Resistance 2 / Arvostelut / pelaaja.fi

Resistance 2

4.12.2008 // Kirjoittanut: Miikka Lehtonen
95

Resistance 2 on peli, jolta monet odottavat monenlaista. Jotkut tuntuvat ennakkojuttujen perusteella odottavan jotain elämää suurempaa. Toiset odottavat uusinta lyömäasetta loppumattomassa väännössä konsolien välisestä herruudesta. Järkevät ihmiset odottavat jatkoa Resistance: Fall of Manin aloittamalle tarinalle.

Kuten elämässä usein käy, kaikkea haluamaansa ja odottamaansa ei voi saada. Tässäkin tapauksessa moni kokee pettymyksen, sillä Resistance 2 ei ole sen enempää täydellinen peli kuin todiste PlayStation 3:n herruudestakaan. Se on kuitenkin monta asiaa, ja näistä merkittävimmin on, että se on eräs konsolin parhaista moninpeleistä. Tällä pääsee jo pitkälle.

Viimeksi Resistancessa...

Resistance 2 on kirjaimellisesti suoraa jatkoa PlayStation 3:n julkaisupeleihin kuuluneelle Resistance: Fall of Manille. Pelin tapahtumat jatkavat suoraan siitä, mihin alkuperäisen pelin loppuanimaatio päättyi. Chimera-viruksen supersotilaaksi muuttama Nathan Hale poimitaan talteen harhailemasta lumierämaassa. Halelle tehdään selväksi, että hän ei suinkaan ole yksin. Myös muut sotilaat ovat saaneet viruksesta hyödyllisiä voimia ja taistelevat nyt erikoisyksikkönä Chimeraa vastaan.

Erikoisjoukoille on myös käyttöä, sillä tilanne on vielä surkeampi kuin mitä Resistancen loppu antoi ymmärtää. Valloittamattomana linnoituksena pidetty Pohjois-Amerikka on jäämässä Chimeran jalkoihin ja eletään kenties ihmiskunnan viimeisiä hetkiä. Jokainen taistelu voi olla se viimeinen pisara, joka kääntää koko sodan tappioksi.

Ulkona raivoavan taistelun lisäksi Hale käy omaa, sisäistä sotaansa. Chimera-virus on hiljalleen voittamassa asemasotaansa ja muuttamassa häntä yhdeksi ihmiskuntaa tuhoavista pedoista. Samaan aikaan hiljainen ääni hänen korvassaan kuiskailee, ettei se olisi suinkaan huono asia, vaan askel evoluution seuraavalle portaalle.

Tarinassa olisikin aineksia vaikka mihin, ja on suuri harmi, ettei peli hyödynnä sitä alkufiilistelyn jälkeen juuri mitenkään. Paria keskustelua lukuun ottamatta tarinaa kerrotaan kentistä löytyvissä tiedustelukansioissa, mikä tuntuu vähintään kömpelöltä ratkaisulta. Jos logit olisi toteutettu edes Bioshockin tyyliin hyvinä äänipätkinä, ratkaisu voisi toimia. Nyt se vain kielii siitä, että Insomniacin pojilta loppui aika kesken viimeistelyvaiheen.

Yksin ei ole kivaa

Resistance 2 on peli, jonka voi jakaa idealtaan ja valitettavasti myös laadultaan kahteen osaan, yksin- ja moninpeliin. Aloitetaan siitä heikommasta, yksinpelistä.

Yksinpelin tiimoilla luutnantti Hale kiertää tiukan ryhmänsä kanssa pitkin Yhdysvaltoja torjumassa Chimeran hyökkäyksiä ja tekemässä taktisia iskuja näiden emoaluksiin ja tukikohtiin. Jälleen puitteet olisivat siis mitä mainioimmat, mutta peli ei revi niistä irti mitään tuiki tavallista virkamiesräiskintää ihmeellisempää.

On miltei rikollista, että Yhdysvaltojen suurkaupunkeihin sijoittuvassa pelissä ei esimerkiksi nähdä yhtään väkijoukkoja – tai oikeammin ainuttakaan sivullista – tai edes näiden kaupunkien kuuluisia maamerkkejä. Myös se ennakkoon mainostettu mittakaava jää puuttumaan, sillä pääsääntöisesti mennään alkuperäisen pelin skaalassa.

