Oi niitä aikoja, kun Sonic porskutti Megadrivella ja antoi kunnollisen haasteen Nintendon keulakuvalle Mariolle. Siitä eteenpäin siilin taival onkin sitten ollut täynnä epäonnistumisia ja ratsastusta vanhoilla meriiteillä. Siinä missä Mario on onnistunut hyppimään peligenrestä toiseen, Sonic ei ole kyennyt tuomaan alkuperäistä taikaa tasoloikkapeleihin uusilla konsoleilla, saati pystynyt muihin aluevaltauksiin. Syyttävällä sormella tahtoisi sohia Sonic Teamin suuntaan, mutta tiimin ammattitaito on kuitenkin nähty muun muassa Nightsissa ja Phantasy Star Online -pelisarjassa. Nyt siilin maineen palauttamista yrittää Segan rapakon takana toimiva studio, joka luottaa synkkään Shadow-siiliin.
Antaa aseiden laulaa
Näyttävän alkuanimaation jälkeen alkaa Shadow-siilin taival, jossa idea on säilynyt ennallaan siniseen veljeen verrattaessa: kaaoshelyjä jahdataan kolmiulotteisessa maastossa. Yhteensä 22 tasoa sisältävä siilisalaatti antaa pelaajalle mahdollisuuden valita, taisteleeko pahojen avaruusolioiden vai ihmisten puolella, mutta pelaaja voi myös vipeltää omia polkujaan. Vaihtoehtoiset reitit tuovat lisäkipinää uudelleenpelattavuuteen, ja jokaisella kentällä voi napinpainalluksella vaihtaa Shadow’n tason vaihtoehtoiseen hahmoon. Hahmokaartista löytyvät esimerkiksi Sonic ja hänen arkkivihollisensa Dr. Eggman.
Uutena elementtinä on aseet, joita voi kerätä kaatuneilta vastustajilta, ja ne vaihtelevat muukalaisteknologiasta ruutiarsenaaliin. Mutta vaikka pääosassa on uusi siili ja aseet, meno ei muuten erotu Sonicin 3d-seikkailuista: ränneissä rynnitään ja välillä on käytössä erilaisia kulkuneuvoja, kuten jeeppi tai leijulauta.
Ohjauksen sietämätön kepeys
Shadow the Hedgehog ei häikäise ulkoasullaan alustasta riippumatta. Vaikuttaa siltä, kuin peli olisi suunniteltu julkaistavaksi edesmenneelle Segan Dreamcastille. Animaatio on kankeaa, ja samasta karkeudesta kärsii myös hahmojen mallinnus. Sympatiapisteitä ropisee luonnollisesti tutuille maskoteille, mutta sotilaat ja muukalaiset ovat sekundatuotantoa. Ruudunpäivitys ei kuitenkaan takkuile, mutta nautinnollisesta lenkkarinpolttamisesta on turha puhua, kun staattiset kamerakulmat sekoittavat pelaamista aiheuttaen tahattomia kuolemia.
Vaikka Shadow on parrasvaloissa, peli kärsii samoista ongelmista kuin Sonic muinoin Dreamcastilla. Aseiden käyttö tuntuu päälleliimatulta lisäominaisuudelta, kun mukana ei ole kohteisiin lukittumista ja siili voi kantaa vain yhtä asetta kerrallaan. Luoteja jaetaan summamutikassa, ja pian pelaaja huomaa keskittyvänsä enemmän tason läpäisyyn kuin pyssyillä posautteluun. Audiopuoli jatkaa Sonicin perinteitä kaikessa hirveydessään. Tarjolla on selkäpiitä riipivää musiikkia ja ylinäyteltyä äänijänteiden revittelyä – kerta kaikkiaan ala-arvoista kakofoniaa.
Masokistisen pelaajan unelma
Shadow the Hedgehog on karmea pelikokemus ja selvä osoitus siitä, että Segan siilien taival johtaa kohti maanteillä yliajettujen eläimien taivasta. Pelin kehittäneelle tiimille toivoo tuskaista kohtaloa alakerrassa moisesta pelaajien aliarvioimisesta ja siiliperheen väärinkäytöstä. Peli on selvä osoitus siitä, että myös virtuaalilemmikit tarvitsevat Animalian kaltaista järjestöä puolustamaan oikeuksiaan.