Shadow of the Colossus / Arvostelut / pelaaja.fi

Shadow of the Colossus

21.04.2006 // Kirjoittanut: Tero Lehtiniemi
132

Nyt se on vihdoin täällä. Pelaajat ja kriitikot ihastuttaneen Icon henkinen jälkeläinen, peli jota jokainen on vuorollaan nostamassa vuoden tai jopa kaikkien aikojen PlayStation 2 -peliksi: Shadow of the Colossus. Ennen itse asiaan pääsemistä lyödään pari faktaa pöytään: Shadow of the Colossus on periaatteessa erittäin yksinkertainen ja minimalistinen peli, joka kyykyttää PlayStation 2:ta tuon tuosta. Siinä ei juuri ole henkilöhahmoja, dialogia, saati hahmon- tai tarinankehitystä. Se on myös pelillisiltä elementeiltään lähes pelkästään jätintappoa. Joko pelottaa? Toivottavasti ei, sillä se on myös paljon muuta. Kuten joku viisas on sanonut, yksinkertainen on kaunista. Tässä tapauksessa se yksinkertainen myös todella on sitä. Shadow of the Colossus on pohjimmiltaan tarina rakkaudesta. Minkälaisesta rakkaudesta, ja keiden välillä? Sitä pelaajalle ei kerrota. Pelaaja on Vaeltaja, mystisellä taikamiekalla aseistautunut nuori poika, joka on matkustanut kaukaisille, unohdetuille maille mukanaan kuollut tyttö. Kuka tämä tyttö on, ja miksi tämä tyttö on kuollut? Sitäkään ei pelaajalle kerrota. Vaeltaja vie tytön temppeliin, jossa hän kohtaa Dorminin, mystisen hengen, joka lupaa herättää tytön henkiin pientä vastapalvelusta vastaan. Temppelissä on kuusitoista jumalankuvaa, joiden maanpäälliset ilmentymät, kolossit, ovat näiden kaukaisten maiden ainoita asukkeja. Jostain syystä nämä jumalankuvat pännivät Dorminia ihan älyttömästi, ja tämä pyytää Vaeltajaa hävittämään patsaita koossa pitävät jättiläiset. Sen kummemmin Dorminin motiiveja kyseenalaistamatta Vaeltaja käy tuumasta toimeen, ja tässä vaiheessa myös pelaaja päästetään puikkoihin.

Ja maa oli autio ja tyhjä

Jätintappo alkaa tavanomaisesti Dorminin hämärällä vihjeellä seuraavan kolossin sijainnista. Jätin etsiminen on toisinaan lähes yhtä haastavaa kuin itse otuksen kellistäminen, vaikka Vaeltajan mystinen taikamiekka antaakin osviittaa kulloisenkin jätin piilopaikan suunnasta. Silti niiden löytäminen vaatii usein sekä Argo-hevosen, hoksottimien että Vaeltajan kohtuullisten akrobaatintaitojen hyötykäyttöä. Maa nimittäin todellakin on autio ja tyhjä. Henkeäsalpaavan kauniiden maisemien lisäksi maailma ei tarjoa juuri muuta kuin sinne tänne ripoteltuja tallennuspisteitä ja sankarin ominaisuuksia kasvattavia hedelmäpuita sekä liskonpesiä. Mystinen, unenomainen ilmapiiri luo hyvin Icomaisen tunnelman täysin päinvastaiseen ympäristöön. Maailmaa rohkeasti tutkimaan uskaltautuvia olisi tietenkin voinut kannustaa pienillä palkinnoilla, nyt sellaisena toimivat vain hienot maisemat. Vaikka maailma loistaa muiden elävien olioiden poissaololla, hiljaiseen Argo-hevoseen on onneksi saatu tujaus persoonallisuutta. Tämä isäntänsä uskollinen seuralainen rupeaa yksin jäädessään etsimään syötävää ja ottaa silloin tällöin nopeita laukka-askelia. Hevosen rapsuttaminen nopeuttaa sankarin elinvoiman palautumista. Hevoskyytiin joutuu toisinaan turvautumaan varsin tiukoissakin tilanteissa, ja Argon ehkä hieman persoonalliset kontrollit onkin syytä ottaa haltuun jo varhaisessa vaiheessa.

Tulkoon kolossi!

