Tekijä: Piranha Bytes / Wizarbox
Julkaisija: Deep Silver
Myynnissä: nyt
Pelikoneet: PS3 (testattu), Xbox 360, pc
Moninpeli: Ei
Karille meni
Pc-koneiden ja konsolien tehorailo on kasvanut viimeisen puolen vuosikymmenen aikana, ja nyt uuden sukupolven lähestyessä ei puhuta enää mistään metri kertaa metri -kolosta vaan Grand Canyonista. Usein se ei haittaa konsolipelaajia, sillä monet pelit tehdään Xboxit edellä ja puuceet perässä. Toiseen suuntaan tullessa tietynlainen, tietokoneen tehoihin nojaava peli on kuin väärään elinympäristöön siirretty herkkä pikkueläin. Se kärsii, kituu ja pian kuolee. Poikkeuksiakin on, kuten CD Projekt REDin huikea The Witcher 2 -käännös, mutta piraattirope Risen 2:n ostaja joutuu mukaan jännittävään uhkapeliin: kumpaan kategoriaan peli kuuluu?
Ensimmäinen Risen oli Piranha Bytesin haastava ja pienoista kulttimainetta nauttiva fantasiaseikkailu, jossa sankari yritti estää maailmanloppua heikoin tuloksin. Yhtä huonon suorituksen teki myös Xbox 360 -version vääntänyt ranskalainen Wizarbox-studio, jonka käännös näytti hirveältä ja toimi nykien. Piranha Bytes otti tästä tietysti opikseen, ja peli on nyt kehitetty konsolit edellä, ja uutena tekijänä Risen 2:n konsolikäännöksestä vastaa… Wizarbox. Selitykseksi tähän kelpuutan vain muinaisen voodoo-kirouksen.
Risteily Karibialle
Jos unohdetaan tekniset puheet, Risen 2 on kiinnostava tapaus. Mustan huumorin sävyttämää fantasiaa aiemmin puuhannut Piranha Bytes vie Risen 2:n eksoottisempaan suuntaan. Risen oli perinteistä fantasiaa viidakkosaarella, mutta nyt seilataan suoraan fantsu-Karibian tummien vesien saarille, joilla ronskit merirosvot ryyppäävät grogia kuin Apinasaarella konsanaan.
Jos ykköstä ei ole pelannut, kakkos-Risen kuulostaa aluksi sisäpiirin vitsiltä. Teknomaagisen monokkelin silmäkuoppaansa tökännyt ja nyt silmälappuinen sankari on vartiomiehenä saarella, jonka rinteillä palavat armageddonin liekit, ja sivilisaatiota hengissä pitävän inkvisition laivoja ahdistelevat lonkerohirviöt syvyyksistä. Pian rannalle tupsahtaa vanha piraattiheila, jonka piraatti-isukilla on avaimet aarteeseen, jolla pitäisi kurmottaa alkuhirviöiden johtajaa. Sitä varten on taas lähdettävä valepuvussa saarelle, jossa plantaaseille orjuutetut alkuperäisasukkaat hautovat voodoo-kapinaa ja – hei, katsokaa! Kaksipäinen apina!
Mustaparta vai amisviikset?
Risen 2:n juonikuvio ei ehkä avaudu ihan helposti, mutta juuri kässäripuolella pelistä ei voi sanoa pahaa sanaa. Pelin suuri tehtävä muinaisen temppeliaarteen löytämiseksi on normaalia fantasiatauhkaa, mutta kaikki sen ympärillä on puettu persoonalliseen merirosvokuosiin. Sarkastinen sankarihahmo kuittailee vastaantulijoille kiitettävään tahtiin, ja Piranha Bytesin peleistä tuttu likainen realismi on hyvä vastapaino piraattiromantiikalle. Risen 2 on merirosvona enemmän ensimmäisen elokuvansa Jack Sparrow kuin se Orlando Bloomin esittämä turhake. Kun peli ei ole jenkeistä, plantaasiorjuuden ja korruptiokolonialismin kuvaustakaan ei piilotella. Tapettavaakin riittää metsän viattomista eläimistä kauhupeleihin sopiviin olentoihin.
