Tekijä: Bugbear Entertainment
Julkaisija: Namco Bandai
Myynnissä: Nyt
Pelikoneet: Xbox 360 (testattu), PlayStation 3, pc
Moninpeli: Kyllä
Samalla koneella: 1
Verkossa: 2–8
Näyttävää kaahailua
Suomalainen Bugbear Entertainment tunnetaan Flatout-romurallipeleistään, mutta nyt autopeleihin keskittynyt pelistudio on päässyt tekemään aiemmin tiukasti japanilaisen Namcon käsissä olleen, legendaarisen Ridge Racer -pelisarjan uusimman osan. Lopputuloksena syntynyt Ridge Racer: Unbounded sekoittaa suhteellisen onnistuneesti molempien pelisarjojen parhaita puolia. Vauhdikas kaahailu sekä massiiviset sivuluisut ovat tuttuja aiemmista Ridge Racer -peleistä, kun taas Flatouteista peliin on tuotu palasiksi tuhoutuvat autot ja ympäristöt sekä hiukan raskaalta tuntuva ajotuntuma.
Tyyliltään Unbounded on arcadekaahailua puhtaimmillaan. Vauhdin tuntu on kohdallaan, ja pelin ulkoasu on upeaa katsottavaa etenkin valaistuksen osalta. Tuttuun arcadetyyliin pienistä törmäyksistä esimerkiksi katukiveyksiin tai tiiliskiviaitoihin ei tarvitse välittää, sillä pelaajan auto murskaa ne vaivatta. Rakennusten seiniin tai muihin hiukan järeämpiin esteisiin ei kuitenkaan parane törmäillä, sillä tällöin auto romuttuu nautinnollisen hidastuksen kera. Tämän jälkeen matka jatkuu kuitenkin taas kuin mitään ei olisi tapahtunut.
Radoilta löytyy kuitenkin joitakin seiniä ja reittejä, joita voi tuhota auton nitron avulla. Tällöin niistä aukeaa yleensä oikoreitti tai lennokas hyppyri. Nitro päällä ajettaessa voi myös romuttaa vastustajien autoja pelkällä hipaisulla, joten nitron oikea-aikaisella käytöllä on suuri merkitys. Nitron kerääminen onnistuu esimerkiksi tuttuun Ridge Racer -tyyliin massiivisilla sivuluisuilla tai suorittamalla erilaisia haasteita kisojen aikana. Sarjan hengessä lähes jokainen kurvi täytyy ajaa driftaamalla, tai muuten nitron kerääminen jää vain haaveeksi.
Yksinpeli ei ihmeitä tarjoile
Unboundedin kilpailut käydään Shatter Bayn kuvitteellisessa suurkaupungissa, johon on haettu vaikutteita monista Yhdysvaltojen metropoleista. Kaupunki on jaettu useaan eri kaupunginosaan, jotka eroavat toisistaan lähinnä visuaaliselta tyyliltään. Esikaupungin maisemia hallitsevat nuhjuiset kerrostalot ja marketit, kun taas ydinkeskustassa kaahaillaan pilvenpiirtäjien keskellä. Itse ratoihin olisi kuitenkin toivonut enemmän vaihtelua, sillä nyt samat suoranpätkät ja mutkat tuntuvat toistuvan hiukan turhan monessa kisassa kaupunginosasta riippumatta.
Uratilan osalta pelin tarjonta on melko mielikuvituksetonta. Kilpailuista kerätään kehityspisteitä, joilla avataan esimerkiksi kilpailuja kyseisessä kaupunginosassa sekä uusia autoja eri nopeusluokkiin. Sijoittumalla kisoissa kolmen parhaan joukkoon taas avataan pikku hiljaa lisää kaupunginosia pelattavaksi. Pelimuotojenkaan osalta uratila ei ole järin monipuolinen. Peruskisailusta on pari variaatiota, joissa näkyvimpänä erona on se, ettei toisessa voi tuhota vastustajien autoja tai ympäristöä oikoreittien toivossa. Näiden lisäksi mukana on ainoastaan kelloa vastaan ajamista, driftausta sekä yksi vastustajien romuttamiseen keskittyvä pelimuoto. Hiukan kummallisesti yksinpelissä ei voi ajaa yksittäisiä kisoja haluamallaan radalla ja pelimuodolla. Siinä keskitytään pelkästään uratilan valmiisiin haasteisiin, joten yksinpelaajalle tarjonta on melko niukkaa ja moneen kertaan aiemmin nähtyä.
