Saints Row: The Third

Grand Theft Autojen käynnistämässä ja monenkirjavassa hiekkalaatikkotoimintaseikkailujen maailmassa yksi ehdottomia valopilkkuja on ollut Volitionin Saints Row -sarja. Third Street Saints -rikollisjengin edesottamuksia seuraava sarja on tarjonnut rivon suorasukaista rikolliskomediaa ilman Grand Theft Autojen sivuaman saman aihepiirin vakavaotsaisuutta.

1.12.2011 11:07

K18!

Tekijä: Volition Inc.
Julkaisija: THQ
Myynnissä: nyt
Pelikoneet: PS3, Xbox 360
Moninpeli: Kyllä
Samalla koneella: Ei
Verkossa: 2

Grand Theft Autojen käynnistämässä ja monenkirjavassa hiekkalaatikkotoimintaseikkailujen maailmassa yksi ehdottomia valopilkkuja on ollut Volitionin Saints Row -sarja. Third Street Saints -rikollisjengin edesottamuksia seuraava sarja on tarjonnut rivon suorasukaista rikolliskomediaa ilman Grand Theft Autojen sivuaman saman aihepiirin vakavaotsaisuutta.

Hassunhauskojen aseiden, hahmojen ja juonenkäänteiden lisäksi pelisarja on tullut tutuksi myös kattavasta moninpelitilastaan ja laajasta muokattavuudestaan. Pelin päähenkilönä toimiva rikollisjengin johtaja voi olla mies tai nainen, ja hänet voi pukea mitä moninaisimpiin asuihin. Uutena juttuna on sex appeal -säädin, jolla miessankarin miehuuden kokoa ja naissankarin rintamusta voi kasvattaa.

Saints Row: The Third jatkuu kutakuinkin siitä, mihin kakkososa jäi. Saintsit ovat Stilwater-kaupungin suurin rikollisliiga ja myös tärkeä bisnesmaailman tekijä. Telkkarimainokset, elokuvatähteydet, kaikenlaiset järjestön nimeä kantavat tuotteet ja poliisille maksetut lahjukset ovat pitäneet Saintsin näkyvissä ja ennen kaikkea rauhassa.

Ongelmat alkavat, kun Saints ryövää maailmanlaajuiselle The Syndicate -rikollisjärjestölle kuuluvan pankin. Saintsin johtohenkilöt vangitaan ja heille tarjotaan varsin reilua sopimusta, jossa suurin osa jengin tuotoista siirretään ylikansalliselle rikollissyndikaatille. Tämä ei luonnollisestikaan käy, ja lopputuloksena syntyvässä tulitaistelussa Johnny Gat menettää henkensä ja sekä Saintsin johtaja että naissankari Shaundi päätyvät Syndicaten hallitseman Steelportin kaupungin kaduille.

Tästä alkaa kaupungin järjestelmällinen valloittaminen. Asia hoidetaan sekä juonitehtävien että ympäri kaupunkia sijoitettujen aktiviteettien kautta. Aktiviteetit ovat pääsääntöisesti erilaisia minipelejä, kuten vakuutuspetosten suorittamista mahdollisimman pahoja kolareita järjestämällä tai ympäristön tuhoamista esimerkiksi tankilla tai loputtomilla käsikranaateilla.

Suurin osa aktiviteeteista on tuttuja aiemmista Saints Roweista. Uusista mainitsemisen arvoinen on Professor Genki’s Super Ethical Reality Climax eli kuolonareena, jossa aikarajan puitteissa on välteltävä ansoja sekä ammuttava erilaisia maalitauluja ja vihollisia. Ainoa kielletty asia on pandojen ampuminen, koska se on epäeettistä.

Täysin läskiksi

Tähän asti Saints Row: The Third kuulostaa vielä suhteellisen tavanomaiselta GTA-kloonilta, mutta pinnan alla kytee ja kovaa. Pari ensimmäistä tehtävää menee suhteellisen perinteisten tuliaseiden kanssa, mutta pian pelaaja huomaa asearsenaalin täyttyvän puolitoistametrisistä vaaleanpunaisista dildoista, autoja kauko-ohjaukseen ottavista laitteista, ilmapommituksista ja mieltä hallitsevia mustekaloja ampuvista singoista.

Sama linja jatkuu myös tehtävissä. Suhteellisen perinteinen kriminaalitoiminta lähtee jossain välissä täysin lapasesta, ja Saints Row: The Third tarjoaa muun muassa pelihistorian selkeästi ikimuistoisimman takaa-ajon, jossa sekä takaa-ajetuilla että takaa-ajajilla on kulkuvälineenä sadomaso-poneiksi puettujen miesten vetämät kärryt. Luonnollisesti kärryt myös räjähtävät tuhoutuessaan.