Tämä on suuri harmi, sillä pelimoottorissa on selvästi oiottu kulmia juuri mittakaavan mahdollistamiseksi. Hahmojen tekstuurit ovat suttuisia ja mallit melko yksinkertaisia, joskin ainakin peli pyörii vauhdilla. On silti harmi, että Chimeran valtaisat tuhoalukset, supermutantit ja muut hirveydet nähdään vain kaukana taivaalla siintävinä koristeina, joihin pelaaja ei voi itse mitenkään vaikuttaa.

Näiden sijaan tarjolla on yksinkertaista perustason putkijuoksua, jossa pelaaja saa huoneen ovelta käteensä tarvitsemansa aseet, murhaa niillä parikymmentä Chimeraa ja jatkaa eteenpäin seuraavaan huoneeseen. Toki räiskintäpelit ovat toimineet näin jo ammoisista ajoista saakka, mutta nykyisin niitä on tapana piristää joillain erikoisuuksilla, kuten vaikka tuhottavalla maastolla tai komennettavilla tiimikavereilla. Resistance 2:ssa moisia ei nähdä.

Näiden tilalla tarjolla on pari sanoinkuvaamattoman hölmöä ratkaisua. Peli nojaa ensinnäkin vahvasti ”kuole ja opi” tyyppiseen suunnitteluun. Miten hienoa onkaan esimerkiksi heittää kesken sniputuskohtauksen pelaajan selän taakse näkymätön ja kerrasta tappava hirviö. Vielä ikävämpää on kuitenkin Thomaksenkin mainitsema tekoälyn töppäily.

Omat tiimikaverit ovat saamattomia nahjuksia, jotka eivät jaksa aina ampua edes vieressä seisovaa Chimeraa. Miksi toisaalta ampuisivatkaan, eihän se heille mitään tee. Pääsääntöisesti kaikki pelin viholliset nimittäin jahtaavat vain ja ainoastaan pelaajaa. Tämä on erityisen selvää osioissa, joissa pelaaja taistelee ryhmänsä kanssa valtavia zombijengejä vastaan. On siinä tunnelmaa, kun koko viidenkymmenen zombin lauma säntää nenäänsä kaivavien tiimikaverien ohi pelaajan kimppuun. Sitten kuollaan ja yritetään uudestaan.

Kuulostanko turhautuneelta? Sitä myös olen. Resistance 2:n yksinpeli olisi voinut olla vaikka mitä, vaikka se jo pitkään odottu PlayStation 3:n The Räiskintäpeli. Kaikesta kuitenkin paistaa läpi, että Insomniacin pojilta loppui aika. Potentiaalia ei ole saatu esiin kuin harvoissa kohtauksissa, lopun aikaa mennään joko perustasolla tai jopa sen alle.

Onneksi sitä aikaa ei kuitenkaan ole tuhlattu turhuuksiin, vaan sillä on hiottu pelin moninpeliä, joka onkin jo yksinään ostoksen arvoinen juttu.

Yhdessä kohti voittoa

Jos itse peli jaettiin jo hyvään ja huonoon puoliskoon, jaetaan se hyvä vielä uudelleen hyvään ja vielä parempaan. Minulle Resistance 2:n tähtihetki oli selvästi pelin huikea yhteistyöpelitila, josta miltei kaikki muut räiskintäpelit voisivat ottaa mallia.

Toisin kuin monissa muissa räiskintäpeleissä, Resistance 2:n yhteistyöpelitila ei liity mitenkään pelin yksinpelitilaan. Yksinpelin ollessa mitä on, en kuitenkaan tirauta kyyneltäkään, varsinkaan kun vastapainona saadaan pelitila, joka tuntuu Gears of War 2:n Horden ja massiivimoninpelien raidien risteytykseltä.

Pelaajat valitsevat omansa kolmesta hahmoluokasta, jotka on jaettu juuri massiivimoninpelien stereotyyppeihin. Sotilas on se ryhmän niin kutsuttu tankki, joka kulkee edessä keräämässä hirviöiden huomiota itseensä massiivisen miniguninsa avulla. Hän kestää kipua ja osaa jakaa sitä myös vihollisilleen suurina annoksina.

