Sacred 2: Fallen Angel / Arvostelut / pelaaja.fi

Sacred 2: Fallen Angel

12.08.2009 // Kirjoittanut: Janne Pyykkönen
10

Monialustapelien aikakaudella on turha hakemalla hakea saman pelin konsoli- ja pc-versioiden eroja. Molemmat toimivat usein tarpeeksi hyvin. Välillä eteen sattuu kuitenkin sellaisia tapauksia kuin Sacred 2: Fallen Angel. Se on niin juuriaan ja ytimiään myöten pc-peli, että sen näkeminen konsoleilla tuntuu lähes perverssiltä. On kuin villi petoeläin olisi eksynyt keskelle suurkaupunkia: se on upea nähdä, mutta on vaikea uskoa, että se selviäisi kokemuksesta hengissä.

Tutustuin Sacred-sarjaan ensi kertaa viisi vuotta sitten juuri pc:llä. Pelistä muistan enää vain bikinihaarniskassa keikistelleen enkelihahmon ja sen, että pelialue oli valtava. Konsoleille käännetyssä Sacred 2:ssa bikinit ovat ehkä jopa pienentyneet, ja Ancaria-pelimaailman koon kuvaamiseen on jo vaikea löytää kuvaavia suomen kielen adjektiiveja. Ennen kuin pelihahmon alle saa halvan konin, kylästä kylään kävely ehtii poksautella päästä parit pienemmät verisuonet.

Pelin ideana on joka tapauksessa vain tappaa satojatuhansia hirviöitä ja kerätä niiltä jatkuvasti hienommaksi käyvää saalista. Pc:llä tällaista kutsutaan Diablo-klooniksi, ja konsolipelaajille vertauskohdaksi käyvät Baldur’s Gate: Dark Alliance -sarjan pelit, jotka jäävät tosin monimutkaisuudessa jälkeen Sacredista kilometrikaupalla.

Friikkisirkus

Ancarian maailma juhlii koollaan, mutta ei luonteellaan. Vaikka pelin juonen voi vetää läpi hyvällä tai pahalla hahmolla, kummastakaan vaihtoehdosta on vaikea välittää. Ancaria on nimittäin liukuhihnalta tullut persoonaton fantasiamaailma, johon ei saa luonnetta edes sekaan ahdettu omituinen taikuusteknologia. Maailmaa ei täällä pyöritä raha, vaan ihmeellistä T-energiaa puskeva Suuri Kone, jonka hallinnasta taistelevat hyvät enkelit ja pahat haltiainkvisiittorit. Ancarian kohtalosta olisi kuitenkin helpompi välittää, jos vakavaa draamaa ei sotkettaisi jatkuvasti saksalaiseen teekkarihuumoriin. Se, että hirviöt ja pelihahmot kommentoivat pelaajalle tai että kylteistä voi lukea rivoja vitsejä, on ihan hupaisaa, mutta vain sopivassa määrin. Pelin moraalivalinnoistakaan on turha hakea syvällisiä huomioita ihmisluonnosta, mutta ainakin pahat hahmot ovat korkeafantasiaan sopien niin ilkeitä, että jopa tehtävien antajia uhkaillaan kuolemalla.

Pelihahmoissa on muutenkin maailmaa enemmän luonnetta. Ennalta mainitut enkelit kävelevät catwalk-tyyliin ja ammuskelevat BFG-laserkivääreillä. Inkvisiittorit kykenevät kloonaamaan itsensä ja käyttämään kuolonmagiaa. Epäkuolleet varjosoturit kutsuvat taistelutoveriensa haamuja, ja metsänhenget väijyvät puhallusputkien kanssa. Kaiken huippu on temppelivartija, raunioista henkiin heräävä muinaisrobotti, jonka käsivarsi taipuu ruoskaksi tai lasertykiksi. Onhan siinä jotain eroa fantasiaroolipelien tavallisiin perusammatteihin.

