Klassista selviytymiskauhua
Aah, vanhan koulukunnan Resident Evil! Tankkiohjaus, zombit, tukalan pieni tavaravalikko ja visaiset pulmat. Ne ovat loistavan selviytymiskauhun aineksia.
Capcom osasi hommansa. Uusimmat sarjan osat eivät allekirjoittanutta napanneet, mutta vanhat klassikot jaksaa vääntää läpi uudelleen ja uudelleen. Resident Evil Zero ei ole poikkeus, vaikka se uudistikin monia asioita.
Resident Evil Zerossa pelaaja ohjaa kahta päähahmoa, Rebeccaa ja Billyä. Hahmot ovat käytännössä yhdessä koko pelin ajan, ja molempia tarvitaan, jotta pulmat saadaan ratkaistua ja viholliset kaadettua. Ohjattava hahmo vaihtuu napin painalluksella, jolloin tekoäly ottaa vallan toisesta hahmosta. Tekoäly toimiikin yllättävän hyvin, sillä se ampuu säästeliäästi eikä sekoile turhia. Tekoälyhahmo ei kuitenkaan osaa ottaa itse asetta esille tai parantaa itseään.
Resident Eviliä markkinoidaan zombiräiskintänä, mutta pelin sydän piilee ennemminkin visaisissa pulmissa kuin toiminnassa. Zerossakin ratkotaan mukavan kinkkisiä ongelmia. Hauskinta on se, että yhden pulman ratkaisu on yleensä monen mutkan takana, mutta ratkaisun sijaan tarjolla onkin useampi uusi pähkinä purtavaksi.
Capcom on tehnyt erinomaista työtä toiminnan ja pohtimisen tasapainottamisessa. Peli marssittaa ruudulle aina sopivan määrän luodinruokaa ja pitää jännitystä taitavasti yllä. Zombien lisäksi pelaajaa uhkaavat inhottavat mutantti-iilimadot, raivotautiset apinat, jättimäiset torakat ja muut epämiellyttävät kaverit.
Nuoremmat pelaajat ahdistuvat kuitenkin varmasti enemmän kömpelöstä pelattavuudesta ja valmiista kuvakulmista. Vaatii totuttelua ja opettelemista, kun ei itse saa päättää, mihin kamera osoittaa. Kuoltuaan joutuu yleensä palaamaan melko pitkälle, joten epäonnistumisen pelko on vahva.
”Tankkiohjauksen pystyy vaihtamaan modernimpaan tyyliin, mutta lopulta vanha tyyli toimi paremmin.”
Tankkiohjauksen pystyy vaihtamaan modernimpaan tyyliin, mutta lopulta vanha tyyli toimi paremmin. Moderni ohjaus ei toimi valmiiden kuvakulmien kanssa, sillä kulkusuunta sekoittuu kuvakulman vaihdoksissa, mikä rasittaa kömpelyyttä enemmän.
Tavaravalikon pienuus on oma ongelmansa, sillä molemmilla hahmoilla on vain kuusi paikkaa käytettävissään. Useimmat tavaroista vievät yhden paikan, mutta isommat aseet, kuten haulikko, rohmuaa kaksi paikkaa. Panokset vaativat oman paikkansa ja pienen pieni avainkin vie kokonaisen paikan. Vanhemmista sarjan peleistä tuttuja arkkuja ei kuitenkaan tarvitse lähteä etsimään taskujen täytyttyä, vaan tavaroita voi pudottaa maahan säilöön. Joka tapauksessa tavaravalikon kanssa kikkailu hidastaa pelaamista jatkuvasti koko pelin läpi.
Resident Evil Zero vaatii siis paljon aikaa ja kärsivällisyyttä, mutta vaikka kaikki tuntuukin olevan aina turhan monen askeleen päässä, alkaa tähän pelin edetessä kiintyä ja siitä jopa tykätä. Tavaroiden kanssa säätäminen, monivaiheiset pulmat, kömpelö pelattavuus ja vastaavat asiat ovat osa Resident Eviliä, ja peli on rakennettu taidokkaasti näiden asioiden ympärille. On iso strateginen päätös, otatko mukaan parantavan yrtin vai lisäpanoksia haulikkoon.
Yllättävää on se, miten kauniilta peli näyttää. Esirenderoidut taustat ovat teräväpiirtona upeaa katsottavaa, ja ympäristöjen tunnelmallisuus hakee vertaistaan vielä tänäkin päivänä. Välillä on vaikea uskoa, että vuonna 2002 GameCubella saatiin näin hienoa jälkeä aikaiseksi.
Zero on klassista Resident Eviliä, mutta kuitenkin omanlaisensa teos muihin osiin verrattuna. Kahden hahmon hallinta toimii hyvin, ja pelin pulmien ratkonta on äärimmäisen tyydyttävää. Sarjaan tutustumattomille pelaajille peliä täytyy kuitenkin suositella pienellä varauksella, sillä pelimekaaniset kömpelyydet saattavat olla turhan musertavia ja niihin tottuminen vaatii pelaajalta melko paljon.
8/10
Alun perin vuonna 2002 julkaistu peli on hieno kokemus vielä vuonna 2016.
Eemeli Rekunen