Sotilas ei kuitenkaan pysy kauaa pystyssä ilman lääkintämiestä, jolla on yhteistyöpelitilan ainoa keino palauttaa kestopisteitä. Phoenix-pyssyllään lämäri imee vihollisilta kuntoa ja siirtää sitä kavereilleen. Yhtä tärkeä rooli on kommandoilla, jotka tekevät reippaasti vahinkoa ja jakelevat lisäksi kavereilleen ammuksia.

Maksimissaan kahdeksan hengen tiimillä on edessään pino tehtäviä, jotka ovat paristakin syystä aina erilaisia. Ensinnäkin tehtävät generoidaan jossain määrin satunnaisesti. Tapahtumapaikat tulevat tutuiksi, mutta tavoite voi vaihdella vaikkapa 30 Chimeran tappamisesta pommin istuttamiseen tai radiolähettimien eliminointiin.

Lisää uudelleenpeluuarvoa irtoaa siitä, että tehtävät skaalautuvat. Siinä missä kahden miehen tiimi voi saada vastaansa pari zombia ja ryhmän perussotilaita, täysi kahdeksan miehen tiimi voi kohdata puoli tusinaa rekka-auton kokoista jätti-Chimeraa ja puoli komppaniaa perusmortteja. Haastetta siis löytyy aivan riittävästi, mikä tarkoittaa paria asiaa. Ensinnäkin pelaaminen vaatii aktiivista tiimityöskentelyä ja kommunikaatiota. Tästä seuraa suoraan se, että pelaaminen on myös pahuksen hauskaa.

Kokemusta kehiin

Paljon huonommaksi ei jää moninpelikään. Tarjolla on toki valikoima perinteisiä deathmatcheja ja team deathmatcheja, mutta Resistance 2:n moninpelin selvä ykköstila on maksimissaan 60 hengen Skirmish-pelitila.

Paperilla täydeltä kaaokselta kuulostava megamättö on organisoitu elegantisti. Pelaajat jaetaan viiden miehen ryhmiin, joille jokaiselle annetaan omia tehtäviä. Yksi tiimi voi joutua avaamaan porttia, joka estää toisen porukan pääsyn omalle kohteelleen. Toinen jengi taas pysäyttää toisella sektorilla läpi puskevaa Chimera-ryhmää.

Omien tehtäviensä lisäksi jokaisella ryhmällä on vastaryhmänsä, joka saa aina tehtäväkseen vastustaa heidän pyrkimyksiään. Ratkaisu toimii erinomaisesti. Pelissä tuntee todella vaikuttavansa taistelun kulkuun ja lisäksi pääsee solmimaan niitä nettiräiskinnöille ominaisia viha-rakkaus-suhteita vastustavan ryhmän pelaajiin. Näin tuskin tapahtuisi massiivisten komppanioiden välisissä yhteenotoissa.

Pelaajat keräävät sodan aikana kokemuspisteitä miltei kaikesta tekemästään. On uskomattoman tyydyttävää päästää minigunilla pitkä sarja keskelle vihollisen ryhmää ja katsella osumista ponnahtelevia +xp-ilmoituksia, varsinkin kun tietää, että kokemuksen karttuessa saa avattua parempia varusteita ja uusia erikoiskykyjä.

Resistance 2:n moninpeli lainaa parhaita paloja monista muista peleistä, mutta heittää mukaan soppaan sitä Insomniacin omaa, ainutlaatuista hulluutta. Cocktail toimii erinomaisesti, ja moninpeli onkin paras tapa kokea Resistancen riemut. Erikoiset aseet pääsevät oikeuksiinsa, pelissä on vihdoin sitä kaivattua skaalan tuntua ja tekninen toimivuuskin oli testiemme perusteella hyvää tasoa.
Uskonkin vakaasti, että Resistance 2 tulee ottamaan edeltäjänsä paikan PlayStation 3:n suosituimpana verkkopelinä. Se on jo nyt addiktiivinen ja hauska moninpeli, mutta Insomniacin tuntien, se paras on vielä edessäpäin. Tiimillä kun on tapana tukea pelejään ilmaisten ja laajojen sisältöpäivitysten myötä.