Tämä on vain pintaraapaisu siitä, minkälaista kreiseilyä Saints Row: The Thirdin hiukan alle viidentoista tunnin tarina pitää sisällään. Koko ajan hommassa on kuitenkin valloillaan mielenkiintoinen tasapaino: vaikka homma vedetään välillä totaalisen lekkeripeliksi, pysyy paketti silti jollain käsittämättömällä tavalla kasassa.

Aiemmissa Saints Roweissa rikollisjengille tuiki tarpeellinen kunnioitus on ollut mittari, jolla uusia tarinatehtäviä avataan. Kolmososassa tällaista ikävää välivaihetta ei ole, vaan halutessaan voi surffata tarinatehtävästä toiseen ilman välivaiheita.

Respect on kuitenkin edelleen mukana, mutta tällä kertaa se toimii kokemuspisteinä. Kaikki erikoiset temput väärällä kaistalla ajamisesta nivusosumiin tuovat kunnioitusta, ja uudet kunnioitustasot taas avaavat rahalla ostettavia ominaisuuksia, kuten parempaa terveyttä, ammustenkantokapasiteettia tai parempia kulkuvälineitä.

Tällainen pseudo-roolipelitoteutus sopii Saints Row: The Thirdiin kuin nakutettu, joskin varsin kalliiksi venyvät hinnat tarkoittavat sitä, että rahaa saa olla haalimassa alituiseen. Helpoiten rahaa saa nopeita aktiviteetteja toistamalla ja investoimalla niistä saadut rahat kiinteistöihin, jotka sitten tuottavat tasaisesti lisää rahaa myös juonitehtävien aikana.

Niin hauskaa, että tukkakin lähtee päästä

Saints Roweja aikaisemmin pelanneet tietävät suurin piirtein, mitä The Third pitää sisällään, mutta yleisesti ottaen koko paketti on suorastaan hämmentävä kokemus. Se asettaa pelaajille aivan käsittämättömän vähän rajoja. Jos esimerkiksi olet aina halunnut toteuttaa itseäsi olemalla jättiläisdildolla hakkaava, leninkiin pukeutunut lihaskimppu, jolla on vaaleanpunaiset hitlerviikset, se on nyt täysin mahdollista.

Viimeinen silaus Saints Row: The Thirdin tarinan ja maailman pidettävyydelle ovat sen hahmot, jotka ovat kauttaaltaan joko täysin rakastettavia perverssejä sekopäitä tai tarkoitushakuisessa rasittavuudessaankin naurettavia. Nykyajan ryppyotsaisessa pelikulttuurissa ovat harvassa ne hetket, jolloin huomaa avoimesti hekottavansa ruudun ääressä. Jos joku sanoi, että Final Fantasy VII opetti pelaajat itkemään, viimeistään Saints Row: The Third opettaa heidät myös nauramaan.

Aiempiin sarjan peleihin verrattuna Saints Row: The Third tekee tasan yhden kumarruksen realismin suuntaan: autot. Kakkososa oli surullisen kuuluisa siitä, että niiden ajotuntumassa ei ollut juurikaan massaa. Nyt autojen ajotuntumat ovat selkeästi erilaiset, ja suurinta osaa voi vieläpä tuunata asianmukaisesti. Esimerkiksi poliisiautosta voi vetää pillit katolta, maalata sen mustaksi, iskeä pyöriin terät ja asentaa lopuksi vielä jarrut, jotka pysäyttävät sen paristasadasta nollaan hetkessä.

Yritin väkisin keksiä jotain, mistä en Saints Row: The Thirdissä tykkäisi, mutta en suin surminkaan keksinyt mitään muuta kuin sen, että erityisesti aktiviteetit ovat tallennuspolitiikaltaan melko sadistisia. Muuten sen pelaamisesta tuli yksinkertaisesti niin hyvälle tuulelle, etten meinannut millään malttaa lopettaa. Jopa pelin tarina jää sellaiseen vaiheeseen, että jatkoa on selkeästi luvassa jo ladattavan lisäsisällön muodossa.

Mustan kreisihuumorin ystäville Saints Row: The Third on koko pelivuoden valopilkkuja. Eikä haittaa, vaikkei tykkäisi Grand Theft Auto IV:stä. En minäkään tykännyt, mutta tätä suorastaan rakastan.

8/10
Lisää luettavaa