Ruiner / Arvostelut / pelaaja.fi

Ruiner

22.02.2018 // Kirjoittanut: Joonas Pikkarainen
3

Kybermättäjäiset

Indiepaja Devolver Digital ilmaantui monien tietoisuuteen vuonna 2012 julkaistulla yllätyshitillä Hotline Miami, joka yhdisti 80-luvun estetiikan ultraväkivaltaiseen pulmapelailuun. Sama vuosikymmen pysyy arvossaan myös julkaisijan toimintapelissä Ruiner, jossa neonvärit vaihtuvat tummanpuhuvaan kyberpunk-kuvastoon mutta väkivalta on aivan yhtä rumaa.

Entisistä Dying Lightin ja Witcherin kehittäjistä koostuvan Reikon Gamesin esikoisteos on yläviistosta kuvattu tuplatattiräiskintä, jossa nimetön metallipää jahtaa kidnapattua veljeään ja teilaa matkallaan kaikki poikkiteloin astuneet. Vuosi on 2091 ja tapahtumapaikka neonhelvetti Rengkok, joka toimii sulatusuunina monille kulttuureille, jengeille ja megayrityksille.

Kaupunki jää tosin sisällöltään köyhäksi hubiksi, joka toimii ainoastaan levähdyspaikkana varsinaisten tehtävien välillä. Muutaman korttelin kokoisen alueen kätköihin on sullottu muutama triviaali sivuaktiviteetti, mutta muutoin tekijät eivät hyödynnä kyberpunk-kulttuuria kuin esteettisesti. Näyttävä kaupunginosa jääkin suorastaan huutamaan merkityksellisempää tekemistä, mutta huutoon ei vastata.

”Vihollistyyppien monipuolisuus ja ohjauksen reagoivuus eivät yllä pelin estetiikan kanssa samalle viivalle.”

Fokus on sen sijaan nopeatempoisessa toiminnassa. Ruiner tarjoaa noin neljän tunnin edestä pelattavaa, minkä jälkeen nälkäänsä voi ruokkia vielä Speedrun- ja New Game + -tiloissa. Päähenkilöä pääsee kehittämään kourallisella erilaisia kykyjä, kuten suojakentillä, pyrähdyksillä, ajan hidastamisella ja kranaateilla, jotka tulevat tarpeeseen taistelujen kiivastuessa. Näiden lisäksi kuolleiden kourista irtoaa kattava valikoima tulivoimaa, jolla seuraavia riitapukareita voi taas harventaa.

Genrelleen uskollisesti taisteluissa on mukana pientä taktista elementtiä. Vihollistyyppejä on muutamaa erilaista, mutta valtaosa vastustajista on silti vain uudelleenvärjättyjä vaihtoehtoja aiemmista tuttavuuksista. Vaihtelua soisi olevan mukana enemmän, sillä toiminta ei lopulta muutu riittävästi alun ja lopun välillä. Eritoten pomovastukset osoittautuvat kovin tylsiksi. Kunnollista koukkua jää kaipaamaan.

Suurempi ongelma on kuitenkin ohjattavuudessa. Tuplatattiräiskinnät elävät tai kuolevat ohjauksensa mukana, ja parhaimmat genren edustajat tuntuvat luontaisilta jatkeilta pelaajan omille reaktioille. Ruiner ei onnistu saavuttamaan samaa fiilistä, joskin se on samalla kaukana epäonnistumisesta. Tähtäys on silti aina aavistuksen sivussa tai iskut hivenen pielessä, eivätkä ne korjaannu tuntienkaan pelaamisen jälkeen.

Ruiner luo ympärilleen vakuuttavan kyberpunkympäristön, joka sivuutetaan miltei tyystin toiminnan tieltä. Nopeatempoinen mättö on silti kokemuksena antoisa, joskaan vihollistyyppien monipuolisuus ja ohjauksen reagoivuus eivät yllä pelin estetiikan kanssa samalle viivalle.

6/10

Kehittäjä: 
Reikon Games
Julkaisija: 
Devolver Digital
Peligenre: 
Toiminta
Julkaisualustat: 
Microsoft Xbox One, Sony PlayStation 4, Microsoft Windows
Pegi-ikärajat: 
K-16
Pegi-merkinnät: 
Kiroilu, Väkivalta

Kommentit

Käyttäjän Yerted kuva
Yerted

En tiennytkään tämmöisen pelin olemassaolosta. Pitääkin tarkastaa tämä, kiitos :)

Käyttäjän InFlames kuva
InFlames
Lainaus Yerted

En tiennytkään tämmöisen pelin olemassaolosta. Pitääkin tarkastaa tämä, kiitos :)

Minäkin kerkesin pelistä innostua, mutta nopea googlettelu paljasti ettei tässä ole cooppia:(.

Käyttäjän Yerted kuva
Yerted

Cooppi olisi ollut kyllä tosi kiva, kymmenen euron hintalapulla yksinpeli riittää!

Nostoja