Pahan saarella palataan juurille
Kymmenen pelin ikään ehtinyt Resident Evil täydentyy Revelations-sarjan toisella osalla, kun TerraSavelle työskentelevä Claire Redfield kidnapataan ja vangitaan pahaenteiselle saarelle Moira Burtonin kanssa. Tyttöjen on yhteistuumin paettava omasta vankilastaan ja selvitettävä, kuka on vastuussa saaren karmivista ihmiskokeista ja muista hämmentävistä tapahtumista. Yksinkertaista se ei ole, sillä pelialue on täynnä vihamielisiä zombeja ja kuolettavia ansoja. Lähes kaikkiin pelissä esiintyviin selviytyjiin on ruiskutettu suonien täydeltä pelosta aktivoituvaa virusta, jonka kehittymistä tarkkaillaan koemielessä väriä vaihtavin rannekkein. Lähtökohdat ovat sanalla sanoen varsin ikävät.
Neljään episodiin jaetussa pelissä esitellään kaksi rinnakkaista tarinaa. Clairen ja Moiran selviytymiskamppailun lisäksi pelaaja näkee saaren myös jälkimmäisen isän silmin. Barry Burton on saanut tyttärensä sijainnin selville ja lähtee noin puolisen vuotta kidnappaamisen jälkeen pelastamaan tätä. Saarella Barry kohtaa nuoren Natalia-tytön, ja eriskummallisesta parivaljakosta tuleekin kahteen osaan jaettujen episodien toinen vakioparivaljakko. Tarinallisesti ratkaisu on mielenkiintoinen. Molemmat kaksikot hyödyntävät pitkälti samoja pelialueita, ja Barry voikin havaita Moiran ja Clairen jättämiä jälkiä erilaisten laitosten käytävillä. Tytöt puolestaan saattavat nähdä Natalian juoksemassa edellään, mutta muuten hänen läsnäoloaan ei varsinaisesti tässä tarinassa selitetäkään. Selkeä jako episodirakenteessa pitää molempien juonien kulun selkeänä, eikä turhaa hämmennystä hahmokikkailusta synny.
Pääpaino pelissä on vanhassa tutussa selviytymisessä ja rajallisten resurssien keräämisessä sekä niiden oikeaoppisessa hyödyntämisessä. Vaikka räiskimään päästään usein oikein urakalla, on toimintapainotteisuus jätetty taakse. Pelaajalle annetaankin monesti mahdollisuus valita, hiiviskeleekö tämä vihollisten ohi tai peräti selän taakse suorittamaan tappavia yllätyshyökkäyksiä suoraviivaisen ammuskelun sijaan. Tämä tuokin mukavaa taktista elementtiä kehiin, sillä rajallisen ammusmäärän edessä omaa etenemistään on syytä harkita huolella. Etenkin korkeammilla vaikeusasteilla varusteiden haalimisen merkitys korostuu, eikä tuhlailuun ole juuri varaa.
Koska pelissä on kahden pelaajan paikallinen yhteistyötila, tukevat hahmot toisiaan molemmissa kokoonpanoissa. Moira pitää hallussaan taskulamppua, jolla tämä voi valaista tietä tuliaseista pitävälle Clairelle tai tainnuttaa vihollisia sen valokeilaa käyttäen. Natalia puolestaan näkee zombien sijainnit jopa seinien läpi, jolloin räiskintään mieltynyt Barry saa etulyöntiaseman. Täysin puolustuskyvyttömiä eivät apuhahmotkaan ole, ja molemmat voivat käyttää erilaisia heittopulloja sekä omia henkilökohtaisia lyömäaseitaan. Lisäksi he pystyvät löytämään muilta hahmoilta piilotettuja esineitä, kuten ammuksia ja muita resursseja.
Yksinpelissä pelaaja ohjastaa aina hahmoa kerrallaan. Tekoäly ei kuitenkaan saa tukihahmoa hyödyntämään taitojaan, eikä esimerkiksi Natalia silloin ilmoita edessä olevista yllätysvihollisista. Niin ikään Barry ei automaattisesti ammu uhatuksi tullessaan, vaan pelaajan on otettava aina tarpeen vaatiessa ohjakset käsiin tilanteen mukaisella hahmolla. Vaikka vaihto sujuu saumattomasti, on systeemi kuitenkin hivenen kankea – tarkoituksenmukainen pelikokemus edellyttää pitkälti molempien hahmojen aktiivista hyödyntämistä. Suurempitöiset pulmat ja pomotaistelut talttuvat huomattavasti pienemmällä vaivalla, kun pelaajia on kaksi.
