Olen kulkenut läpi kartanon pelottavien käytävien ja huoneiden sekä tappanut kymmeniä laahustavia zombeja, vihamielisiä lepakkoja ja verenhimoisia koiria. Teilasin kirjastossa jättiläiskäärmeen. Kaiken tämän jälkeen Jill Valentine toteaa: ”Tässä kartanossa kaikki ei ole kohdallaan, tämä ei ole tavallinen kesämökki…” Ihanko totta, Jill?
Peliin kätkeytyy reilusti kömpelömpiäkin repliikkejä, jotka lausutaan sellaisella vakavuudella, että naurussa on pidättelemistä. Yksi sarjan kieroimmista pahiksista, Albert Wesker, puhuu vanhan brittiläisen hovimestarin gravitaksella, joka on pakko kuulla. Mistä Capcom löytää näitä tyyppejä?
Capcomin pelien käsikirjoitusten laatu ei koskaan ole päätä huimannut, mutta Umbrella Chroniclesissa tuntuu siltä, että firma on entistä toimittajaamme Harro Grönbergiä lainatakseni antanut palaa ja urpoilee oikein kunnolla. Siinä ei ole mitään vikaa, sillä se on osa Resident Evilin charmia.
Zombit kyykkyyn
Kun Capcom kertoi Umbrella Chroniclesin olevan raiteilla kulkeva valopistoolipeli, peli vaikutti keinolta rahastaa pelaajia ennen Resident Evil 5:n julkaisua. Sitä Umbrella Chronicles ei kuitenkaan ole, sillä Capcom on luonut ennennäkemättömän laajan valopistoolipelin, joka välttää lajityypin perinteisen ongelman eli lyhyyden.
UC sisältää neljä episodia ja useita bonusepisodeja, joissa kaikissa pelataan sarjan tutuilla hahmoilla ja tutuissa paikoissa, kuten edellä mainitussa kartanossa, josta kaikki alkoi. Ideana on ollut niputtaa yhteen sarjan pelien tapahtumat ja tehdä Umbrella Chroniclesista Resident Evil -sarjan yhteenveto. Se ei ole helppoa, koska sarjan juonikuviot ovat äärimmäisen sekavat. Resident Evil 4:n tapahtumat ja mestat loistavat oudosti poissaolollaan, mutta Umbrella Chroniclesissa liikutaankin lähinnä Raccoon Cityssä ja sen lähialueilla. Sarjan parhaan pelin antia jää kaipaamaan.
Pelaaja saa useimmiten valita episodin alussa kahdesta pelihahmosta, mutta hahmolla ei oikeastaan ole väliä. Sitten aletaan räiskiä. Homma etenee raiteilla, mutta peli antaa sen verran periksi, että pelaaja voi hieman katsella ympärilleen analogitikkua käyttämällä.
Deja-vu
Matka vie läpi tuttujen maisemien, joiden irtaimistoa saa pistää reippaasti palasiksi. Lamppujen, taulujen ja monien muiden esineiden taakse on kätketty esimerkiksi aseita, tuttuja terveyttä kohentavia kasveja ja Umbrellan huolimattomasti piilottamia salaisia tiedostoja, jotka selvittävät Umbrellaa ympäröivää salaisuuksien vyyhtiä. Monessa kohdassa esineet löytyvät samasta paikasta kuin sarjan aiemmissa peleissä.
Reitin voi välillä valita, mutta useimmiten valinnat vain johtavat pelaajan lisäaseilla varustettuun huoneeseen. On silti mukavaa, että kulkureittiin voi vaikuttaa edes vähän.
Asevalikoima sisältää kaikki sarjan tutut mutkat pistoolista kranaatinheittimeen. Pelaajan suoritus arvostellaan jokaisen episodin jälkeen tähdillä, joita voi käyttää aseiden ominaisuuksien kehittämiseen episodien välissä. Aseiden muokkaus on äärimmäisen kevyttä, mutta se tuo mukavan pienen lisän pelaamiseen. Ennen episodeja voi myös valita, minkä aseen ottaa mukaansa loppumattomilla ammuksilla varustetun pistoolin lisäksi.
Pelaaja ammuskelee enimmäkseen Umbrellan kokeiden ja erheiden tuloksina syntyneitä zombeja ja mutantteja, joita pistetään tonneittain lihoiksi. Peli tukee Zapperia, mutta loppujen lopuksi pelaaminen toimii paljon paremmin ilman asetta. Siitäkin huolimatta, että peli on optimoitu Zapperia varten, ammuskelu tuntuu paremmalta, kun Wiimote ja nuncha ovat käsissä. Pystyin tähtäämään niillä tarkemmin kuin Zapperilla, mutta kummallakaan ohjaintyypillä tähtääminen ei tunnu tarpeeksi sulavalta tai tarkalta.
Ammutut kohteet reagoivat hyvin osumiin, mutta esimerkiksi pääosumat tuntuvat täysin sattumanvaraisilta.
Kestääkö vielä kauan?
Pomotaistelut on mokattu, sillä kamppailut ovat aivan liian pitkiä. Monotonisuus iskee, koska harvat pomotaistot ovat kekseliäitä saati jännittäviä. Ne tuntuvat täysin pakkopullalta.
Resident Evil 4:n kauneuden jälkeen UC:n usein suttuiset tekstuurit ja köykäisesti animoidut viholliset ovat pettymys. Pelin visuaalinen taso heittelee paljon, mutta missään vaiheessa peli ei näytä niin hyvältä kuin pitäisi. Vähäinen musiikki on kuitenkin erinomaisen tunnelmallista, ja alkuvalikoissa viihtyy jo pelkästään uhkaavan musiikin takia.
Umbrella Chronicles on fanipalvelua ja samalla yllättävän onnistunut Resident Evil -peli sarjalle uudessa lajityypissä. Rahastuksesta ei todellakaan ole kyse, mutta ärsyttävät piikit vaikeustasossa ja tylsät sekä aivan liian pitkät pomotaistelut verottavat pisteitä.