Dead Space Extraction sekä alkuvuoden House of the Dead Overkill tarjoavat pelaajalle paljon enemmän sisältöä kuin vastaavanlaiset valopistoolilla pelattavat klassikot pelihalleissa. Raideräiskintöjen renessanssi kuitenkin lähti liikenteeseen yllättävältä taholta, eli Resident Evilistä. The Umbrella Chronicles tarjosi roimasti vaihtoehtoja ja uudelleenpeluuarvoa, kiertäen lajityypin perinteisiä sudenkuoppia.
Resident Evilin aikakirjat
Resident Evil: The Darkside Chronicles palaa tuttuihin maisemiin. Pelissä koetaan Resident Evil 2:n ja Resident Evil Code: Veronican tapahtumat noin puolentoista tunnin rymistelyinä, mutta nyt keskitytään täysin ammuskeluun eikä pulmien ratkomiseen. Erityisesti sarjan fanit saavat uudelleenkerronnasta varmasti enemmän irti kuin peruspelaajat. On kutkuttavaa avata ovi käytävään, jossa tiedät licker-hirviön tehneen ensiesiintymisensä RE2:ssa.
Vanhojen pelien lomassa kerrotaan myös Resident Evil 4:ään nivoutuvaa tarinaa, jossa Leon S. Kennedy ja Jack Krauser suorittavat tehtävää Etelä-Amerikassa. Dialogi ja ääninäyttely on jälleen kerran uskomatonta juustoa, eli RE-fanit ovat kuin kotonaan. Juonikuvioihin tutustuneille peli tarjoaa uutta purtavaa, mutta toisaalta myös toisinaan rikkoo pelien kaanonia.
Käsivaralla
Modernien raideräiskintöjen ominaispiirteeksi muodostunut heiluva kamera tekee paluun jälleen niin hyvässä kuin pahassakin. Pieni heiluminen tekee kokemuksesta kieltämättä mukaansa tempaavamman, mutta pitääkö sen heilua välianimaatioidenkin aikana kuin kameramies olisi saanut epilepsiakohtauksen? Kameran liikkeisiin totutellessa seinät zombien ympärillä saavat kyytiä harhalaukauksien muodossa, mutta tämä toisaalta kuuluu minusta asiaan. Kuinka viilipyttynä hirviöiden silmätikkuna olevan pelihahmon olisi oltava? Kamera ärsyttääkin erityisesti silloin, kun yrität vain poimia tavaroita maasta.
Ympäristön ampuminen tulee muutenkin tutuksi, sillä kukkaruukkuihin ja loisteputkiin on Darkside Chroniclesissa jemmattu ennätysmäärä tavaraa. Aseiden ja ammusten lisäksi kerättävänä on aseiden ominaisuuksien päivittämistä varten tarvittavaa rahaa sekä Resi-taustatietoa avaavia Umbrella-merkkejä. On hieman häiritsevää, että kentät ovat aivan täynnä potentiaalisia kätköjä. Pelissä ei ole käytännössä ollenkaan suvantovaiheita, sillä kun ruudulla ei ole vihollisia, laulatat pistoolia kuitenkin jatkuvasti palkkioiden toivossa. Yli viiden tunnin kampanja saa toki huomattavasti lisää elinikää, mikäli mielii löytää kaiken löydettävän – uudelleenpeluukertoja tarvitaan useita. Räiskimisestä ei sentään rokoteta, sillä ainoa osumatarkkuuteen liittyvä mittari on lisäpisteitä tuovat pääosumat. Korkeimpia pisteitä pääsee myös vertailemaan netin kautta, vaikkei nettipeliä tuetakaan.
On kuitenkin harmi, että yksi edeltäjän parhaimmista ominaisuuksista on poistettu, eli aavistuksen verran ohjattavissa oleva kamera. Pieni interaktiivisuus oli erittäin tervetullutta näin lineaarisessa pelityypissä.
Minne seuraavaksi?
Darkside Chronicles on kevyesti Wiipelien graafista kärkeä. Monipuoliset ympäristöt, valoefektit ja hyvät hahmomallit ovat ilo silmälle.
Perusasetuksilla peli on aavistuksen helpompi kuin Umbrella Chronicles, vaikka pomomatsit ovat edelleen turhan pitkiä ja vaativat muistipelimäistä hyökkäyskuvioiden opettelua. Kaverin kanssa pelaaminen luonnollisesti lisää pelinautintoa sekä myös helpottaa peliä, vaikka erikoisesti pelaajilla onkin yhteiset ammusvarastot.
Darkside Chronicles on ammattitaidolla tehty peli ja se on virheistään huolimatta erinomainen lisä valopistoolipeleistä pitävien arsenaaliin.
Darkside Chronicles vs. Extraction
Uusi haastaja Dead Space Extraction hyppäsi kerralla valopistoolipelien kärkeen, vaikka tätä ei pelin myynneistä valitettavasti huomaakaan. Darkside Chroniclesin ottaessa hieman takapakkia edeltäänsä nähden, otti Dead Space rohkeita askeleita lisäämällä asesysteemiin entistä enemmän monipuolisuutta ja monimutkaisuutta sekä tarjoamalla myös ajoittaisia ongelmanratkaisukohtia. Dead Space myös luo liki aitoa pakokauhua verrattuna hieman paremmin toteutetun Darkside Chroniclesin ampumaratamaisempaan lähestymistapaan. Molemmissa peleissä tosin on edelleen parantamisen varaa sekä tavaroiden poimimisen toteuttamisessa sekä pomojyystöjen kohtuullisuudessa.
Resident Evilien tyytyessä vain kertaamaan vanhojen pelien tapahtumia hyvässä camp-hengessä, hoitaa Extraction esiosan roolinsa todella tyylikkäästi tarjoten oikeasti hyvän tarinan ja myös kertoen sen pätevästi.