Näitä friikkejä pitäisi sitten ohjastaa läpi usean vaikeustason sekä 200 hurmeentäytteisen kokemustason. Koska nyt puhutaan aidosta saksalaisesta roolipelistä, ei kadunmies voi odottaa hallitsevansa moisia hahmoja ja niiden koulutusta ihan hetkessä. Väärät valinnat kykyjen valinnassa voivat synnyttää sankarin, jonka askel ei nouse eikä miekkakäsi heilu. Ihan ensimmäiseksi on siis lähes pakollista suunnata pelin fanifoorumeille ja lueskella kykyjen matematiikkaa.

Ajastin naksuttaa

Sacred 2:n monimutkaisuuden ja toisaalta myös charmin takana on nimittäin sen tapa käsitellä hahmojen loitsuja ja erikoiskykyjä. Jo vuosien ajan toimintaroolipelien tyylinä on ollut erotella punainen elämämittari ja hyökkäyksiä säätelevä, latautuva sininen ”manamittari”. Roolipeliveteraani järkyttyykin, kun sinipallo loistaa poissaolollaan. Kyvyt on jaettu sen sijaan Combat Art -taitoihin, eli aktiivisiin hyökkäyksiin, ja erilaisia bonuksia antaviin buff-kykyihin.

Mitä useammin pelihahmo on käyttänyt hirviöiltä löytyviä riimuja nostamaan combat artejaan, sitä tehokkaampia ne ovat ja sitä hitaammin ne latautuvat. Aktiiviset buffit, kuten erilaiset suojataiat, hidastavat tätä latautumista entisestään. Hahmot saavat kokemuksen myötä myös erilaisia taitoja, joilla combat artien ja buffien tehoa voi nostaa ja latautumista nopeuttaa. Latautumiseen vaikuttavat myös päällä olevat haarniskanosat, joiden hyötyä ja haittoja säätelevät niin ikään nostettavat taidot.

Kuulostaako monimutkaiselta? Sitä se onkin. Tarkoitus on löytää tasapaino, jolla hahmon voimat ovat tarpeeksi voimakkaita mutta eivät liian hitaasti latautuvia. Koska kaikkea ei voi oppia, kannattaa panostaa tiettyihin taitoihin, joita yhdistetään komboiksi. Aivan, taistelun tiimellyksessä ei kannata sitoa kaikkia kykyjä yksittäisiin nappeihin, vaan erilaisiin yhdistelmiin. Yhdistelmien monimutkaisuutta säätelevät tietenkin taidot, mutta senhän varmaan jo arvasitkin. Hahmojen tehosta ja teoista saa tietenkin esiin ruutukaupalla numeroarvoja. Mutta miksi oikein selitin tämän kaiken näin juurta jaksain? Yksinkertaista: jos et jaksa lukea tätä selitystä, et jaksa säätää hahmoasi kuosiin, ja peliltä putoaa pohja pois.

Ei joka makuun

Pc-perintö ei tunnu onneksi liikaa pelin ohjauksessa, vaan isoin kompastuskivi eli hiiriohjauksen muuntaminen on onnistunut. Xbox 360:lla ohjaimen jokainen nappi, tatti ja liipaisin on värvätty pelin käyttöön, mutta hallinta pysyy juuri ja juuri aisoissa. Pelihahmot liikkuvat muuten kuin missä tahansa ylhäältä kuvatussa toimintapelissä, vaikka maisemiin jääkin joskus jumiin.

Ja millaisia ovatkaan ne maisemat! Pc:llä henkeäsalpaava peli on saanut grafiikan osalta käännöksessä hieman rosoja, mutta Ancaria on edelleen upea paikka. Yksityiskohtien kuten ruohonkorsien ja puiden lehtien määrä on huikea, ja vaihtelevia maisemia riittää. Animaatiot ovat kuitenkin kankeita, ja hinta muusta grafiikasta maksetaan suorituskyvyssä. Pelin ruudunpäivitys nykii välillä karmaisevasti ja kuvan repeilyä näkee jatkuvasti. Tiiviissä kaupungeissa peli latailee maisemia alituiseen, joten suuri fantasiasankari jää pykimään ruudun laitaan kuin havuja kaipaava Marja-Liisa. Ihailtavasti mukana on sekä saman koneen kaksinpeli että nettimoninpeli, joista molemmat toimivat ihailtavan sulavasti ja helposti pelin valtavaan mittakaavaan nähden.

