Tony Montana on palannut ja yrittää näyttää Grand Theft Autolle närhen munat.
Scarface-elokuva on taatusti monille tuttu, elokuvan loppukohtaus etenkin. Siinä päähenkilö Tony Montana syytää koksupäissään herjoja ja lyijyä parvekkeeltaan rynnäkkökiväärin kanssa lopun lähestyessä. Mutta mitä jos kaikki olisi päättynyt toisin? Entä jos Montana olisi paennut talostaan, mutta menettänyt koko huumeimperiuminsa ja kaiken vaikutusvaltansa? Tästä tilanteesta alkaa Scarface: The World is Yours.
Härskiä menoa
Muutaman vuoden takaista Grand Theft Auto: Vice Cityä on useasti verrattu Scarface-elokuvaan, mutta vasta nyt vertausten osuvuutta osaa todella arvostaa. Scarface-peli on nimittäin harmaasävyisempi ja verisempi kopio Rockstarin gangsterieepoksesta. Kopioinnin ympyrä on sulkeutunut. GTA:n tavoin myös Scarfacessa pelaajalla on edessään avoin maailma, joka on täynnä varastettavaa, rikottavaa ja pahoinpideltävää sisältöä. Fiktiivisen kaupungin sijaan tapahtumapaikkana on 1980-luvun alun Florida, mutta meno on muuten kovin samanlaista. Pelin tarina käsittelee Tonyn nousua pohjalta takaisin huumemaailman huipulle, joten myös pelin juoni ja aktiviteetit pyörivät tämän teeman ympärillä. Tony kiertelee ympäri kaupunkia luoden uudelleen menetettyjä bisnessuhteitaan, kostaen verisesti hänet hylänneille ja myyden kilokaupalla heroiinia. Sivuhommaa riittää viikoiksi aina laittomasta katurallista kartanon sisustamiseen. Peliä pelataan Tonyn tyylillä, mikä puolestaan kasvattaa rempseästi nimettyä munamittaria. Vihollisia ei ammuta vain kerran, vaan heidät ammutaan seulaksi ja tämän jälkeen käydään herjaamassa ruumista. Kun munamittari nousee huippuunsa, Tony sekoaa täysin. Hän muuttuu haavoittumattomaksi ja hänen aseensa saa loppumattomat ammukset. Verilöyly on hirvittävää ja on vaikea pitää vakavaa naamaa, kun Tony lanaa kumoon 20-henkistä jengiä samalla näiden äitejä ja kotimaita herjaten. Scarfacen runsaat tulitaistelut ovatkin pelin parasta antia. Kuten arvata saattaa, peli ei todellakaan ole keskenkasvuisille sopivaa viihdettä ja onkin ihme, ettei se ole vielä joutunut jenkkimoralistien sylkykupiksi.
Kehno käännös
Riemukas räiskintä on hyvää sisältöä, mutta joutuu löysän toteutuksen pettämäksi. Scarface on alun perin suunniteltu konsolipeliksi ja se näkyy ikävästi pc-versiossa. Graafisesti peli on todella vaatimattoman näköinen, mutta tästä huolimatta todella raskas. Ruudunpäivitys nykii ja pätkii joka välissä, vaikka ruudulla ei edes tapahdu juuri mitään. Vielä ikävämpää on ohjauksen tökkiminen. Peli reagoi kaikkeen viiveellä, jonka määrä vaihtelee muutamista millisekunneista huomattavasti suurempiin töksähdyksiin. Normaalipelissä tämä vain ärsyttää, mutta golf-pelien voimamittarin tavoin toimiva, usein käytetty neuvotteluminipeli muuttuu tämän johdosta miltei mahdottomaksi. Lisähupina kontrolleja ei voi edes muokata oletusasetuksista. Scarface on kuin karumpi GTA, niin tyyliltään kuin onnistumiseltaankin. Pelaaminen on hauskaa, mutta ei kivutonta, sillä tökkivä toteutus harmittaa jatkuvasti. Tehtäväsuunnittelu onnistuu kuitenkin tarjoamaan jatkuvasti jotain uutta kivaa, joten rutiiniin ei ehdi leipääntyä. Kannattaa ainakin tutustua demoon ja tarkistaa, kestääkö itse pelin puutteet.
Kuuluisa esikuva
Scarface-elokuva on noussut vuosien varrella jokaisen wannabe-gangsterin esikuvaksi ja ihanteeksi, mutta elokuvaa ei silti kannata sivuuttaa. Kyseessä on nimittäin erittäin hyvä elokuva, jossa Al Pacino tekee yhden uransa parhaista roolisuorituksista. Elokuvan nähneelle aukeavat myös kymmenet nykyiset populaarikulttuurin viittaukset ja parodioiden aiheet. Leffaan kannattaa tutustua varsinkin, mikäli aikoo pelata peliä. Se nimittäin olettaa, että elokuvan tapahtumat ja henkilöt ovat tuttuja, eikä juuri selittele tapahtumien taustoja. Jos juonesta haluaa saada muutakin kuin päänsäryn, dvd-hyllylle mars!
Alkuperäinen pistemäärä: 78/100