Rautaratsut tyhjäkäynnillä
Kaikki ajopelien ystävät tuntevat Forza Motorsportin, Gran Turismon ja muut simulaatiohenkiset autopelit, mutta moottoripyöräpelejä ei viime aikoina ole kovinkaan paljoa nähty MotoGP- ja SBK-kilpasarjojen ulkopuolella. Nyt tilannetta korjaamaan on saapunut juuri MotoGP-sarjan peleistä ja viime aikojen WRC-rallipeleistä tunnetun italialaisen Milestonen tekemä Ride.
Simulaatiohenkisen Riden pyörävalikoima sisältää yli sata moottoripyörää monesta eri luokasta aina nakupyöristä kilpapyöriin asti. Mukana ovat lähes kaikki tunnetuimmat moottoripyörien valmistajat, joten valinnanvaraa riittää. Sen sijaan ratavalikoima ei ole aivan yhtä kattava. Erilaisia ratoja on niukasti, ja 15 ympäristön joukosta löytyy vain muutama aito kilparata. Loput ympäristöt koostuvat lähinnä kaupunkimaisemista tai kuvitteellisista alueista esimerkiksi Välimeren rannikolla tai Japanin vuoristossa.
Varsin perinteisessä uratilassa edetään maailmanlistan rankingissa pikku hiljaa kohti kärkeä keräten kisoista mainetta ja rahaa, jolla voi ostaa uusia pyöriä ja virittää entisiä paremmiksi uusilla osilla. Uratilan kilpailut on jaettu erilaisiin luokkiin pyörien perusteella, mutta niiden välillä voi hyppiä vapaasti, kunhan tallista löytyy kisoihin sopiva pyörä. Perinteisten kisojen lisäksi tarjolla on myös haasteita, joiden vaikeustaso tosin heittelehtii kummasti. Yksittäisissä kisoissa tekoälyn vaikeusastetta voi säätää haluamakseen, mutta esimerkiksi ratapäivän ohitushaasteissa tai aika-ajoissa kultamitalien metsästäminen vaatii paikoitellen likipitäen täydellistä suoritusta. Haasteiden lisäksi uratilaan olisi kuitenkin toivonut lisää vaihtelua esimerkiksi lyhyiden kausien muodossa. Verkkopuolella pelaamaan pääsee 12 pelaajan kesken, mutta säätövaraa ja pelimuotoja on tarjolla niukasti.
Riden tekninen toteutus jättää toivomisen varaa. Pitkät lataustauot häiritsevät, ja ulkoasussa on panostettu enemmän pyörien yksityiskohtien mallintamiseen kuin ympäristöön. Tämä näkyy jokseenkin karussa ulkoasussa valikoiden ulkopuolella, joten paikoitellen tuntuukin kuin peli olisi tehty edellisen sukupolven konsoleille. Äänimaailmakaan ei juuri pane paremmaksi vaisujen moottoriäänien takia sekä mitäänsanomattoman tusinarokin ja kitaratilutuksen pauhatessa kisojen taustalla.
Autopeleihin tottuneella riittää opettelua moottoripyörien ohjaamisessa, sillä ohjaustuntuma on todella raskas, eikä pyörällä pysty tekemään äkkiliikkeitä. Kurveihin pitää ottaa reilusti ennakkoa, sillä painavat pyörät eivät käänny helposti. Kelaustoiminnolle on todellakin käyttöä, sillä pyörän selästä lentää helposti pienimmästäkin virheestä. Sen sijaan konemaisen tarkasti ajavat tekoälykuskit eivät puolestaan tunnu kaatuvan kuin kovimmissa törmäyksissä. Kokonaisuutena ajotuntuma on kuitenkin kohtuullisen realistinen ainakin kaikki ajoavut pois kytkettynä. Erilaisten pyörien ohjattavuuteen olisi silti toivonut selvempiä eroja, ja vauhdin tuntua olisi voinut olla enemmänkin. Nyt kilpapyörillä ajaminen tuntuu lähes samalta kuin paljon hitaammilla pyörillä.
Vaikka Ridessa on periaatteessa kaikki edellytykset toimivaan ajopeliin, jää pelistä lopulta vaisu ja keskinkertainen fiilis. Peli häviää oikeastaan jokaisella osa-alueella nelipyöräisiin kulkuneuvoihin keskittyville kilpailijoilleen, joten puhtaasti ajopelinä Ridea on hankala suositella, paitsi jos moottoripyörät sattuvat olemaan lähellä sydäntä.