Autojen ohjaaminen tuntuu Flatoutien tyyliin raskaalta, ja jatkuva driftaaminen vaatii melkoisesti harjoittelua, ennen kuin se alkaa sujua. Hommaa ei helpota yhtään se, että Unboundedin vaikeustasoa ei voi vaihtaa ja se on ruuvattu melkoisen korkealle, mikä voi tuottaa hankaluuksia etenkin kokemattomille kuskeille. Tekoälyn ohjaamat viholliskuskit ovat todella nopeita eivätkä anna pelaajalle yhtään armoa, vaan kolaroivat surutta pelaajan kylkeen, jos niillä on siihen mahdollisuus.
Uratilassa edetäkseen pelaajan täytyy sijoittautua kisoissa kolmen parhaan joukkoon, jonne on todella vaikeaa nousta peräpäästä. Niinpä pienetkin virheet kostautuvat äärimmäisen helposti ja aiheuttavat runsaasti uusintayrityksiä ja harmaita hiuksia. Tämä on paikoitellen turhauttavaa, etenkin kun tekoälykuskit tuntuvat keräävän nitroa hiukan pelaajaa nopeammin. Välillä tuntuu myös siltä, että kisoissa pärjäämiseen vaaditaan ajotaidon sijaan pelkkää nitrojen nopeaa keräämistä sekä niiden käytön täydellistä ajoittamista vastustajien romuttamiseen.
Tuunaa oma ratasi
Kenties mielenkiintoisimpana ominaisuutena pelistä löytyy varsin passeli rataeditori. Pelaaja voi luoda ja jakaa verkkoon omia kaupunkeja, jonne voi sijoittaa maksimissaan viisi omilla radoilla käytävää haastetta. Haasteisiin voi valita käytettävän pelimuodon ja muut asetukset melko vapaasti. Muiden pelaajien luomia kaupunkeja voi käyttää kisailuun verkossa, ja pelaaja voi myös yrittää rikkoa kaupungin tekijän omat ennätykset radoilla, mutta hiukan harmittavasti muita leaderboardeja ei pelistä löydy. Tarjolla on myös päivittäin vaihtuvia haasteita, joten verkkopuoli takaa sen, että pelattava ei lopu aivan heti.
Rataeditorissa on kaksi erilaista tilaa. Simppelissä perustilassa yksinkertaisesti asetellaan yksinpelistä avattavia ratapalikoita mieleiseen järjestykseen, mutta mukana on myös mahdollisuus tarkempaan säätämiseen Advanced-tilassa. Tällöin radalle voi lisätä yksittäisiä esineitä, esimerkiksi hyppyreitä, puita ja esteitä, sekä vaihdella radalta valmiina löytyvien esineiden paikkaa. Aivan ModNations Racerin tai Trials HD:n editorien tasolle ei siis päästä, mutta editori on helppokäyttöinen ja erilaisia osia ja palikoita on valikoimassa kohtuullinen määrä, joten editorilla saa osaavissa käsissä aikaan varmasti varsin mielenkiintoisia ratoja. Visuaaliselta tyyliltään rataeditorin luomukset eivät kuitenkaan merkittävästi eroa toisistaan tai yksinpelin radoista, sillä käytettävät palikat ovat samoja kuin yksinpelin radoissa.
Verkkopuolella kisaillaan joko Shatter Bayssä tai pelaajien luomissa kaupungeissa maksimissaan kahdeksan pelaajan kesken. Verkkopuolelta ei löydy juurikaan säätövaraa, sillä tarjolla on vain pikakisoja satunnaisesti arvotuilla yksinpelin radoilla sekä pelaajien luomissa kaupungeissa käytäviä, maksimissaan viiden kisan mittaisia turnauksia. Onneksi mukana on sentään aulajärjestelmä, joten joka kisan jälkeen ei tarvitse etsiä uusia pelaajia. Kavereiden kanssa pelatessakin voi valita ainoastaan käytettävän radan pelaajien luomasta sisällöstä. Niinpä verkkopuoli tuntuukin hiukan päälleliimatulta, mutta onneksi itse pelaaminen toimii kuitenkin teknisesti kohtuullisen hyvin. Myös verkkokisoista saa kerättyä kehityspisteitä sekä ratojen osia myöhempää käyttöä varten.
Ridge Racer: Unboundedista jää lopulta hiukan ristiriitainen kuva. Sillä olisi potentiaalia parempaankin, mutta tällaisenaan tylsä uratila, turhauttavan haastava tekoäly sekä hiukan pintapuoliseksi jäävät verkko-ominaisuudet eivät jaksa innostaa kovinkaan pitkään. Kyseessä ei kuitenkaan ole missään nimessä huono peli, vaan Unbounded on ongelmistaan huolimatta varsin laadukkaasti toteutettua mutta perinteistä arcadekaahailua kohtuullisen monipuolisella rataeditorilla höystettynä. Nähtäväksi jää, kuinka laadukkaita ratoja pelaajayhteisö saa lopulta aikaiseksi.