Saints Row

Saints Row voi hyvinkin maistua paremmalta niille pelaajille, jotka pelaavat Grand Theft Autossa vain muutaman tehtävän ja keskittyvät sitten yleiseen rellestämiseen.

2.10.2011 16:07

Sanoivat tekijät mitä tahansa, Godfather, True Crime ja The Getaway ovat pelejä, joita ei olisi ilman Grand Theft Autoa. Jokainen edellä mainituista on kyennyt löytämään toimintapainotteisista leikkikenttäpeleistä sen oman juttunsa. Getawaylla on aito Lontoon kaupunki ja englantilainen gangsterimeininki, True Crimella Hongkong-toimintaleffoja jäljittelevää actionia sekä erilaiset reitit tarinan läpi ja Godfatherilla on legendaariset hahmot ja tarina.

Saints Row’lla ei sen sijaan ole oikeastaan mitään omaa. Se on täysin häpeilemätön kopio Rockstarin menestyspeleistä, eivätkä sen tehneet Volition ja kustantaja THQ:n edes peittele asiaa.

Saints Row on kuitenkin ensimmäinen seuraavan sukupolven konsolille tehty GTA-klooni. Tehokkaamman tekniikan avulla monet genren perinteisistä ongelmista ovat historiaa. Voi hyvin kuvitella Saints Row’n suunnittelijoiden pelanneen GTA-pelejä aamusta iltaan. Samalla on tehty pitkä lista sarjan ongelmista ja lähdetty sitten tekemään omaa peliä sillä asenteella, että virheet korjataan.

Siinä onnistutaan hyvin. Saint’s Row’ssa suurin osa GTA-sarjan turhauttavista ongelmista loistaa poissaolollaan. Mainitaan näistä muutama esimerkki.

Epäonnistuessaan tehtävässä pelaaja saa yrittää uudelleen yhdellä napin painalluksella. Mukaan saa samat varusteet, joilla tehtävää lähti ensimmäistä kertaa suorittamaan. Tämä vähentää merkittävästi turhautumista, jos tehtävä osoittautuu vaikeaksi. Eivätkä Saints Row’n tehtävät edes ole erityisen vaikeita tai ärsyttäviä.

Tallentaa voi myös milloin tahansa ja missä vain tehtävien ulkopuolella. Ajoneuvot eivät myöskään katoa tehtäväselostusta kuunnellessa, joten pelaajat voivat lähes aina lähteä suorittamaan tehtäviä haluamallaan autolla. Jos taas jostain syystä löytää itsensä autottomalta alueelta, voi kännykällä tilata itselleen auton. Ohjausjärjestelmäkin on sen verran hyvä, ettei sen takia tule tapatettua itseään tehtäviä suorittaessa.

Mutta riittääkö tämä? Hyvä tekninen toteutus ei vielä tee hyvää peliä.

Saints Row’lla on nimittäin vakava oma luonteen puute. Siinä missä San Andreaksen käsikirjoituksen rustaamisessa auttoivat hiphop- ja katukulttuurin parissa kasvaneet arvostetut nimet, Saints Row’n käsikirjoitus kuulostaa valkoisten keskiluokkaisten pelintekijöiden aivoituksilta aivan liian monen ghettogangstaleffan jälkeen.

Mitä tulee persoonallisuuteen, huumoriin, käsikirjoitukseen ja pelin yleiseen meininkiin, Volitionin käsikirjoittajat eivät yllä Rockstarin tasolle. Saints Row vain vahvistaa sitä, kuinka GTA:t ovat paljon muutakin kuin pelkkää väkivaltaa ja huoria. Esimerkiksi Saints Row’n radiokanavat ovat köyhä imitaatio GTA:n vastaavista. Huumori on niin räikeää ja itsestään selvää, ettei se naurata.

Juoni, jossa vallataan Stilwaterin fiktiivinen kaupunki pelaajan 3rd Street Saints -jengin haltuun, on tylsä. Hahmot ovat latteita ja dialogi usein karmeaa. Tehtäväkuvaukset ja välianimaatiot ovat sen verran tympeitä, että parin tunnin pelaamisen jälkeen huomasin skippaavani ne ja siirtyväni suoraan tehtäviin.

Volitionin edustaja totesi Eurogamerille antamassaan haastattelussa Saints Row’n olevan ”Music Televisionin näköistä gangstameininkiä”. Se pitää paikkansa, jos katsotaan hahmojen muovisuutta välianimaatioissa ja kummallisen räikeitä neonin lailla kiiltäviä vaatteita. Meininki tuntuu enemmän osaamattomuudelta kuin tarkoituksenmukaiselta.

