Lentäjä-ässien jäljillä
Hei, sinä pilottitakkinen kuomaseni, me tahdomme sinut! Viholliset ovat levittäytyneet läheisille saaristoille, ja olet meidän ainoa toivomme. Valitettavasti emme voi budjettisyistä johtuen antaa käyttöösi kuin kolme lentokonetta, mutta luottomme sinuun on kova. Näytä niille siivekkäille piruille saarivaltiomme mahti.
Kahden hengen indiestudio Infinite State Games tuo klassisen arcadelentelyn nykypäivään peribrittiläisellä asenteella roguelite-pelillään Rogue Aces. Nuoruusvuotensa Triplane Turmoilin tai sen esikuvien parissa viettäneet ovat välittömästi sinut tattien varressa, kun sivusta kuvattu latauspeli usuttaa rohkeimmat pilotit pommittamaan vihollisten tukikohtia proseduraalisesti luotuihin kenttiin.
Genren pelejä mukaillen juonta ei juuri ole, vaan tavoitteena on siirtää rintamalinjaa alati pidemmälle. Käytännössä tämä toteutuu komentajan käskyjä noudatellen. Satunnaiset toimeksiannot vaihtelevat yksittäisten lentokoneiden tuhoamisesta tehtaiden tai lentokenttien pommitukseen, ilmalaivojen pudotukseen tai panttivankien pelastamiseen. Vaikka erilaisia kohteita on lopulta kiitettävä määrä, noudattavat kaikki yhtä yleispätevää sääntöä: murkulaa niin maan penteleesti.
Rogue Aces uhkaa toistaa itseään varsin nopeasti. Koneessa on vain rajallinen määrä tilaa pommeille ja ohjuksille, joten pelitilanteet muodostuvat yleensä edestakaisista lennoista lentokentän ja kohteiden välillä. Vihollisten hävittäjät pudottavat satunnaisesti laatikoita, jotka parantavat pysyvästi esimerkiksi lentokoneen nopeutta, bensatankin kokoa tai pommitilaa. Sisäistä tuholaista palkitaan myös pisteillä, joilla pääsee luonnollisesti hehkuttamaan tilastoissa.
Pääkampanjaa suorittamalla pelattavaksi saa lisää pelimuotoja, jotka ovat joko peruspelin pienoisia muunnelmia tai erillisiä haastetiloja. Survival-tilassa pyritään pitämään siivet selässä viimeiseen asti, kun taas Hot Potatossa oma lentokone pitää vaihtaa uuteen mahdollisimman pikaisesti. Eri pelitilat tuovat vaihtelua mutta eivät poikkea riittävästi toisistaan.
Toistostaan huolimatta Rogue Aces maistuu pienissä erissä. Toiminta on sopivan nopeatempoista ja pelikerrat tarpeeksi lyhyitä, mikä houkuttelee tarttumaan tattien varteen aina toviksi. Myös ohjaus on riittävän simppeli, joskin realismia olisi voinut lorauttaa tipan verran lisää moottoriin – nyt koneita ei saa sakkaamaan edes yrittämällä. Pelin kepeän huoletonta tunnelmaa korostavat söpö grafiikka ja sille räikeän vastakohdan antavat rokkisävellykset.
Rogue Acesilta jää tosin kaipaamaan syvempää pelillistä koukkua. Tyypillisemmin genren tuotokset noudattavat helppo oppia, vaikea hallita -sääntöä, mutta brittikehittäjien tuotos unohtaa pilkun jälkimmäisen osan kokonaan. Kun oppimiskäyrä jää lopulta yhtä tyngäksi kuin suomalainen kesä eikä peli tuo lajityyppiinsä mitään uutta, ei Rogue Acesille uskalla povata kovin pitkäikäistä sotaretkeä.