Moninpelistä pitäville joulu tuli tässä tapauksessa jo marraskuussa. Onkin suuri harmi, että yksinpeli jättää niin paljon toivomisen varaa. Jos se olisi ollut laadultaan lähelläkään moninpeliä, puhuttaisiin todellisesta merkkipaalusta.

MyResistance.net - sota verkossa

Koko Resistance 2 on rakennettu vahvan yhteisökeskeisyyden ympärille. Jokainen pelin hankkinut pelaaja saa automaattisesti itselleen kotisivut Insomniacin MyResistance.net-sivustolta. Sivut pitävät automaattisesti kirjaa kaikkien pelaajien menestyksistä ja tappioista, sekä yleisestä peliaktiviteetista ja huippuhetkistä. Pelaajat voivat myös pitää sivuilla omia blogejaan, keskustella muiden pelaajien kanssa, järjestää kiltatoimintaa tai vaikka ilmoittautua tapahtumiin.

Toimiva ja viimeistelty yhteisösivusto ei ole sattumaa, sillä Insomniac palkkasi sen kehitystä varten väkeä 1Upin kaltaisilta yhteisösivustoilta ja aloitti systeeminsä virittelyn jo kauan ennen kuin Resistance 2 oli edes julkistettu.

PSP ja PlayStation 3 - best friends forever

Monien muiden uusien ideoiden ohella Resistance 2 pyrkii viemään PSP:n ja PlayStation 3:n yhteistoiminnan uudelle tasolle. PSP:lle ensi vuoden alussa julkaistava Resistance: Retribution on nimittäin yhteensopiva Resistance 2:n kanssa. Jos pelaajalla on televisioon liitettävä PSP ja molemmat pelit, hän voi pelata Retributionia PS3:n ohjaimen kanssa, mikä sopiikin räiskintäpeliin mainiosti.

Molempien pelien omistajat voivat myös siirtää PSP:lleen uuden Infection-pelitilan, joka tuo uusien pelimekaniikkojen ohella peliin täysin uuden tarinan.

Haastattelussa pelin kehitystiimi

Kertoisitko hieman pelin aseista? Mitä uusia leluja saamme käyttöömme?

– Kuten mikä tahansa Insomniacin peleistä, myös Resistance 2 sisältää pinon uusia aseita. Pelistä löytyy esimerkiksi Marksman, keskimatkan taistelukivääri, jonka voi kakkostulituksella muuttaa automaattiseksi konekivääripesäkkeeksi. HVAP Wraith on minigun, jonka kakkostulituksena on maahan laskettava kilpi. Meidän Magnumimme voi näyttää tavalliselta käsiaseelta, mutta sen ammukset tarttuvat kiinni vihollisiin tai maastoon, jonka jälkeen ne voi räjäyttää.

Emme halua myöskään unohtaa Spliceria, Chimera-teknologian pohjalta tehtyä asetta, joka ampuu sirkkelinteriä. Kakkostulituksella voit revitellä sahaa, kunnes sen terä hohtaa kuumuudesta ja sitten tunkea sen vihollisen sisuksiin... jossa se sitten jatkaa pyörimistään!

Miten ja miksi päätitte lisätä peliin kahdeksan pelaajan yhteistyöpelitilan?

– Pelin ystävät tekivät meille hyvin selväksi, että he halusivat yhteistyöpelitilan Resistance 2:een. Emme kuitenkaan halunneet tehdä mitään, mikä tuntuisi vanhanaikaiselta tai väkisin väännetyltä, vaan halusimme uudistaa kerralla koko konsoliyhteistyöpelitilan.

Suunnittelimme siis koko pelitilan yhden kysymyksen ympärille: mikä tekee yhteistyöpelitilasta hauskaa? Yhteistyö muiden pelaajien kanssa, mielettömiä vihollislaumoja vastaan taisteleminen ja laajat kustomointimahdollisuudet. Uskomme, että tämä pelitila antaa pelaajille parhaan mahdollisen yhteistyöpelikokemuksen ja antaa samalla meille tilaisuuden tehdä yksinpelistämme tiiviimmän kokemuksen yhdelle pelaajalle.

Resistance 2 on pelisarjan toinen osa. Opitteko ensimmäisestä pelistä mitään korvaamattomia läksyjä?