Kadut haltuun keinoilla millä hyvänsä

Saints Row’n rakenne muistuttaa Godfatheria. Pelaaja on 3rd Street Saintsin uusin jäsen, jonka on aluksi todistettava kelpoisuutensa tappelemalla jengin jäseniä vastaan. Sitten noustaan tehtävien ja suoritusten kautta jengin huippumieheksi. Tarinatehtäväketjuja on neljä, ja ne on jaettu Stilwaterin neljän jengin kesken. Kaupunki koostuu 36 alueesta, jotka on valloitettava pelin läpäistäkseen.

Tarinatehtävien rinnalla on 13 erilaista sivutehtäväkategoriaa. Sivutehtävien suorittaminen tuo kunnioitusta, jota tarvitaan tarina- ja tukikohtatehtävien avaamiseen. Jokaisella jengillä on useampia tukikohtia, joiden valtaaminen siirtää kaupunginosan 3rd Street Saintsien haltuun. Tällöin alueen kadut ovat omien jengiläisten kansoittamia.

Tukikohtien valtaaminen on viihdyttävää puuhaa, koska jokainen urakka ja rakennus ovat erilaisia. Välillä vyörytetään varastorakennus, mutta skaalan toisessa päässä ovat hylätyn ostoskeskuksen valtaaminen ja todistajien suojapaikkana toimivan hotellin ”puhdistaminen”.

Varsinaisia sivutehtäviä ovat esimerkiksi huorien hakeminen kilpailevilta parittajilta, autojen varastaminen, tarvittavan aineellisen vahingon aiheuttaminen aikarajan sisällä ja ajokilpailut.

Hauskin ja viihdyttävin sivutehtäväsarja on vakuutuspetos. Pelaajan pitää joutua jalankulkijana ”vahingossa” liikenneonnettomuuksiin. Käytännössä tämä tapahtuu juoksemalla täydessä vauhdissa olevia autoja päin ja painamalla filmausnappia. Kun homma onnistuu, pelihahmo koikkelehtii kolarista ilmojen teille räsynukkefysiikan vauhdittamana. Sivutehtävän parissa viihtyy pitempiäkin aikoja ja se on yksi pelin harvoista omaperäisistä ideoista.

Sivutehtävien rinnalla ei ole paljoa ylimääräistä tekemistä. Takseja, paloautoja ja virkavaltaa piisaa, mutta GTA:sta tuttua puuhailua eri ammateissa ei pelistä löydy. Kauppoihin voi öisin murtautua ja kassakaapit tiirikoida minipelissä. Ympäristöön on myös piilotettu 60 cd-levyä, jotka avaavat soundtrackille uusia biisejä. Niitä voi myös ostaa kaupungin levykaupoista.

Toimii

Yhdessäkään aiemmassa GTA-kloonissa ei ole ollut näin hyvä ajotuntuma. Erilaisia menopelejä on runsaasti ja erot niiden ajomalleissa ovat selvät. Stilwaterissa tulee kruisailtua ihan mielellään. Käsijarrukäännösten tekeminen tuntuu jopa mahtavalta. Ne eivät ole erityisen realistisia, mutta lähes autolla kuin autolla 90 asteen mutka hoituu näppärästi.

Tekoälyn ohjaamat kuskit eivät reagoi erityisen fiksusti pelaajan tekemisiin. Autot eivät pysähdy saati yritä väistää pelaajan paahtaessa risteyksien läpi. Pelimaailmassa ei ole kaksipyöräisiä ajoneuvoja eikä veneitä tai lentovehkeitä. Se on pettymys. Tehot eivät näemmä riitä vieläkään kaikkeen.

Motskareita ei kuitenkaan juuri kaipaa, koska autot ovat niin siistin näköisiä. Halvimmassakaan koslassa ei hävetä kruisailla, mutta jos virittelee esimerkiksi urheiluautoonsa hienot vanteet, tarrat ja muuta, nousee pelaajan saama kunnioitus. Komea kiesi ei jää huomaamatta jalankulkijoilta. Autofanaatikot voivat myös ostaa autokaupoista superkalliita urheilumalleja, joita kaduilla ei juuri näe. Kun on kerran vienyt autonsa talliin, sen saa sieltä aina, vaikka menopelin välillä onnistuisi tuhoamaankin.

Pelaaminen toimii hyvin myös jalan liikkuessa. Ohjausjärjestelmä on jämäkkä, ja sitä kautta pelillä on vahva alusta, jolta ponnistaa. Hahmolla voi kiivetä matalien esteiden yli, hypätä ja ottaa juoksuspurtteja. Tähtäystä ei voi lukita vihollisiin, mutta ilmankin pärjää. Tähtäin liikkuu sulavasti ja osuma-alue vihollisissa on reilu. Tarkkuuskiväärillä kohde kuolee kertalaakista. Ainoastaan aseiden vaihtaminen ja energian palauttaminen ovat tiukoissa paikoissa hitaita toteuttaa.

