Kivaa kaveriporukalle
Sanctum 2 on erikoinen ja mainio idea, jolle löytyy oikeastaan vain yksi verrokki: sen edeltäjä. Peli ottaa sinänsä väsyneen ja miljoonaan kertaan nähdyn tornipuolustuksen perusidean ja raikastaa sitä kertalaukauksella melkoisesti tekemällä pelistä fps-räiskinnän. Vaikka sitä ei välttämättä uskoisikaan, yhdistelmä toimii.
Perinteisestihän tornipuolustuspelit eivät ole mitään jännityksen huippuja. Viholliset etenevät kuin kiskoilla tiettyä reittiä pitkin ja pelaaja sitten lätkii matkan varrelle torneja pysäyttämään näitä. Kun sama peli on nähty erilaisilla grafiikoilla jo kymmeniin kertoihin, sitä kaipaisi jotain uutta. Sanctum 2:n tapauksessa tämä jokin on haaste.
Toisin kuin genren peleissä yleensä, Sanctumissa ei ole mitään valmiita kiskoja, vaan avoimia pelialueita, joihin täytyy itse kasailla vähistä palasistaan seiniä, jotta viholliset eivät vain lompsi suoraan aukion yli tuhoamaan puolustettavana olevaa energiahäkkyrää. Toisin kuin yleensä, pelkät tornit eivät myöskään riitä puolustamaan tukikohtaa, vaan suuri vetovastuu jää pelaajan harteille.
Ennen tehtävää valitaan hahmo, aseet ja erikoiskyvyt, ja sitten räiskitään kuin missä tahansa räiskintäpelissä konsanaan. Tarjolla on aseita joka lähtöön perinteisistä haulikoista erikoisempiin tieteispyssyihin, jotka ampuvat vaikka Panzer Dragoon -henkisiä laserkimppuja vihollisten niskaan.
Koska resursseja ei ole koskaan läheskään tarpeeksi, pelaaminen on aina rautalangalla tasapainottelua ja vaikeustaso korkea. Kaikkea ei ehdi millään tekemään, ja usein tuntuu siltä, kuin kehitystiimi olisi alun perinkin suunnitellut pelin niin, että ensimmäisellä yrityksellä epäonnistutaan, kun joku yllärivihollinen puskee vain koko puolustuslinjan ohi tai yli. Sitten pelataan samaa tehtävää uudelleen, kunnes lopulta löytyy se oikea resepti.
Vaikeustasoa voi helpottaa moninpelillä, jossa mukaansa saa maksimissaan kolme kaveria. Tällöin taistelukentällä on enemmän silmäpareja ja tulivoimaa, jolloin haasteetkin tuntuvat hallittavammilta. Tuntuukin siltä kuin tämä olisi se tapa, jolla Sanctum 2:ta ajateltiin pelattavan, mutta minkäs teet, jos peliseuraa ei vain löydy.
Kannattaakin siis tehdä kaikkensa, jotta löytäisi peliseuraa, sillä Sanctum 2 on pelaamisen arvoinen peli, joka tuntuu edeltäjäänsä paremmalta miltei joka tavalla. Vaikka vaikeustaso onkin välillä turhauttava, omaperäisistä ideoista pitäviä odottaa kiinnostava ja ainutlaatuinen pelikokemus.