Tämä arvostelu on julkaistu alkujaan Pelaaja-lehden syyskuun numerossa 237.
Pysy tuoreimpien arvostelujen tasalla tilaamalla lehti tästä!
Uutta henkeä pelisarjan palkeisiin
Saints Row ei ole Saints Row 5 vaan koko pelisarjan uudelleenkäynnistys, eikä sen kehitystiimiä käy kateeksi. Pelien kehittäminen on harvoin helppoa, eikä operaatiota helpota, jos sarjan fanit heittelevät sontaa niskaan pelin julkistuksesta lähtien.
Fanit huolestuivat jo ennakkoon, kun kehitystiimi mainosti, että tarina tulisi olemaan maanläheisempi kuin aiemmissa peleissä. Ymmärrän huolen, sillä pelisarja on tullut tunnetuksi lennokkaista tarinoistaan ja älyttömästä menostaan, mutta siihen ei ollut lopulta syytä, sillä Saints Row on yhä Saints Row. Avaruusolentojen hyökkäyksiä tai matkoja helvettiin ei tällä kertaa nähdä, joten siinä mielessä tarina on maanläheisempi kuin ennen, mutta yliampuvaa tykitystä ja hölmöilyä on silti tiedossa koko rahan edestä.
Saints Row tuntuu perusideansa osalta yhä tutulta, sillä se on edelleen avoimen maailman rikosräimettä, mutta sitten alkavat muutokset. Aiemmista peleistä tutut hahmot loistavat poissaolollaan, sillä kehitystiimin mukaan heidän tarinansa on jo kerrottu, joten oli aika aloittaa uudelleen puhtaalta pöydältä.
Tarinan keskipisteessä on tällä kertaa neljä nuorta kämppistä, jotka kyllästyvät surkeisiin töihinsä ja päättävät panna pystyyn oman jenginsä. Hahmot ovat tyyliltään paljon realistisempia ja monimuotoisempia kuin aiempien pelien Johnny Gatit, mikä iski ainakin minuun paljon kovempaa. Pelaajan ohjastaman pomon ohella Saintsin ydinporukkaan kuuluu larppauksesta ja yritystoiminnasta pitävä Eli, kaikkialla ilman paitaa kuljeskeleva kuntoilufriikki Kevin sekä autojen tuunausta ja modernia taidetta rakastava Neenah. Nelikolla on myös yhteinen kissa, Snickerdoodle.
Peli sisältää yhä runsaasti huumoria, mutta sen tyyli on muuttunut parempaan suuntaan. Kehitystiimi halusi tietoisesti välttää tilanteita, joissa pelaajat tuntisivat olevansa itse pilkan kohteena identiteettinsä, uskontonsa tai etnisyytensä perusteella. Niinpä tällaista huumoria ei pelissä enää nähdä.
Tämä ei tarkoita, että Saints Row olisi muuttunut koko perheen hymistelypeliksi. Hurttia huumoria ja älytöntä menoa riittää koko rahan edestä. Saints Row tuntuu yhä Saints Row’lta, mutta ilman seksistisiä, rasistisia tai muuten vain huonoja vitsejä, joita aiemmissa peleissä oli vähän väliä. Jokaisella on tietenkin oma mielipiteensä, mutta minusta uusi tyyli toimi erinomaisesti ja tarjoili useita makeita nauruja.
Tyylin ohella moni muukin asia on muuttunut. Tapahtumapaikkana ei toimi enää Stilwater vaan Santo Ileso, joka on Los Angelesin ja Las Vegasin tunnelmia yhdistelevä aavikkokaupunki. Pelialue on suurikokoinen ja käsittää kaupungin ja sen laitamien ohella suuren määrän autiomaata. Erilaisia tunnelmia ja pelialueita on siis tarjolla ihan mukavasti.
Kaupungissa on jo pelin alussa mukavasti löydettävää, kerättävää ja tuhottavaa, mutta valikoima vain kasvaa tarinan edetessä. Keskeisenä tavoitteena on kasvattaa Saintsien rikollista imperiumia perustamalla useita peiteyrityksiä, jotka kaikki tarvitsevat pomon apua omien sivutehtäväketjujensa ja aktiviteettiensa muodossa. Vakuutuspetosten kaltaisten vanhojen tuttujen ohella mukana on myös uusia minipelejä. Esimerkiksi yhdessä niistä täytyy seurata omissa ulottuvuuksissaan liikkuvan taidesuunnittelijan näkyjä ja etsiä tätä inspiroivia valokuvauskohteita.
Aktiviteetit eivät ole vain keino hankkia lisää rahaa vaan myös edellytys tarinan edistämiselle, sillä kaikki suuremmat tarinatehtävät vaativat tiettyä määrää suoritettuja sivutehtäviä auetakseen pelattavaksi. Kehitystiimi halusi välttää tilannetta, jossa kaikki tehtävät olisivat vain erilaisia variaatioita tiettyyn paikkaan ajamisesta ja kaikkien ampumisesta. Näin ollen tehtävien suunnitteluun ja tavoitteisiin on käytetty paljon mielikuvitusta. Tarjolla on mukava yhdistelmä pienempiä keikkoja, joissa pääsee tutustumaan paremmin kollegoihinsa, sekä aivan naurettavaa ja ylitseampuvaa kaaosta.
