Yhtä 1990-luvun rakastetuinta LucasArts-seikkailua tähdittäneet Sam & Max -eläindekkarit tekivät paluun pc-pelaajien sanastoon muutama vuosi takaperin. Tuolloin Telltale Games käynnisti episodimaisen Sam & Max -seikkailupelisarjansa, joka jatkaa klassisten osoita ja klikkaa seikkailupelien kunniakasta perinnettä kolmiulotteisessa muodossa. Nyttemmin sarjan ensimmäinen tuotantokausi on kääntynyt Wiin kauko-ohjaimella osoiteltavaksi.

Sam & Max: Season One sisältää yhteensä kuusi jaksoa, joista jokainen kestää pelaajan hoksottimista riippuen useammankin tunnin. Pelaajan käskytettävänä toimii Humphrey Bogart -henkisesti pukeutunut Sam-koira, joka on kajahtaneesta kaksikosta selkeästi se selväjärkisempi. Omassa päänsisäisessä maailmassaan elävä Max-jänis tyytyisi toteuttamaan omankädenoikeutta mitä mielikuvituksellisimmin keinoin, elleivät kaksikon tutkimat rikokset vaatisi hienovaraisempia tutkimusmetodeja.

Jokainen kuudesta tapauksesta on täysin oma tarinansa, joista muodostuu kauden loppuun mennessä suurempi kokonaisuus. Tapahtumia väritetään melkoisella hahmokaartilla, johon lukeutuu muun muassa entisiä lapsitähtiä, presidentti Abraham Lincolnin eloon herännyt kivipatsas, lelumafian jäseniä sekä toinen toistaan läpinäkyvämpiin valeasuihin sonnustautuva kaupan myyjä. Juonenkäänteitä yhdistää absurdi huumori, joka on parhaimmillaan kutkuttavan nerokasta ja pahimmillaan väkisin väännettyä. Edetessä on havaittavissa, kuinka jakso kerrallaan työstetty sarja hakee muotoaan niin tarinan kuin pulmienkin suhteen.

Tuulahdus menneiltä ajoilta

Osoita ja klikkaa -pelityyli sopii Wiille hyvin – siitä huolimatta, ettei tv-ruudun jatkuva tähtäily vedäkään vertoja pöydällä lepäävälle hiirikädelle. Pelikaava ei sentään ole monimutkaistunut pc-versiosta, vaan pelaaminen on yhä rennon letkeää kursorilla osoittelua. Esineiden tutkimiseen ja hahmoille juttelemiseen tarvitaan vain napin painallus, ja sama pätee mukaan tarttuneiden tavaroiden käyttämiseen. Näillä metodeilla pelaajan olisi tarkoitus saada itselleen kuva, mihin suuntaan tarina haluaa Samia ja Maxia viedä.

Pulmatilanteet ovat yleensä loogisia, mikäli taittaa ajattelutapansa sarjakuvamaiseen muottiin. Toisinaan pelaajalla on koko jakson ajan selkeä käsitys, miten edetä, toisinaan nurkkia on koluttava testaten tavaravalikon esineitä kaikkeen mahdolliseen. Perinteistä seikkailupelimateriaalia siis. Episodimainen rakenne kuitenkin estää pulmia ja tarinaa pistämästä suurempaa vaihetta silmään, sillä jaksoilla on paha tapa loppua juuri kun ne tuntuvat pääsevän vauhtiin.

Harmiksi on myös todettava laiskan Wii-käännöksen tökkivän, kun ruudulla on hitusenkin lataamista vaativaa aktiviteettia, eli lähes jatkuvasti. Lataustauot alueelta toiselle siirryttäessä ovat sentään melko lyhyitä, joskin edestakaista ravaamista vaativissa tilanteissa verenpaine on jatkuvan latailun takia koholla. Töksähtelyt heijastuvat jopa ääninäyteltyyn dialogiin, joka katkeaa turhan usein kesken lauseiden. Kakkoskauden Wii-versiota varten on runsaasti petrattavaa.

Vakavien teknisten ongelmien takia Sam & Max: Season Onea on vaikea suositella kuin hartaimmille seikkailupelien ystäville, joilla ei syystä tai toisesta ole mahdollisuutta pelata jaksoja tietokoneellaan.

Tapahtui edellisessä jaksossa:

Vaikka Sam ja Max tekivät sarjakuvadebyyttinsä jo 1980-luvulla, kaksikko nousi suuremman yleisön tietoisuuteen vuonna 1993 julkaistun LucasArts-seikkailu Sam & Max Hit the Roadin myötä. Pc-pelin jälkeen Steve Purcellin luoman parivaljakon edesottamuksia seurattiin sarjakuvien ja tv-sarjan muodossa, mutta Hit the Roadille odotettiin seuraajaa aina Telltale Gamesin ensimmäiseen Sam & Max episodiin asti.

Jatkoa kaavailtiin pitkään jo LucasArtsin lipun alla. Sam & Max: Freelance Police -niminen seikkailu ehdittiin julkistaa vuonna 2002, mutta vuosituhannen vaihduttua kiinnostus kaavan peleihin oli jyrkässä laskussa. Seurauksena yhtiö sulki seikkailupelihanansa lopullisesti. Kesken jääneen Freelance Policen kehittäjät perustivat Telltale Games -studion ja yrittivät turhaan hankkia oikeuksia pelin viimeistelemiseen.

LucasArtsin Sam & Max -oikeuksien vanhennuttua vuonna 2005 Telltalen väki sopi Purcellin kanssa uudesta episodimaisesta Sam & Max -pelisarjasta. Sen ensimmäinen kausi käynnistyi lokakuussa 2006 ja päättyi toukokuussa 2007. Tällä hetkellä pc-pelaajat odottavat jo kolmannen kauden alkamista.

6/10
Lisää luettavaa