarjoavilla erikoisosuuksilla. Välillä räiskitään jeeppien kyydissä, välillä huristellaan veneellä pitkin suistoja. Thomas ei niistä niin lämmennyt, mutta meikäläisen mielestä jopa pomotappeluihin on saatu todella mukavasti vaihtelua.
Samalla peli tuntuu myös sarjan mittapuulla poikkeuksellisen helpolta. Tallennuspisteitä on ripoteltu säännöllisesti, ja kuoleman koittaessa varusteita ja tarvikkeita voi ostaa varsin anteliaasti jaettavalla valuutalla lisää. Suurin apu ja samalla suurin murheenkryyni on mukana heiluva taistelupari Sheva.
Tekoälytöntä
Shevan jäädessä koneen ohjaamaksi huomaa, kuinka selkeästi Resident Evil 5 on tarkoitettu kaksinpeliksi. Aivan kaikki ei kuitenkaan mene vikaan: tekoälypartneri osaa käyttää parannusesineitä varsin hyvin ajoitetusti, lahjoittaa pelaajan käytössä olevalle aseelle ammuksia ja osaa esimerkiksi yhdistää yrttejä automaattisesti. Kranaattien, miinojen ja muiden hienostuneempien välineiden käyttö on sille kuitenkin jo liikaa.
Vaikka Resident Evilien tähtäysjärjestelmä ei perinteisesti palkintoja keräilekään, on tekoälyn ampumatarkkuus ja ammusten käyttö kuitenkin täysin luokatonta. Kiinni käyvien vihollisten häätämisestä se onneksi suoriutuu usein moitteettomasti. Tiettyjä asioita tekoäly ei tosin hanskaa ollenkaan, esimerkiksi moottorisahamiesten välttely on sille täysin mahdotonta. Tämä aiheuttaa toisinaan ongelmia, koska tekoälykaverin menehtyminen merkitsee epäonnistumista ja uutta yritystä.
Koska Resident Evil 5 on niin suoraan nelososan seuraaja, on sitä helppo verrata edeltäjäänsä. Pelinä se on vaihtelevampi, tasapainoisempi ja elementeiltään mielenkiintoisempi. Kaksinpelimahdollisuus on tervetullut ja muuttaa oikeasti sarjan luonnetta enemmän kuin Resident Evil 4:n uudistukset. Valitettavasti miljöö ja juoni jäävät jälkeen edeltäjästä, joten ihan täydellisestä parannuksesta ei voida puhua. Kannattaa myös muistaa, että kaksinpelissä taivaallinen partneri on yksinpelissä useammin lähinnä riesa. Harvoin kuitenkaan raivostuttavuuksiin asti.