Taistelusysteemi nojaa pitkälti erilaisten tuliaseiden käyttöön, ja niitä pelaajalla onkin runsaasti käytettävissä aina haulikosta rynnäkkökivääriin tai käsiaseeseen saakka. Tämän lisäksi molemmilla hahmoilla on myös eräänlaiset lyömäaseet, joilla voi puolustautua viimeisenä keinonaan. Tukihahmoilla ei ole varsinaisia taisteluvalmiuksia, mutta ne voivat hetkellisesti tainnuttaa vihollisia, osoittaa niistä heikkoja kohtia joihin ampua tai esimerkiksi parantaa kuoleman kielissä viruvan kumppaninsa. Vaikka pelistä löytyykin muutamia erilaisia vihollisia, muuttavat ne taistelua hyvin vähän.
Osa suurimmista mutanttizombeista ampuu takaisin, jolloin pelaajan on kyettävä reagoimaan väistämällä ajoissa, mutta muutoin eroavaisuudet näkyvät lähinnä siinä, miten hyvin tai huonosti ne kestävän vahinkoa. Suuremmissa pomotaisteluissa pelataan tyypillisesti hieman isommalla areenalla, jolloin väistämisen rooli korostuu. Nämä edellyttävät usein myös hieman erikoisempien taktiikoiden käyttöä tai esimerkiksi toisen hahmon poistumista kokonaan muihin pelin kulkua edistäviin tehtäviin, jolloin hienoista variaatiota syntyy etenkin episodien loppupuoliskolla.
Omia lahtaustaitojaan pääsee testaamaan myös moninpelin puolella. Raid-tilassa kolutaan tuttuja kenttiä pyrkien lähinnä mahdollisimman hyvään ja tehokkaaseen suoritukseen joko kaverin kanssa tai ilman. Pelimekaniikka noudattelee yksinpelistä tuttuja periaatteita, mutta valittavana on useita eri hahmoja pelisarjan aikaisemmista osista.
Resident Evil: Revelations 2:n pelialueena toimiva saari pitää sisällään kiitettävän määrän erilaisia ympäristöjä. Niitä kaikkia leimaa pahaenteinen tunnelma, jota mustanpuhuva ulkoasu värittää kaikella karmivuudellaan. Erilaiset laitosympäristöt saavat vastapainokseen sumuisia metsiä, ja onpa pelissä yksi auringon kattama kaivosaluekin. Etenkin sisätilat uhkuvat hyytävää tunnelmaa, ja hajonneita huonekaluja, veriroiskeita sekä edesmenneitä olentoja löytyy lähes joka huoneesta. Käytävillä vallitseva pimeys on lähes käsinkosketeltavaa, ja taskulamppu toimii usein ainoana valonlähteenä. Keinoa hyödynnetään ajoittain jopa liiallisuuksiin asti, jolloin eteneminen hidastuu vain ja ainoastaan siitä syystä, ettei pelaaja näe ympärilleen.
Graafisesti peli ei edusta ihan tätä päivää, ja se näkyy etenkin tekstuureissa. Hahmoanimoinnissa eduksi toimii pimeys, jonka ansiosta peli saa paljon anteeksi. Vihollisten identtisyys ei haittaa, jos sitä ei näe. Äänimaisema on vaatimaton, ja se täyttyykin lähinnä hahmojen dialogista tai etäältä kuuluvista murahduksista ja korahtelusta. Hiljaisuus toimii erinomaisesti painostavan tunnelman synnyttäjänä, sillä se saa pelaajan pysymään jatkuvassa valmiustilassa.
Teknisiä ongelmia ei esiintynyt juuri laisinkaan, ja lopputulos onkin siinä mielessä viimeistelty. Tiivis ja episodimainen rakenne tukee intensiivistä peliä, jota ei ole suvantovaiheilla pilattu. Selviytymiskauhun ja alkuperäisten pelien ystäville Revelations 2 on kelpo hankinta.