Jos tehtävät tuntuvat liian vaikeilta, apua voi pyytää kotipojilta. Heitä voi olla mukana korkeintaan kolme. Kaverit voi pyytää apuun lähes jokaiseen tehtävään. Pelaajalle uskolliset soturit toimivat tehokkaasti ja tuntuvat oikeasti auttavan päämäärän saavuttamisessa. Omat ampuvat hanakasti ja seuraavat uskollisesti perässä. Kaatunut kaveri herätetään kuolleista tarjoamalla hörpyt. Tämä onnistuu aina, kunhan pelaaja vain ehtii ajoissa tyypin luokse.

Kännykästä voi tilata itselleen taksin, mutta jostain syystä kuskille pitää antaa ajo-ohjeita, vaikka kohde on määritetty kartalta. Miksi ihmeessä tällainen toiminto tarjotaan, jos se ei oikeasti auta? Loppupuolen tehtävissä oli niin paljon ajamista, että automaattinen kyyti olisi ollut poikaa.

Kiinnostaako katuelämä?

On aivan eri fiilis lähteä tehtäviin, kun ohjaukseen ja tekniikkaan voi luottaa. GTA:ssa tehtäviin tulee lähdettyä epäonnistuminen mielessä ja kokeilemaan, kuinka selvitä ohjauksen oikuista. Saints Row’ssa tapaukset, joissa kuolin ohjausongelmien tai huonon pelikuvakulman takia, olivat todella harvassa.

Tehtävissä ei tosin ole sellaista mielikuvitusta kuin GTA:ssa parhaimmillaan, mutta ne yksinkertaisesti toimivat paremmin ja ovat sitä kautta usein viihdyttävämpiä.

Kartta ansaitsee erikoismaininnan. Paikasta toiseen kulkeminen on helppoa, koska järjestelmä toimii oikean GPS-navigaattorin tavoin. Kartalle merkitään paikka, jonne halutaan mennä, minkä jälkeen pelaamisen aikana näkee oikean ajoreitin. Jos kääntyy väärään suuntaan, järjestelmä mukautuu ja hakee automaattisesti uuden ajoreitin. Homma toimi pelin alusta loppuun loistavasti.

Moninpeli on sentään jotakin uutta. Yhteistyötehtäviä on vain kaksi, mutta niitä saa Marketplacesta myöhemmin lisää. Ne ovat kuitenkin heikkoja. Pelaajien pitää raivata tiensä kentän alusta loppuun tekoälyn ohjaamien vihollisten tarjotessa aivan liian kovan vastuksen. Kaiken lisäksi kuollessa aloitetaan kentän alusta peruspistoolilla.

Muut moninpelitilat ovat huomattavasti parempia. Ne käydään isoilla suljetuilla kaupunkialueilla, jotka lainataan yksinpelistä. Koko kaupunki ei siis ole temmellyskenttänä, mutta palasetkin ovat laajoja ja ajoneuvot ovat käytössä, toisin kuin yhteistyöpelitilassa. Arvostelua tehdessä mahdollisuus moninpelin kokeilemiseen oli rajoittunut, mutta kokemus vaikutti hyvältä. Nettipeliä varten luodaan oma hahmo samalla monipuolisella hahmonluontityökalulla kuin yksinpelissäkin. Menestys nettimatseissa tuo rahaa, jolla hahmoa voi kustomisoida. Blingatuin jätkä on se kovin jätkä.

Saints Row voi hyvinkin maistua paremmalta niille pelaajille, jotka pelaavat Grand Theft Autossa vain muutaman tehtävän ja keskittyvät sitten yleiseen rellestämiseen. Mieleenpainuvat hahmot ja tehtävät ovat kuitenkin vähissä. Tyylitajun puutteesta huolimatta Saints Row on mainio peli. Se viihdyttää ja tarjoaa paljon tekemistä sekä hyvin rullaavia tehtäviä.

Lopulta yllättävintä on yksinpelin päätös. Tarina saa rajun käänteen, ja kun viimeinen tehtävä on paketissa, palataan katujen sijaan alkuvalikkoon. Jos siis haluaisi jatkaa temmeltämistä, on palattava viimeisimpään tallennettuun peliin.