– Kun kehitimme Resistancea, totuttelimme luonnollisesti vielä PlayStation 3:n kanssa työskentelyyn. Sen jälkeen olemme tehneet kaksi Ratchet & Clank peliä. Lisäksi Resistance 2 on ensimmäinen kolmannen sukupolven PlayStation 3 peli. Voisi siis sanoa, että meillä on enemmän PlayStation 3 kokemusta kuin kenelläkään muulla. Tämä myös näkyy ruudulla: enemmän vihollisia, suurempia vihollisia, parempaa valaistusta, suurempia kenttiä, hienompia efektejä... ja kaikki tämä nopeudesta tinkimättä!

Vaihtopelaaja

Kirjoittanut [pelaaja_author:7]

Resistance: Fall of Man oli hyvä julkaisupeli PlayStation 3:lle, mutta se jätti toivomisen varaa. R2 on kaikin puolin edeltäjäänsä laajempi ja sisältörikkaampi, mutta samalla se ei kykene nousemaan toivotuksi huippusuoritukseksi. Insomniac on ennemmin panostanut monipuoliseen sisältöön kuin keskittynyt hiomaan esimerkiksi kampanjan huippukuntoon.

R2:n kampanja tarjoaa hyvässä suhteessa suvantohetkiä ja kiivasta toimintaa, mutta samalla kampanja ei kykene tarjoamaan sellaisia elämyksiä kuin esimerkiksi Call of Dutyt tai tuleva Killzone 2. Missään pelin osa-alueessa ei ole erityistä vikaa, mutta missään ei oikeastaan loistetakaan. Tarinassa on kuitenkin enemmän järkeä kuin edellisessä pelissä. Kentistä löydettävät intel-dokumentit valaisevat nekin hyvin pelin päähahmoja ja tapahtumia.

Eniten ärsyttää hiomattomuus – vastaani tuli esimerkiksi tilanne, jossa minulta loppuivat ammukset ja chimerat olivat kimpussani. Ympärilläni oli kolme omaa sotilasta, joiden edestä juoksin toivoen heidän ampuvan chimerat. Aika hiljaista, eivät edes reagoineet. Chimerat taitavat tosiaan vihata Halea… muukalaisten ja näiden luotien huomio kohdistuu aina Haleen, vaikka ympärillä olisi tusina muitakin ihmisiä. Etenkin tämä ärsyttävä ominaisuus on todella silmiinpistävä.

Nettipelaajille

Moninpelitarjonta on huikeata ja etenkin monipuoliset yhteisö-ominaisuudet ovat parasta, mitä PlayStation 3 pystyy tällä hetkellä tarjoamaan. R2:n nettipelin kiivas tyyli hyppyreineen ei niinkään ole mieleeni, mutta moninpeli on ihailtavan hyvin toteutettu. Runsaat tilastot ja erinomainen Myresistance.net-sivusto, jossa voi blogata ja selata roppakaupalla tilastoja, on varmasti Resistance-faneille mieleen. Tämän lähemmäksi ei Halon ja Bungie.netin kaltaista tarjontaa PS3:lla päästä.

Ongelmistaan huolimatta R2 on viihdyttävä kokonaisuus, jonka moninpeli on selvästi parempi suoritus kuin kampanja, mutta olen pettynyt, ettei Insomniac ole kyennyt nostamaan pelinsä tasoa kovassa kilpailussa.

7/10

Kommentit

Käyttäjän Sodanjumala kuva
Sodanjumala

Kyllähän tätä hakkaa

Käyttäjän MicraSoft kuva
MicraSoft

7? Wtf!

Käyttäjän IcyUnlimited91 kuva
IcyUnlimited91

kamun kans pelattiin ja oli ihan ok, vähän innot

Käyttäjän Mursunary kuva
Mursunary
Käyttäjän Airus kuva
Airus

kyllä tämä on ainakin sen seiskan ansainnut.

Käyttäjän John_Rambo kuva
John_Rambo

Täydellinen kokonaisuus.

Käyttäjän oscarlol24 kuva
oscarlol24

paras peli vähään aikaan

Käyttäjän Viper7 kuva
Viper7

Moninpelien parhaimmistoa Ok yksinpelillä

Käyttäjän CreasedHALO kuva
CreasedHALO

paras monin-pelillä

Käyttäjän lordpohjola kuva
lordpohjola