Rakenne toimii, koska se houkuttaa joka välissä tutkimaan maailmaa ja olemaan tekemisissä sen kanssa. Tämä väistämättä johtaa vauhtiin, vaarallisiin tilanteisiin ja hirveään kaaokseen – eli Saints Row’n parhaisiin hetkiin.
Sarjan aiempien pelien tapaan myös Saints Row on suunniteltu kaikilta ominaisuuksiltaan työntämään pelaajaa kohti kaaosta ja kohellusta. Poliisit ja vihamieliset jengit reagoivat pelaajan pieniinkin töppäyksiin vihaisesti, ja tilanteet eskaloituvat nopeasti. Rauhallinen risteys muuttuu alta aikayksikön sotatantereeksi, jossa palavat autot lentelevät ohi ja kaikkialla räjähtelee.
Laajasta asevalikoimasta löytyy perustason aloitusaseiden jälkeen riemastuttavan hauskoja vempeleitä, kuten voimakkaalla rakettimoottorilla varustettu tahmea jenkkifutis, joka muuttaa kohteen kuin kohteen villisti poukkoilevaksi ohjukseksi. Kaikilla aseilla ja ajoneuvoilla on myös omat erikoiskykynsä, jotka täytyy avata käyttöön suorittamalla niiden yksilöllisiä haasteita eli käytännössä aiheuttamalla kaaosta luovilla tavoilla.
Pelaaminen on riemukasta, sillä tasapaino haasteen ja riemukkaan voimafantasian välillä on saatu kohdalleen. Takki auki säheltämällä pääsee nopeasti hengestään, mutta jos hyödyntää fiksusti aseita ja kokemustasojen myötä aukeavia erikoiskykyjä, edes tankit tai taisteluhelikopterit eivät hirveästi hidasta.
Saints Row on todella onnistunut uusi alku pitkän linjan pelisarjalle. Tarina on viihdyttävä, tekemistä on suunnattomasti, ja peruspelaaminen on hetkestä toiseen ratkiriemukasta. Vaikka en odottanut peliltä ennakkoon juuri mitään, nautin siitä niin paljon, että lopputekstien pyöriessä tunsin suorastaan pettymystä. Olisin halunnut lisää vielä yli 40 tunnin pelaamisen jälkeenkin.
Suurin ongelma on, että Saints Row on buginen kuin olkikatto. Suuri osa ongelmista on kuitenkin harmitonta osastoa. Ainakin minua lähinnä vain nauratti, kun kesken dramaattisen välianimaation pääpahiksen ylävartalo alkoi pyöriä ympyrää kuin tuuletin konsanaan tai kun pomoni keekoili kadulla vähän väliä täysin alastomana. Mutta sitten ei enää nauratakaan, kun sivutehtäväketju muuttuu mahdottomaksi läpäistä, koska sen viimeiset tehtävät eivät vain aktivoidu, tai kun tehtävän tavoite on jumissa pilvenpiirtäjän sisällä.
Saints Row on ehdottomasti pelaamisen arvoinen kaaossimulaattori, mutta mikäli suuremmat bugit eivät korjaannu julkaisun yhteydessä, bugaamiselle herkemmät voivat vähentää arvosanasta yhden pisteen.
9/10
Kommentit
Sellainen arvostelu...
Problem?
En tiedä miten noita bugeja nykyään otetaan huomioon näissä arvosteluissa. Mutta jos arvostelija itsekkin myöntää, että pelin joitain tehtäviä on mahdoton läpäistä bugien takia ja antaa sille silti arvosanaksi 9/10, niin kyllä ainakin itsellä kulmakarva nousee.
Mitä itse peliin tulee, niin lähtökohtaisestihan se on aika subjektiivistä, että tykkääkö vai ei. Objektiivisesti katsottuna, kuten mielestäni arvostellessa pitäisi, niin en kyllä henkilökohtaisesti näe miten on pystytty oikeuttamaan 9/10 arvosana.
Tai saamaan 40 tuntia menemään peliin. Itsellä oli noin 10 tunnin kohdalla tarina pelattuna ja 20 tunnin kohdalla käyty suurin osa sivutehtävistä läpi. Sivutehtäviä en kaikkia jaksanut käydä loppuun asti läpi, kun ne oli paria poikkeusta lukuunottamatta mallia tee asia x ja sen jälkeen tee asia x vielä y kertaa uudestaan. Ja kuten arvostelussakin sanottiin, niin osaa ei bugien takia pystynyt läpäisemään.
spurgugrammi sen tuossa hyvin sanoitti mikä itseäni pännii tässä arvostelussa.
Ohan nää tietysti kai jokseenkin mielipidepohjasia nää arvostelut mutta nyt täytyy kyllä sanoa että ollaan vissiin pelattu ihan eri peliä.🤔
Nyt on kyllä pelattu ihan eri peliä arvostelijan kanssa tai mahdollisesti arvostelija ei ole tykännyt sarjan aiemmista osista. Peli oli tarinallisesti ja mekaanisesti pettymys, mutta suurimman ongelman aiheuttavat kyllä pelin bugit.