Samurai Warriors 4

Ei mitään uutta taivaan alla: Warriors-fanit tietävät tarkalleen, mitä saavat.

5.12.2014 09:52

Näppäimet koetuksella

Warriors-sarja on jatkanut eloaan kauan. Peleillä on selkeästi oma kannattajakuntansa, olipa kyseessä sarjan ja samalla koko genren aloittanut Dynasty Warriors tai Samurai Warriors, joka on saanut jo neljännen osansa. Eikä syytä ole vaikea keksiä. Tuhansien sotilaiden pilkkominen pitkin taistelukenttiä puolijumalaisella päähahmolla on hauskaa. Ainakin aikansa.

En aio edes esittää ymmärtäväni täysin Samurai Warriorsin neljännen osan premissiä. Kampanja on pilkottu osiin yli viidenkymmenen hahmon ympärille, ja sitä kuljetetaan eteenpäin animelle tyypilliseen hyperaktiiviseen tapaan. Mukaan mahtuu mittava määrä draamaa ja sitäkin enemmän vihollisten lahtaamista. Ja jos ensimmäinen ei juuri kiinnosta, jälkimmäinen saattaa käydä nopeasti puuduttavaksi.

Rehellisesti sanottuna Samurai Warriors taannutti minut ajoittain kuolaavaksi idiootiksi. Warriors-sarjan vahvuutena ovat aina olleet massiiviset taistelut, eikä uusin osa ole poikkeus. Vihollisia vieritetään ruudulle satoja kerrallaan. Ne myös kuolevat yhtä nopeasti ohjaimen näppäinten kuolonkorinan säestyksellä. Jokainen hahmoista osaa periaatteessa erilaisia komboja, joita käytännössä ei taistelun tempon tähden koskaan muista. Vaan mitäpä siitä, kun ympyrän ja kolmion takominen sinkoaa hahmon milloin mihinkin erikoisliikkeeseen. Taitoa taistelu ei ainakaan vaadi.

Pelityyli on siis käytännössä kaikkien nappien takomista. Onneksi tämä on näyttävää. Samurai Warriors ei nikottele, vaikka ruudulla tapahtuu tuhat asiaa kerralla. Visuaalinen estetiikka on hyvää keskitasoa, mutta tekstuureista ja hahmomalleista on selkeästi tingitty kaikkivaltiaan ruudunpäivityksen nimissä. Sama sulavuus esiintyy myös ohjauksessa, joka on pilkuntarkka.

Tekninen kompetenssi ei kuitenkaan peitä alleen yksinkertaista mekaniikkaa. Kyseessä on napinhakkausmaraton vailla suurempaa järkeä, varsinkin jos ohittaa välinäytökset. Pelin todellinen sisältö vaikuttaisikin olevan Chronicle-tilassa, jossa pyritään itse tuomaan rauha sotaisaan valtakuntaan. Tämä on kuin toimintaroolipelin pelaamista, jossa hoidetaan suhteita ympäröiviin sotalordeihin ja päätetään itse alliansseista sekä hyökkäyksistä.

Oikeastaan jokaista Warriors-peliä voi pitää fanservicenä. Julkaisija tietää, mitä pelisarjan ystävät haluavat, ja tarjoaa sitä lisää. Hyvä näin, sillä uusia faneja tämäkään osa tuskin houkuttelee pelin pariin.

6/10
KehittäjäOmega Force
PeligenretToiminta
Pegi-ikärajatK-16
Pegi-merkinnätVäkivalta
Lisää luettavaa