Strategiapelaajien piirissä pelikonsoleita pidetään edelleen hieman vähempiarvoisina alustoina. Toistaiseksi konsolien strategiapelien ratkaisevaksi ongelmaksi on muodostunut ohjaustapa, sillä pc-pelien tarkkaa ja nopeaa hiiriohjausta ei ole onnistuttu kääntämään kunnolla konsoliohjaimille soveltuvaksi. Tuoreimpana epäilijöiden käännytystyöhön ja konsolistrategioiden valtikan tavoitteluun ryhtyy ranskalainen Eugen Systems -studio toiseen maailmansotaan sijoittuvalla R.U.S.E-strategiapelillään.
Hyvästit hiirelle
R.U.S.E:n ohjaustapa on toteutettu lähes esimerkillisesti. Ranskalaisstudiossa on ymmärretty konsoliohjaimen lähtökohtaiset erityispiirteet ja tehty tämän pohjalta tarvittavia kompromisseja hallinnan pikkutarkkuuden suhteen. Peli tarjoaa mahdollisuuden valita kaikki toisiaan lähellä olevat yksiköt yhdellä napinpainalluksella, ja laajemmalla alueella olevia joukkoja taas voi valita maalailemalla nämä valintaympyrällä. Isompia joukkokeskittymiä voi tarvittaessa hallita helposti viemällä kuvakulman sujuvasti kauas pelikentästä. Hallintatavassa on puutteensa, sillä yksittäisten yksiköiden käskeminen on hidasta puuhaa, eikä joukkojen rintamasuuntiin voi vaikuttaa oikeastaan lainkaan. Totuttelun jälkeen pelitapansa oppii kuitenkin mukauttamaan näiden kompromissien mukaiseksi, ja muutamien tuntien pelaamisen jälkeen ohjaus tuntui todella luonnolliselta.
Ohjauksen hyvyys on oikeastaan paljon velkaa pelimoottorille, joka sallii kuvakulman nopean rullaamisen puiden korkeudelta koko pelialueen näyttävälle etäisyydelle. Sotajoukkojen esitystapa mukautuu zoomauksen tason mukaan. Kameran ollessa lähimmillään kalusto esitetään luonnollisessa koossa suhteessa ympäristöönsä, ja kauemmas zoomatessa yksiköiden mallit kasvavat ja toisiaan lähellä olevat joukot muodostavat helposti hallittavia ryhmiä. Hallinnan tarkkuus kärsii mallien peittäessä suuremman osan alueesta, mikä on kuitenkin siedettävä kompromissi ohjauksen nopeuden ja sujuvuuden saavuttamiseksi. Pikkukartan puuttuessa ajoittainen etäämmälle zoomaaminen on pakollista myös yleistilanteen hahmottamisen kannalta, sillä pelin kartat mahdollistavat usein selustasta yllättämisen, mikä raastaa varsinkin peliin tutustuvan hermoja.
Peli tarjoaa reilusti pelattavaa sekä yksin että verkossa pelaavalle. Pelin tarina ei ole ihan perinteistä sotadraamaa, mutta komentajien henkilökohtaisiin agendoihin keskittyvä juoni ei missään vaiheessa tempaise mukaansa. Yksinpelikampanjassa on muitakin harmaita hiuksia aiheuttavia pikkupuutteita. Osatehtävien suorittamisen jälkeen tapahtuva automaattitallennus saattaa esimerkiksi johtaa tilanteeseen, josta operaation voittaminen on turhauttavan hankalaa ilman koko tehtävän uudelleenpelaamista.
Vähän uutta
R.U.S.E:n erikoisuuksien joukkoon kuuluu myös joukko ”ruseja” eli juonia, joiden avulla voidaan helpottaa omien joukkojen taistelua tai hämätä vastustajaa esimerkiksi lähettämällä valehyökkäys vihollisalueelle. Juonien taidokas käyttö voi olla ratkaiseva sysäys taistelun lopputulokselle, mutta ominaisuudella ei lopulta ole merkittävästi annettavaa pelille.
Vaikka R.U.S.E. esittää vain pieniä uudistuksia strategiapelaamiseen peruskonseptiin, tekee pelin konsoliohjaimille sovitettu ohjaustapa siitä ensimmäisen konsolistrategian, jonka pariin palasi mielellään kerta toisensa jälkeen. Yksinkertainen taistelumekanismi ei välttämättä viehätä paatuneimpia strategeja, mutta pikkupuutteista huolimatta kokonaisuudesta jää todella positiivinen vaikutelma. Konsolistrategioiden valtakunta sai uuden kuninkaansa.