Varsinainen hupi alkaa tietenkin vasta, kun kulloinkin tähtäimessä olevan kolossin piilopaikka on löytynyt. Poikkeuksetta vaikuttavan näköisiä jättejä on joka lähtöön: uivia, lentäviä ja käveleviä. Yhteistä näille on kuitenkin järjettömän suuri koko ja hirvittävät voimat. Yleensä pelkkä jätin houkuttelu ja sen päälle kiipeäminen ovat saavutuksia jo itsessään, minkä lisäksi hirvitykset pitäisi saada vielä tapettuakin. Jättien löytämiseen ja yleensä tappamiseenkin käytettävä taikamiekka on avuksi myös tässä tilanteessa, sillä ainoastaan sen valo pystyy paljastamaan jättien heikot kohdat. Tämän jälkeen olisi vielä päästävä kiipeämään pitkin hurjasti rimpuilevaa jättiä noiden kohtien luo, jotta tappavan jalometallipistoksen antaminen voitaisiin suorittaa. Silloin tällöin joutuu turvautumaan myös jousipyssyyn, mutta tämä ase jää pääasiassa statistin rooliin. Matkassa on kuitenkin monta mutkaa, sillä sankari ei jaksa roikkua rimpuilevan jätin niskavilloissa ikuisesti, ja riittävän tehokas lyönti vaatii tarpeeksi pitkän keskittymisajan. Päällisin puolin yksinkertaiselta vaikuttavasta jätintaposta muodostuukin harhauttamisen, akrobatian, voimien taktisen säästelyn ja harkitun etenemisen sulosointuinen sinfonia, joka huipentuu mahtipontiseen loppusoittoon massiivisen hirvityksen viimein kaatuessa.

Satu ilman kertojaa

Shadow of the Colossuksen pelkistetyt pelilliset elementit varmasti karkottavat osan pelaajista tänä yhä monimutkaistuvien ja monipuolistuvien pelien aikakaudella. Mutta Shadow of the Colossuksen pinnan alla on niin vahvoja elementtejä, ettei niitä noin vain voi sivuuttaa. Valmiiksi pureskeltujen taustatarinoiden, motiivien ja juonenkäänteiden sijaan Shadow of the Colossus tarjoaa ainoastaan kehikon. Muun keksiminen jätetään pelaajalle itselleen. Shadow of the Colossus on kuin satukirja, josta puuttuu alku ja loppu. Se ei juurikaan tarjoa valmiita vastauksia tai arvioi pelaajan tekoja oikeiksi tai vääriksi. Se vain antaa kasvualustan mielikuvitukselle ja haastaa pelaajan itse tekemään tarinansa. Kuka on Vaeltaja? Kuka on Dormin? Miksi hänen pyyntöään ei kyseenalaisteta? Miksi lopussa käy niin kuin käy, ja mitä se tarkoittaa? Shadow of the Colossusta on helppo arvioida sen kauniin, joskin toisinaan raskaan ulkokuoren ja yksinkertaisten pelillisten elementtien avulla. Audiovisuaalisen nautinnon ja nerokkaiden, monipuolisten kontrollien lisäksi se kuitenkin tarjoaa vielä jotakin enemmän: haasteen ajatella myös pelin taustaa. Tämä on se seikka, joka tekee pelistä niin merkittävän teoksen kuin se on. Pelatkaa Shadow of the Colossusta, ja pelatkaa sitä ajatuksella.

Jätintappaja tarinoi

Minun ei tarvitse kalastella etäisesti pässiä muistuttavan hirvityksen huomiota, vaan se ryntää suoraan päin. Katson parhaaksi jättää Argon turvalliseen paikkaan ja rupean etsimään jätin heikkoja kohtia. Valonsäteet osoittavat useaan eri paikkaan, ja näistä lähimmät ovat otuksen jalkapohjissa. Parin harhautusliikkeen jälkeen jätti tympääntyy, nousee takajaloilleen ja aikoo selkeästi liiskata minut. Selkeä tilaisuus, joka on hyödynnettävä: kaivan esiin jouseni ja tähtään etujalan pohjassa olevaan pisteeseen. Jätti päästää korvia särkevän huudahduksen ja rojahtaa maahan. Hetkeäkään aikailematta juoksen vahingoittuneen jalan luokse, tarraan kiinni siinä olevaan karvapeitteeseen ja aloitan hitaan ja vaivalloisen kiipeämisen. Alkumatka sujuu rauhallisesti, ja jätti pillastuu vasta päästyäni kiinni sen niskavilloihin. Hirveästä rimpuilusta huolimatta hivutan itseni jätin takaosaan, jossa on seuraava kohteeni. Kerään kaikki voimani ja lyön säteilevää riimua niin paljon kuin voimistani lähtee. Korvia raastavat tuskanulvahdukset siivittävät ensimmäistä ja toista iskua, joiden jälkeen huomaan jätin heikentyneen. Viimeistelyn paikka, ja hetken levähdettyäni hivutan itseni viimeisillä voimillani vastaan pyristelevän jätin pääpuolelle, jossa viimeinen isku odottaa lyöjäänsä. Jätti päästää viimeisen huutonsa, ja hetken päästä huomaan olevani takaisin temppelissä – seuraava kolossi odottaa kaatajaansa...