Arrr, mutta siinä olivatkin hyvät uutiset, ja seuraavaksi näkyy myrskyä horisontissa. Aiempi Risen oli konsolikäännöksenä täyttä roskaa, eikä se ole muuttunut miksikään. Jo opetusosiossa saavat epileptikot varoa, kun ruudunpäivitys nykii ja paukkuu kuin viiden pennin dubstep. Eikä nykivä suoritustaso johdu upeasta visuaalisesta tasosta, sillä Risen 2 näyttää suurimmaksi osaksi aivan kauhealta. Tekstuureja voisi kuvitella PS2-reliikeiksi, ja erityisesti lättänä valaistus saa koko pelin näyttämään viisi tai kymmenen vuotta vanhalta. Pam! Siinä ensimmäinen naula pelin arkkuun, kun periaatteessa puoli hupia tulee viidakkomaisemien ihailusta. Asiaa ei auta se, että tehtävien joukossa on tapauksia, joissa etsitään karmean näköisissä puskissa piilottelevaa väkeä ja tavaraa.
Kuin kaksi puujalkaa
Risen 2:n puupalttoon voikin sitten valitettavasti paukuttaa lopullisesti umpeen pelkän taistelusysteemin voimalla. Teoriassa mukana ovat kaikki ainekset hyvään merirosvotoimintaan. Hahmo osaa alussa heilutella säilää, ja myöhemmin voi opetella miekkailijan sijasta vaikkapa muskettimestariksi tai voodoo-taikuriksi. Taistelussa voi myös käyttää ajoitukseen perustuvia vastaiskuja ja hiekanheiton kaltaisia likaisia temppuja.
Pelin alussa maineikas sankari on kuitenkin täysin avuton pelle, joka ei pärjäisi miekkailussa edes suukapuloidulle Guybrush Threepwoodille. Taistelu perusliikkeillä on kömpelöä ja tylsää, mutta kaikkien hienojen temppujen opetteluun menee ikuisuus, sillä joka taidon opettelu vaatii hitaasti kertyvää kokemusta ja kultarahoja. Tuliaseiden käyttö on pitkälti automatisoitua, ja se johtaa herkästi taisteluun, jossa pelaaja juoksee villisti ympäri odottaen pyssyn uudelleen latautumista. Voodoo on taas perusmiekkailuun verrattuna heikkotehoista ja vaikeasti käytettävää. Kun tämä yhdistyy siihen, että joka pensaassa väijyy ampiaisen pistämä raivotautinen paviaani ja vähäisinkin eliö on uhka, erityisesti alkutaival on kauheaa aikaa. Konsoliohjaimen hyödyntäminenkin on amatööritasoa, ja oudon nappien asettelun takia tulee esimerkiksi avattua turhaan esinevalikkoa kesken taistelun.
Olen ollut Piranha Bytesin fantasiaseikkailujen ystävä jo vuoden 2001 Gothicista lähtien, mutta nyt ei riitä armoa. Risen 2 on pc:llä sekä kiinnostava että ongelmainen tapaus. Konsoliversio on silkkaa roskaa ja siinä kaikki.
Pelin kelpo tarina ja kiinnostavat tehtävät hautautuvat huonon pelattavuuden ja hirveän teknisen tason alle kuin kannibaalien saarelle kätketty merirosvoaarre. Kyllä ne joku sankari esiin kaivaa, mutta useimmat yrittäjät päätyvät pataan.
Miten tähän tultiin?
Piranha Bytes loi maineensa Gothic-sarjan roolipeleillä, joissa oli bugisuudesta huolimatta karua charmia ja tuoretta otetta fantasiaroolipeleihin. Saksan Elder Scrollseissa vedeltiin kummia yrttejä vesipiipulla suohippien kanssa ja päädyttiin lopulta aika tyylikkääseen fantsu-Arabiaan kolmanteen osaan mennessä. Sitten tiet erosivat julkaisija JoWoodin kanssa, mutta tälle jäivät sarjan oikeudet. JoWood palkkasi Gothic-kehitykseen Spellbound Entertainmentin, ja tuloksena on Gothic 4: Arcania, Piranha Bytesin tuotantoa silotellumpi ja bugittomampi, mutta täysin hengetön Gothic-klooni. Koska Risen oli käytännössä kuin Gothic 4 itsekin, nyt Piranha Bytes kilpailee itse luomansa pelisarjan kanssa. Se selittää, miksi Risen 2:ssa painotetaan merirosvotyyliä Gothic 4:n valitseman perusfantsun sijasta.