Vähempikin mauste riittää
Souls-toimintaroolipelien innoittamia tuotoksia julkaistaan nykyisin melkoisia määriä, mutta onneksi henkiset seuraajat eivät ole täysin samanlaisia keskenään. Vuonna 2018 julkaistu Salt and Sanctuary herätti huomiota sovittamalla pelityylin kaksiulotteiseksi kokemukseksi, ja nyt seuraaja Salt and Sacrifice sekoittaa pakkaa vielä vähän lisää.
Monet lähtökohdat ovat Sacrificessa edelleen perinteisiä. Pikaisen hahmonluonnin jälkeen tutkimista odottaa moniin suuntiin haarautuva maailma, jossa kuolemanvaara hönkii jatkuvasti niskaan. Varomattomuus pieniäkin vihollisia vastaan taistellessa johtaa helposti kuolemaan pelihahmon vähäisen elinvoiman takia. Omaa liikkumista rajataan vielä jaksamismittarilla, jonka tyhjentämiseen ei mene kiivaimmissa hetkissä sekuntejakaan. Vihollisten viipaloinnista ansaitaan hahmonkehitystä edistäviä suoloja, jotka voi myös hukata kuolon korjatessa.
Erot nousevat esille tavoitteissa. Alueilla tapahtuvaa etenemistä rytmitetään edelleen perinteisillä pomokohtaamisilla, mutta keskeisemmät esteet ovat alueilla metsästäjiään odottavat jättiläismaagit. Ne tuovat vahvasti mieleen Monster Hunter -pelien hirviöt, sillä maagien päihittäminen vaatii niiden jahtaamista kenttien läpi, kunnes ne lopulta asettuvat aloilleen viimeistä kohtaamista varten. Tämä pakottaa opettelemaan eri alueiden erikoisuudet aiempaa yksityiskohtaisemmin, sillä maagijahtien takia alueita juostaan ristiin rastiin suoraviivaisemman etenemisen sijaan.
Monster Hunterin hirviöiden tavoin maageista saatavat raaka-aineet toimivat ensisijaisena keinona rakentaa hahmolle uusia ja yhä vahvempia varusteita. Etenemisen kannalta pakollisten maagien lisäksi pelialueille ripotellaan teurastettavaksi vapaaehtoisia maagikohteita, jotka tuovat tutuksi käyneisiin seutuihin muutamia lisäyllätyksiä.
Uudet ideat toimivat luontevana jatkeena tutulle Souls-pohjalle, ja Salt-sarjalle uutena asiana esitelty moninpeli vankistaa sekin runkoa hyvin. Pidemmän päälle pelatessa Sacrificen hauskuutta haittaavat lähinnä perusasioihin liittyvät yksityiskohdat, joita lähestytään kovin hajanaisella tavalla.
Viehättävimmillään Sacrifice on pelialueilla ympäriinsä vaellellessa. Kaksiulotteisuuden myötä korkeuseroilla on monesti merkitystä erilaisia vaaratilanteita lähestyessä. Niitä on hauska käyttää hyödyksi haastavista kohtaamisista selvitäkseen. Pomotaisteluja käydään kuitenkin häiritsevän toistuvasti pienillä ja litteillä taistelutantereilla, mikä tekee niistä tylsän rajattuja kokemuksia ja saa vieroksumaan yhtä pelin keskeisimmistä osa-alueista.
Peli luo haastetta ja vaaran tunnetta vähän väliä kyseenalaisella tavalla. Sekä perusviholliset että pomot pystyvät häiritsevän helposti jonglööraamaan pelaajan kuoliaaksi ilman, että sitä pystyisi estämään. Ylipäänsä edessä on turhan paljon lähes näkymättömiä ansoja, jotka sykettä nostattavien läheltä piti -tilanteiden sijaan ovat omiaan vain lannistamaan seikkailunhalua.
Lopputuloksena on peli, joka on erittäin tiivistunnelmainen aina siihen hetkeen asti, kun epäonnistumiset alkavat iskeä säröjä kokemukseen. Salt and Sacrifice pitää sisällään paljon hyvää ja lupaavia ideoita. Sen tapa retuuttaa pelaajansa on kuitenkin sen verran epätasapainossa pelin järjestelmien kanssa, että jännittävän selviytymiskoitoksen sijaan se muuttuu harmittavaksi puurtamiseksi.