Antiikin kreikan mytologiaa on hyödynnetyt peleissä valitettavan vähän. Viime vuosien aikana mieleen eivät tule kuin erinomainen God of War -toimintaseikkailusarja ja pc-maailmassa Titan Quest -pelit. Roolipeliin muinaiset kreikkalaiset jumalineen ja taruineen sopivat kuin Zeus Olympokselle, joten on suorastaan huutava vääryys, että ideaa ei ole lypsetty tämän enempää.

Liquid Entertainmentin Rise of the Argonauts pyrkii omalta osaltaan paikkaamaan tätä puutetta. Peli perustuu löyhästi Iolcuksen kuningas Jasonin ja tämän kokoaman argonauteiksi kutsutun sankariporukan edesottamuksiin. Valitettavasti yhtäläisyydet varsinaiseen taruun rajoittuvat kutakuinkin seikkailun tavoitteeseen, legendaarisen kultaisen taljan jahtaamiseen. Tarussa Jason lakeijoineen lähti taljan perään, jotta Jasonista voitaisiin kruunata Iolcuksen kuningas laillisesti, pelissä jo kruunattu Jason lähtee taljanhakureissulle herättääkseen salamurhatun vaimonsa henkiin. Jasonin tarun mukainen vaimo Medea on pelissä hyljeksitty noita, joka viettää suurimman osan pelistä lukittuna Argo-laivan kannen alle. Salamurhaajan uhriksi joutunutta Alceme-vaimoa taru ei edes tunne, joskin Jasonin äidin nimi oli Alcimede. Melkoista.

Mikäli uskoisimme Rise of the Argonautsin versiota tarusta, voisimme myös kuvitella, että Jasonin mukana seuraisi Herkuleksen ja Akilleen kaltaisia sankareita. Tosiasiassa ainoa ”aito” peliin päätynyt argonautti on Atalanta, joskin tämänkin taustatarinaa on roimasti muokattu.

Loppujen lopuksi Rise of the Argonautsilla on Jasonin taruun yhteistä suurin piirtein muutama yhteinen hahmon nimi ja sijoittuminen suurin piirtein samalle aikakaudelle. Taljaa metsästäessään argonautit koluavat kourallisen saaria, mutta mikään näistäkään ei kuulunut alkuperäiseen taruun.

Nuija ja tosinuija

Jos unohdetaan kuitenkin hetkeksi Rise of the Argonautsin ongelmat esikuvansa kanssa ja keskitytään itse peliin. Kovassa nosteessa olevaa Unreal Engine 3 -pelimoottoria hyödyntävä toimintaroolipeli keskittyy yllättäen taisteluun. Vaikka kolmen eri aseen, kilven ja erilaisten jumalvoimien varassa toimiva taistelujärjestelmä on teoriassa mielenkiintoinen, muuttuu se loppujen lopuksi yksinkertaiseksi yhden nappulan takomiseksi. Jumalvoimistakin ainoat käyttökelpoiset ovat parannusvoimia.

Aivottoman mätkinnän ulkopuolella Rise of the Argonautsin koukkuna ovat sen esittämät moraaliset dilemmat ja niihin vastaaminen. Vaikka teoriassa vastausvaihtoehdot ovat jännittäviä ja tuntuvat tarjoavan houkuttelevia syy-seuraussuhteita, tosiasiassa valinnat vaikuttavat vain siihen, minkä jumalan hyväksi Jason kerää kokemusta. Vaikka peli pyrkii antamaan itsestään syvällisen ja monipuolisen kuvan, on koko seikkailu ohi niin nopeasti, ettei valintojensa seurauksia edes kerkeäisi näkemään.

Taistelu itsessään tuntuu myös oudolta. Vaikka lyöntien jaksottaminen ja muu toimii hyvin, on Jasonin liikkuminen omituista. Tuntuu kuin tämä luistelisi maan pinnalla, eikä hemmon ohjaukseen tunnu missään välissä saavan kunnollista otetta.

Rise of the Argonauts on siis pintapuolinen, sen esikuvana toimivaa tarua surutta mollaava peli, jossa pääasia eli taistelukaan ei tunnu hyvältä. Onko pelissä sitten yhtään mitään positiivista? Hyvin vähän. Veriefektit lävistyksineen ja irti lentävine päineen jaksavat huvittaa hetken, ja sinänsä hyvin nauhoitetulla dialogilla on toisinaan hetkensä. Grafiikkakin on oudolla tavalla tummaa ja ruman oloista, vaikka esimerkiksi Mass Effect ja Gears of War ovat todistaneet, että näillä eväillä voisi päästä paljon pidemmälle.

Ei ehkä kauhean suuri yllätys, ettei tämä riitä. Rise of the Argonauts on lyhyt, halvan oloinen ja ontuva köyhän miehen Jade Empire / Mass Effect -kopio, jonka suurimmaksi houkutukseksi koituu sen miljöö. Idea on sinänsä hyvä, mutta olisi ehkä kannattanut hioa taistelujärjestelmää hieman kauemmin ja pysyä alkuperäisessä tarussa. Tällaisenaan peli on yhdentekevää, parissa illassa ohi menevää rahanhukkaa.

Liquid Entertainment

Pelin tehnyt Liquid Entertainment lienee monelle lukijalle varsin tuntematon tuttavuus. Ei mikään ihme. Firma on tehtaillut lähinnä keskinkertaisia reaaliaikastrategioita, The Lord of the Rings: War of the Ringin ja Battle Realmsin. Ennen Rise of the Argonautsia tiimi tosin työskenteli Desperate Housewives: The Gamen parissa. Että näin.

4/10
Lisää luettavaa