Jätinkaatajan muistilista

- Etsi heikot paikat miekan valolla. - Jos Argo on mukana taistelussa, siitä on todennäköisesti hyötyä. - Ainoa tarttumakelpoinen pinta jäteissä on karvapeite. - Jos jättiin kiinni pääseminen ei onnistu, mieti voisiko ympäristöä käyttää hyödyksi. - Täydellä voimalla suoritettu lyönti on ainoa oikea lyönti. - Älä hätäile, kuoleman sattuessa voit aina aloittaa taistelun alusta.

Vaihtopelaaja

Kirjoittanut {author:}

Jos pelin alkuanimaation haluaa katsoa jokainen kerta pelin ääreen palatessaan, sen funktio tunnelman asettajana on onnistunut. Shadow of the Colossuksen alku on sellainen. Alun surumielinen tunnelma sävyttää kaikkea tulevaa. Kolossien tappamisen motivointi on pelihistorian hienostuneimpia. Pelin suurin innovaatio ei ole sen tekninen kunnianhimo, vaan se päämäärä, jota PS2:sta revityt tehot palvelevat. Tuo päämäärä on menetyksen ja haavoittuvuuden tunteen välittäminen pelaajalle. Colossus tutkii videopelien ilmaisuvoiman rajoja. Se tarjoaa fiiliksiä, jollaisia harvoin kokee peliohjain kädessä. Kuten sisartaan Icoa, Colossusta on käytetty esimerkkinä siitä, miten pelit voivat olla taidetta. Väittelyä olennaisempaa on ymmärtää, että esteettiset elämykset eivät ole taiteen yksinoikeus, vaan niitä voi kokea niin kalliokiipeillessä kuin fiilistelemällä Kiasmassa – ja videopeleissä, aina kolossien kaatamisesta äijämäisiin päälaukauksiin. Colossuksen pelillinen ydinoivallus on herättää tasoloikkagenren astinlaudat kirjaimellisesti eloon. Peliä kuitenkin vaivaa perijapanilainen dilemma. Omaperäisyyden varjossa häämöttää asetelma, joka on pelisuunnittelun viimeaikaisten kehityskulkujen valossa suorastaan taantumuksellinen: pelkkiä pomotaistoja ja siinä kaikki. Pelin hohtoa myös tahraa kourallinen pikkuvikoja: Colossuksen kontrollit eivät ole kovin intuitiiviset, ja se simputtaa pelaajaansa välttävästi toimivalla kameralla. Silti, jättiläisen siivellä lentäessä kauneusvirheet tuntuvat mitättömiltä. Pomotaistodilemma taklataan pelimaailman ekonomisuudella: autiot maisemat ja epätavallinen väripaletti korostavat surumielisen seikkailun vääjäämättömyyttä ja traagisuutta. Tässä maailmassa ei voi olla muuta. Kolossien harteilla tasapainoilu on hohdokas ja eeppinen kokemus. Valtavuudessaan ja outoudessaan kolossit ovat kuin planeettamme uhanalaiset mutta uljaat pedot tai hurjat tsunamit: olemukseltaan yhtä aikaa käsittämättömiä mutta voimassaan kunnioitettavia. Harva videopeli, jos mikään ennen Colossusta , on kyennyt yhdistämään spektaakkelin ja sydämen.

9/10

Kehittäjä: 
Team Ico
Julkaisija: 
Sony Computer Entertainment
Peligenre: 
Toimintaseikkailu
Julkaisualustat: 
Sony PlayStation 3, Sony PlayStation 2
Pegi-ikärajat: 
K-12
Pegi-merkinnät: 
Väkivalta

Kommentit

Käyttäjän Harri_Pelaaja kuva
Harri_Pelaaja

Kaunein peli, ikinä.

Käyttäjän feldon kuva
feldon

Must-have jokaiselle PS2:n omistajalle.

Käyttäjän Crono kuva
Crono

Fiilistelyn kärjessä.

Käyttäjän LassiK kuva
LassiK

Ainutlaatuinen. PS2:n paras.

Käyttäjän Matias Kainulainen kuva
Matias Kainulainen

Mahtava seikkailu, mutta ei suinkaan ongelmaton.

Käyttäjän Tuulisti kuva
Tuulisti

Kaunis ja omaperäinen, mutta valitettavasti toist

Käyttäjän teme_ kuva
teme_

Sadunomainen seikkailu.

Käyttäjän Sharkie kuva
Sharkie

Kokemus Kolossaalisen isolla K:lla. Vei sydämeni.

Käyttäjän zoukka kuva
zoukka

Musat, graffat ja tunnelma. Kaikki kymppejä.

Käyttäjän jiri kuva
jiri

En ole pelannut, mutta pisteet näkemästäni..