Scribblenauts

Uteliaisuus ja kokeilunhalu ovat ihmiskuntaa eteenpäin ajavat voimat. Siksi on upeaa nähdä DS:n Scribblenautsin kaltainen peli, joka herättää tärkeitä kysymyksiä. Miten kissan saa alas puusta? Onko strutsi maatalouseläin? Voiko adamantium-harkolla pysäyttää mekaanisen murskaimen? Kumpi voittaa, Terminator vai Longcat? Scribblenauts ei ainoastaan kysy kaikkia näitä kysymyksiä, vaan se antaa pelaajan löytää vastaukset. Se on samaan aikaan myös niin lähellä mutta niin kaukana todellisen ikivihreän tittelistä.

Scribblenautsin takana on 5th Cell -studio, joka on kovassa nousussa DS-kehittäjänä Lock’s Questin ja Drawn to Lifen jälkeen. Scribblenauts on näistä jälkimmäisen tavoin pelaajan omaa luovuutta korostava peli. Sen kantava idea on se, että pelaaja raapustaa tai naputtaa sanan, jonka kuvaama esine tai olento ilmestyy sitten pelikentälle. Tätä luomista sekoitetaan perinteisempään sivulta kuvattuun hyppimiseen: toinen puoli pelistä on rajattujen pulmakenttien ratkaisua, ja toisessa sankari Maxwell yrittää päästä kerättävien tähtien luo keinolla millä hyvänsä.

Ihmeellisintä on, että Scribblenautsin huumaavan kunnianhimoinen idea toimii oikeasti. Ihmiset, olennot, ajoneuvot, aseet ja paljon omituisemmat asiat reagoivat toisiinsa useimmiten juuri niin kuin voisi olettaa. Ne pelottelevat, houkuttelevat, polttavat, innostavat tai tuhoavat toisiaan. Niitä voi yhdistelläkin köysillä, ketjuilla tai vaikkapa liimalla. Erityisesti popkulttuurin ja mytologian eri hirviöiden määrä on suorastaan häkellyttävä.

Esineiden käyttöä ei hillitä kuin golf-tyylin par-luvulla, ja vähempi määrä luotuja esineitä antaa enemmän läpäisypisteitä. Par on kuitenkin ankea motivoija. On todella helppo kulkea pelin läpi muutamaa yhtä ja samaa esinettä käyttäen, vaikka vaihtoehtona olisi luova hulluus ja tyylikkyyden hakeminen. Paljon on kiinni pelaajan kunnianhimosta.

Otetaan lyhyt esimerkki. Ritarin hevoskärryt pitäisi saada ylös mäkeä. Kirjoitan paikalle ukkojumala Odinin humman Sleipnirin ja köytän sen kiinni vaunuihin. Koni ei suostu yhteistyöhön, joten heitän sen roskiin ja pulttaan vaunut kettingillä kuorma-autoon. Voitto! Mutta voi ei: kärry ei pysähdy ajoissa, ja ritariparka heittää henkensä yliajossa. Game Over.

Näin päästäänkiin Scribblenautsin suureen ja mahtavaan ongelmaan. Pelin ohjaustuntuma on helvetillisen huono. DS:n ristiohjain ei suinkaan ohjaa sankari Maxwellia, vaan lähelle tapahtumia tungettua kameraa. Kosketuskynällä taas raahataan ympäriinsä luotuja tavaroita, ja ruudulle kopauttelu liikuttaa ja hyppäyttää sankariparkaamme. Kun tähän yhdistetään se, että toiset esineet ovat valtavia ja toiset mikroskooppisen pieniä pikselinysiä, katastrofi on valmis.

Kun pelaaja luulee asettelevansa tavaroita paikoilleen, Maxwell juoksee aivottomana kuolemaansa. Game Over. Kun jonnekin pitäisi hypätä, epätarkka ohjaus lennättää sankarin tuuttiin. Game Over. Kun zombit uhkaavat syödä saatettavan neidon, pelaaja ei saa sohittua plasmatykkiä tai moottorisahaa kouraan ajoissa. Game Over. Ongelmia voi kiertää tunkemalla Maxwellin vaikkapa hissiin odottamaan, mutta se on huonon suunnittelun kiertämistä. Erityisesti toiminnallisemmissa kentissä ei voi nauttia omasta nokkeluudesta ja pelin monipuolisuudesta, kun tuho tulee yhä uudestaan.

Nämä pelisuunnittelun epäonnistumiset eivät Scribblenautsin tapauksessa vain harmita. Ne raivostuttavat. Videopelaamisen uusin mahtiharppaus jää varmasti monelta kokematta siksi, että mielikuvituksen ilo hukkuu turhautumiseen. Se on vääryys, sillä Scribblenauts on monin tavoin pioneeripeli, joka voisi tavoittaa monenlaista yleisöä. Sen piirrosgrafiikka on söpöä, mutta ei imelää. Se on kentästä ja pelaajasta ja tämän sanavarastosta ja yleissivistyksestä riippuen väkivallaton ja lapsillekin sopiva älypeli tai suorastaan raamatullinen luomisen ja tuhoamisen näytös, jossa ilmestyvät Scylla, Charybdis ja Leviathan. Testiversio ei valitettavasti ollut suomennettu, joten lokalisaation taso jäi mysteeriksi.

Scribblenautsiin minulla on jo nyt viha-rakkaussuhde, mutta toivon, ettei se jäisi vain pienen yleisön kulttipeliksi. Videopelinä se on aidosti ainutlaatuinen. Ei kaiken tarvitse olla aina niin helppoa, eihän?