Ensimmäinen Rumble Roses oli PlayStation 2:lle julkaistu painipeli, joka kiinnitti huomiota lähinnä muodokkailla ja vähäpukeisilla naispainijoillaan. Mieshahmoja ei ollut lainkaan, ja pelin henki olikin naishahmojen vähäpukeisuuden röyhkeä ja anteeksipyytelemätön eksploitaatio. Pelinä se ei kuitenkaan ollut silkkaa roskaa, sillä sen takaa löytyi WWE Smackdown -showpainipelejä pitkään tehnyt Yuke’s. Lopputulos kärsi kuitenkin hieman liian yksinkertaisesta ja ohuesta toteutuksesta – ja nolosta tunteesta, jonka sen pelaaminen aiheutti. Tämä ei silti ole estänyt Konamia tuomasta sarjaa myös Xbox 360:lle.
Asufetissit hallussa
Rumble Rosesin tuottaja lupasi pelin julkaisun aikoihin, että jos peli menestyy tarpeeksi hyvin, aikovat he jatko-osassa mennä eksploitaation suhteen vieläkin pidemmälle – jopa täyteen alastomuuteen. Jo pelkästään Yhdysvaltojen pelimarkkinoiden vuoksi tätä tuskin koskaan tapahtuu, mutta Rumble Roses XX:n vuoksi siihen ei edes tarvitse ryhtyä. Kyseessä ei nimittäin ole varsinainen jatko-osa, vaan Xbox 360:tä varten tehty versio paremmilla grafiikoilla ja joillakin pelillisillä uudistuksilla varustettuna.
Rumble Roses XX:n hahmovalikoima sisältää samat 11 hahmoa kuin PS2-versiokin. Tytöt täyttävät asuineen sopivasti kaikki tutut asufetissit opettajattaresta, lehmitytöstä, poliisista ja dominasta pop-tähtöseen ja hoitajattareen asti. Kohdeyleisö on otettu tosissaan haltuun.
PS2-version yksinpelin pöhkö tarinapelitila on poissa, ja tilalla on pelkkää vääntöä. Pienellä kartalla voi valita ottelupaikkansa, mutta käytännössä yksinpelissä veivataan ottelu toisensa perään, kunnes saadaan tilaisuus mestaruusotteluun.
Syitä matsaamiselle annetaan voyeristisen nautinnon lisäksi myös krediittien keräämisellä ja hahmonkehityksellä. Pelissä on valtavasti lukittua sisältöä, kuten erilaisia asuja, uusia painijoita sekä erilaisia poseerauksia, joiden käytöstä lisää tietolaatikossa. Lukittua sisältöä avataan hahmokohtaisesti otteluista kerätyillä pisteillä.
Pehmopainia
Itse painisysteemi on yksinkertaistettu versio Yuke’sin Smackdown-peleistä. Matsaaminen on nopeatempoista, mutta ei silti pelkkää napin hakkaamista. Iskuilla, potkuilla ja otteilla voi myös kurittaa vastustajien tiettyjä ruumiinosia, jolloin sidonnalla saatu luovutusvoitto on helpompi saavuttaa. Vastaliikkeillä voi kääntää vastustajan hyökkäyksen omaksi edukseen.
Erikoisliikkeitä joka hahmolle löytyy muutama kappale, mutta kaiken kaikkiaan pelimekaniikka on sen verran simppeli, että varsinkin yksinpeli muuttuu nopeasti rutiininomaiseksi ja ennalta arvattavaksi tappeluksi. Tekoäly ei yksinkertaisesti tarjoa kunnon vastusta.
Aihepiiristään johtuen Rumble Roses XX:n ulkoasuun ja varsinkin hahmoanimaatioon on panostettu kunnolla, eikä siinä pahemmin ole valittamista. Kaikki näyttää kauniilta, ja painijattaret liikkuvat kehässä aidonoloisesti. Teräväpiirtotelevisiossa peli näyttää luonnollisesti todella hyvältä.
Lisää ikää peli saa Xbox Liven kautta, sillä verkkomoninpeli maksimissaan neljän pelaajan kesken on mahdollista. Ihmistä vastaan veivaaminen on aina mielenkiintoisempaa, vaikka verkkopeli onkin melko riisuttu versio. Perus-rankingin lisäksi muita tilastoja tai turnaustiloja ei löydy.
PS2:n Rumble Rosesin tavoin ei myöskään XX ole pelinä kelvoton. Painipeliksi se on yllättävän toimiva, mutta sen vetovoima luonnollisesti perustuu sen perusideaan eli tirkistelyyn. Joko sen pelaaminen nolottaa, tai sitten ei.
Valokuvausta aka yhden käden pelitila
Hämmentävin Rumble Roses XX:n ominaisuus on valokuvaustila, jossa painijattaria voi pukea erilaisiin pelaamalla avattaviin asuihin ja pistää heidät poseeraamaan eri tavoin valokuvien ottamista varten. Kameraa voi vapaasti liikutella neitojen ympärillä ja räpsiä kuvia. Otettuja kuvia voi sitten vaihdella muiden pelaajien kanssa Xbox Liven kautta tai pitää… öh, omana ilona.