Parasta Saints Row’ssa on se, että se on ensimmäinen vakavasti otettava kilpailija Grand Theft Autolle. Toivottavaa onkin, että Rockstar ottaa oppia Volitionin pelistä ja pistää kilpailijalle luun kurkkuun ensi syksyn Grand Theft Auto 4:llä.

Moninpeli avoimessa pelimaailmassa

Pelaaja voi luoda Live-pelejä varten oman jenginsä, joka voi kokoontua aulana toimivassa varastotilassa ennen pelien aloittamista. Verkkopelitiloja on useita, ja tärkeimpiä ovat:

Protect tha Pimp

Yksi ryhmä suojelee ja kuljettaa vain kävelykeppiä kantavaa parittajaa ennalta määrätylle paikalle Counter-Striken VIP-tehtävien tyyliin. Yksi joukkueen jäsenistä ohjaa parittajaa, jonka toinen joukkue yrittää ottaa hengiltä.

Gangsta Brawl

Kaikki vastaan kaikki. Saints Row’n versio tappomatsista.

Big-Ass Chains

Pelaajien pitää kerätä mahdollisimman paljon kaulakoruja ja vaihtaa ne pisteiksi kaupoissa. Korut saadaan tappamalla muita pelaajia ja nappaamalla helyt mukaan.

Blinged Out Ride

Moninpeleistä monipuolisiin ja kehittynein. Tarkoituksena on viritellä varastettu ajoneuvo huippukuosiin. Se ei ole helppoa, sillä pimppaaminen maksaa rahaa, jota saa tietenkin tapetuilta vihollisilta ja niiden koruista. Kun auto on tuunattu vaaditulle tasolle, se pitää saada talliin lähes vahingoittumattomana. Eikä siinä kaikki: lopulta paikoilleen saatua kiesiä pitää suojella aikarajaan asti.

Streamline Studios

Saints Row’n monipuoliset ympäristöt eivät ole pelkästään tekijäryhmä Volitionin käsialaa. Monet pelin rakennuksista teetettiin sisällöntuotantoon erikoistuneen Streamline Studiosin toimesta. Kun peliympäristöistä tulee entistä monipuolisempia ja yksityiskohtaisia, on syntynyt tiettyjen osa-alueiden tuotantoon erikoistuneita tiimejä. Miksi mallintaa sata urheiluautoa, jos joku on jo tehnyt sen ja tarjoaa palvelua sopivaan hintaan?

Saints Row’ssa hyödynnetään myös SpeedTreeRT-tekniikkaa lehvästöjen luomiseen. Samaa tekniikkaa käytettiin myös Elder Scrolls IV: Oblivionin ja Project Gotham Racing 3:n puiden luomiseen.

Enää kaikkea ei kannata tehdä talon sisällä, sillä tekniikan ja sisällön ostaminen ulkopuolisilta yrityksiltä voi hyvinkin säästää kehityskustannuksissa. Samalla pelintekijät voivat keskittyä olennaiseen eli pelimekaniikan luomiseen teknisten ongelmien ratkomisen tai puuduttavan rutiiniväännön sijaan.

Vaihtopelaaja

Kirjoittanut [pelaaja_author:8]

Ihminen on erehtyväinen. Kun kuulin ensi kertaa Saints Row’sta, olin varma, että kyseessä olisi väsynyt GTA-kopio. Olin puoliksi oikeassa, sillä peli ei peittele tai häpeile juuriaan pätkääkään, mutta väsyneeksi sitä ei voi sanoa.

Itse asiassa Saints Row on parempi GTA kuin esikuvansa, sillä sikailu on käsittämättömän hauskaa, pitkälti kiitos fantastisten räsynukkeanimaatioiden. Huumorissa peli tosin häviää alkuperäiselle. Siinä missä GTA on nokkela ja hauska, Saints Row on kuin teini, jonka mielestä huumori on kirosanojen huutamista mahdollisimman kovaa. Mikä vitsi on esimerkiksi ”Pisamahoro”-nimisessä hampurilaisravintolassa? Eikö nokkelampaa läppää keksitty?

En myöskään pitänyt siitä, miten juonitehtävien suorittaminen vaatii kunnioituksen keräämistä sivukeikoilla. Luulisi, että kun räjäytän 50 vastustajan kotipoikaa gangsteritaivaaseen, respektini nousisi laskemisen sijaan. Vika ei ole suuri, sillä sivutehtävät ovat pääasiassa ratkiriemukkaita, mutta oudolta ratkaisu silti tuntui.

Kokonaisuutena Saints Row onnistuu, ja pelin parissa paloi huomaamatta turhankin monta tuntia. Pelattavuus on todella viimeisteltyä, peli on graafisesti näyttävä ja se paikkaa monia GTA:n virheitä.

8/10
Lisää luettavaa