Kaunis ja komea, mutta ontto
Ryse: Son of Rome on luultavasti komein peli, jonka olen ikinä nähnyt. Pelkkä yksityiskohtien määrä jo taustoissa on älytön, ja hyvin usein pelin ulkoasu lähentelee fotorealismia. Jos minun pitäisi tällä hetkellä esitellä jollekin uuden konesukupolven graafisia muskeleita, näyttäisin heille Rysea. Jos se pelattavuutensa osalta nousisi lähellekään ulkoasunsa tasoa, Ryse olisi aikamme ehdoton mestariteos. Näin ei kuitenkaan ole.
Ryse kertoo Hollywood-toimintaelokuvan Roomasta. Pelin päähenkilö on legioonalainen Marius Titus, joka taistelee valtakuntaa uhkaavia barbaareita vastaan Roomassa, Englannissa ja Hadrianuksen muurilla asti. Historiallisuuden sijaan pelin tapahtumat ovat puhdasta tarua ja meno sen mukaista. Pääasia on, että kaikki on isoa ja toiminta näyttävää.
Rysen piti alun perin olla Xbox 360:n Kinect-peli, mutta Xbox One -peli hyödyntää Kinectiä lähinnä ajoittaisessa joukkojen komentelussa – toiminta hoidetaan ohjaimella. Taistelu on komeaa katsottavaa ja erittäin brutaalia, mutta pelillisesti hyvin yksinkertaista. Se on käytännössä iskun, torjunnan ja väistelyn reaktiopeliä, eikä mekaniikka muutu lainkaan pelin aikana. Reaktiominipelillä tehtävät veriset lopetusliikkeet ovat tavallaan tyydyttäviä, mutta niidenkin katsomiseen kyllästyy pidemmän päälle. Perustoimintaa höystetään kaikenlaisella oheistoiminnalla, kuten keihäiden heittämisellä, kilpimuurissa etenemisellä, kiipeilyllä ja sarjatulta ampuvilla ballistoilla. Mukana on myös pientä hahmonkehitystä, jonka avulla Marius kehittyy hyvin nopeasti sellaiseksi tappokoneeksi, ettei pelin vihollisista juuri ole vastusta.
Huolimatta taistelun yksinkertaisuudesta nautin siitä ja pelistä enemmän kuin voisi luulla. Tässä pelin ällistyttävä ulkoasu auttaa hyvin paljon, sillä se tekee taisteluista äärimmäisen viihdyttävää katsottavaa. Lisää veristä spektaakkelia tarjoaa noin viisituntisen yksinpelin lisäksi mukana oleva areenatila, jossa omaa gladiaattoria ohjataan voitosta voittoon mitä mielikuvituksellisimmissa taisteluissa. Areenatilaa on myös laajennettu ladattavan lisäsisällön muodossa, ja parhaimmillaan areenataistelut ovat yhteispelinä toisen pelaajan kanssa.
Ryse ei lopulta ole sellainen katastrofi kuin Xbox Onen jenkkijulkaisun aikaan monet väittivät sen olevan. Se on toimintapeliksi ehkä hieman liian pinnallinen, mutta se onnistuu silti myös viihdyttämään. Tarinan lyhyyttä paikataan hyvin areenatilalla, joten toiminta ei sinänsä lopu kesken. Lienee kuitenkin jokaisen oma asia, kuinka paljon on valmis maksamaan näin kevyestä, mutta erittäin näyttävästä toimintapeliviihteestä.