Secret Files: Tunguska edustaa klikkailuseikkailujen lajityyppiä, jonka kuolemaa on tapana povata tämän tästä.
Saksalaisen Fusionsphere Systemsin kehittämä Secret Files: Tunguska ei yllätä asetelmallaan. Siperiassa on ammoisen räjähdyksen jälkeen tapahtunut kummia ja tiedemiehiä on kadoksissa. Salaperäinen huppupäälahko näyttäytyy. Yksi kadonneista tiedemiehistä on päähahmo Ninan isä. Kaapumiehet ovat vieneet hänet museosta, ja Ninan on selvitettävä isänsä kohtalo. Tämä ”seikkailu” vie sitten naista ympäri maapalloa. Välillä pelataan myös Max-nimisen tutkimusapulaisen hahmossa.
Moottoriturpa matkailee
Nina on yksi ärsyttävimmistä pelihahmoista aikoihin, sillä ääninäyttelijöiden roolitus on mennyt metsään. Ninan ääni on etäinen ja näsäviisas – sympatioita ei synny. Äänien toteutus häiritsee muutenkin, sillä Ninan ääni vaihtelee jopa saman keskustelun aikana: tilakaiku on erilainen ja välillä hän kuulostaa kahdelta eri ihmiseltä. Näin tuskin on, mutta äänitarkkailija ainakin on mokannut. Toisena esimerkkinä venäläinen hämärämies-stereotyyppi Sergej vaihtaa aksenttia tekovenäläisestä Bronx-aksentin kautta newjerseyläiseen mafiosoon. Huolimattomuudet estävät eläytyvän kokemisen. Ja sitä löpinän määrää! Nina kommentoi esineitä ja kohteita vuolaasti ja ”ironisesti”. Aluksi tämä huvittaa, mutta pian Ninan pohdinnat ja vuoropuhelut tulee skipattua heti, kun olennainen tieto on saatu. Audiopuolella on toinenkin ongelma: musiikkia on vain nimeksi, mikä latistaa tunnelmaa. Luulisi tekijöidenkin huomanneen, miten fiilis nousee reilusti niissä harvoissa kohtauksissa, joissa on taustamusaa. Tässä genressä musiikin merkitystä ei voi yliarvioida – kaikki muistavat, miltä Grim Fandango kuulosti, vaikka juoni olisi jo unohtunut.
Äly hoi
Itse pelaamista leimaa pulmien epätasaisuus: osa on ilmiselviä, parin tavaran yhdistämistä vaativia tehtäviä. Osa pulmista ei taas tahdo avautua millään, ei ennen kuin pelaaja oppii unohtamaan reaalimaailman logiikan ja lähestymään ongelmia pelien logiikalla. Klikkailupelien logiikkahan tarkoittaa pelien sisäistä, perinteiden kautta muodostunutta tapaa ratkaista asiat, joka tosimaailmassa vastaa pahimmanlaatuista epäloogisuutta. Otetaan esimerkki. Ninan on salakuunneltava omakotitalossa olevan miehen puhelua. Kuinka se onnistuu? Onneksi miehellä on kissa, jonka vesikuppi on sisällä talossa. Niinpä asetamme mukaan poimitun pitsapalan kuistilla olevaan ruokakuppiin. Kissa tulee ulos syömään pitsaa. Kiinnitämme teipillä kännykän kiinni kissaan. Nyt kissa on saatava janoiseksi, mutta ei hätää, sillä Ninan mukaan on sattunut suolasirotin – lisäämme suolaa kissan pitsaan. Se palaa sisälle juomaan, ja kännykkä tallentaa miehen puhelun. Nyt pelaaja luulee pulman jo ratkenneen, vaan ei. On mentävä puhelinkoppiin soittamaan kännykkään, jonka värinä saa kissan hepuliin: se juoksee ulos ja kiipeää puuhun jättäen kännykän puun oksaan. Kännykkähaavi tehdään yhdistämällä harjanvarsi, muovipussi ja kahva. Pulma on ohi, ja pelaaja on vanhentunut silmissä. Pulmat ovat monesti joko liian vaikeita tai liian helppoja. Välillä vaikeisiin ei tule apua, ja helppoja helpotetaan entisestään. Balanssi puuttuu. Kokonaisuutena Tunguska ei tarjoa uutta genren ystäville – harmaita hiuksia kylläkin. Klikkailuista vasta kiinnostuneet hankkikoot vaikkapa Syberian tai Myst IV: Revelationin.
Alkuperäinen arvosana: 60/100