Sacred 2 onkin lopulta nätti, hieman hölmö, teknisesti moniongelmainen, monimutkainen ja hurmaavan kömpelö peli. Kyse on kuitenkin konsoleilla lajityypissään lähes ainutlaatuisesta kokemuksesta, jonka parissa vai viettää helposti kymmeniä tai satoja tunteja, vaikka sen kaikista ”ominaisuuksista” ei kauheasti innostuisikaan. Jos olet hakenut pidempään pätevää länsimallin konsoliroolipeliä, kärsivällisyytesi kestää pikkutarkkaa säätöä ja saat suostuteltua kaverin mukaan seikkailuun, voit lukea arvosanan vahvana kahdeksikkona.

Hirviöt hevikonsertissa

Saksalaisen sankarihevibändi Blind Guardianin soittajat tunnetaan roolipelifriikkeinä, ja nämä humppaajat on värvätty säveltämään Sacred 2:n ääniraitaa ja auttamaan pelin markkinoinnissa. Pelissä on kuitenkin myös erityinen tehtävä, jossa laulaja Hansia autetaan jäljittämään bändin varastetut soittimet. Vokalisti avustaa taistossa salamaniskuilla, ja matkalla kohdattu epäkuollut kenraali paljastuu faniksi. Pelaajan työ palkitaan leuat loksauttavalla videolla, jossa Ancarian hirviöt moshaavat konsertissa. Matkaan tarttuvat lopulta bändin soittimet, joita voi rumpukapuloita myöten käyttää aseena. Hölmöä mutta hauskaa, mikä kuvaa hyvin koko Sacred 2:ta.

Vaihtopelaaja

Kirjoittanut [pelaaja_author:14]

Sacred 2:sta löytää halutessaan paljon vikaa. Ruudunpäivitys tahmailee, tavaroiden hallinta on hankalaa, tarina on yhtä kiinnostava kuin eilinen kahvi, pelimaailma on lievästi vinksahtanut, mutta silti tuttua perusfantasiaa ja täynnä saksalaista käsitystä huumorista sekä kaameaa ääninäyttelyä.

Toisaalta, pelimaailma on jopa järkyttävän laaja ja tekemistä löytää joka kulman takaan. Pelihahmot ovat todella erilaisia ja hahmonkehityksen monipuolisuus hakee vertaistaan verkkoroolipelien kanssa. Ohjaus toimii todella hyvin, uutta tavaraa tai varustetta putoaa tuon tuosta ja tehtävää löytyy koko ajan. Grafiikka ei ole pc-version tasoista, mutta ei peliä silti voi rumaksi haukkua. Kun mukana on vielä mahdollisuus yhteispeliin jopa neljän pelaajan kanssa, ei tekeminen lopu ihan heti kesken.

Diablomaisia pelejä nähdään konsoleilla aivan liian vähän, ja tässä sarjassa Sacred 2 on täysin omaa luokkaansa. Harvasta pelistä saa yhtä paljon vastinetta rahoilleen puhtaassa peliajassa mitattuna.

7/10

Kommentit

Käyttäjän Gold kuva
Gold

Käy ajanmyötä melko tylsäksi. Todella laaja pe

Käyttäjän SILIK kuva
SILIK
Käyttäjän zaroxs kuva
zaroxs
Käyttäjän Albedo kuva
Albedo

Tekemistä riittää jos jaksaa.

Käyttäjän Arriibah kuva
Arriibah

Perus kauraa, muutamalla hyvällä mausteella..

Käyttäjän Reivo kuva
Reivo
Käyttäjän Kicksi kuva
Kicksi
Käyttäjän Player kuva
Player

Hyi kun oli huono :P

Käyttäjän Enforcer kuva
Enforcer
Käyttäjän panishar kuva
panishar

Nostoja