Shadowrun: Hong Kong

Scififantsu jatkuu ”vain” odotetulla tasolla, vaikka parantamisen varaa olisi.

2.10.2015 05:00

Punkkarit kaukomatkoilla

Shadowrun on nykyroolipelaamisen parhaiten varjeltu salaisuus. Ei siksi, ettenkö yrittäisi kertoa pelisarjasta kaikille ohikulkijoille. Kukaan tuttuni ei vain tunnu tarttuvan näihin peleihin. Sinä et varmasti tee samaa virhettä, ethän?

Kuten kaikkien jo pitäisi tietää, Shadowrun on klassisen pöytäroolipelin viimeisin digitaalinen versio. Se on kyberpunkia, tuota täysin epärealistista scifin alalajia, jossa rahamiehet ja suuryhtiöt polkevat avutonta kansaa, joka paikassa ammuskellaan ihmisiä, ja kaikki kiinnostava tapahtuu netissä. Onneksi moinen kauhukuva on pelkkää fantasiaa, ja niin on itse asiassa Shadowrunkin – kirjaimellisesti. Sen nykymaailma on nimittäin täynnä haltioita, örkkejä, lohikäärmeitä ja vampyyreja, jotka olivat vain painuneet unohduksiin tuhansiksi vuosiksi. 

Harebrained Schemes -studion ensimmäinen yritys oli Shadowrun Returns, lupaava mutta rutiininomainen peli, jossa koettiin kaikki kyberkliseet ja juonenkäänteet ilman inspiraation häivääkään. Huikea hyppy nähtiin Dragonfall-osassa, jossa kässäri nousi 1990-luvun lopun parhaiden roolipelien tasolle ja taistelut kävivät koviksi. Hong Kong ei jatka nousukiitoa.

Hienoa on nähdä, kuinka nopeaan tahtiin uusia Shadowrun-pelejä pukataan ilman, että pelit kierrättäisivät vanhoja maisemia hahmoja tai juonia. Seattle ja Dragonfallin Berliini jäävät taakse, joten osaatko arvata minne uusi peli sijoittuu? Pelaajan hahmo on kovia kokenut entinen katulapsi, joka palaa ottoisänsä synnyinkaupunkiin. Perillä odottaa velipoika, Kova ase -henkinen kyttä Duncan, joka kertoo isähahmon kadonneen. Sitten muovinaamainen hyypiö lavastaa kaksikon ja paikalle osuneet ohikulkijat terroristeiksi, joten ainoa pelastaja ja työnantaja on hymyilevä mutta verenhimoinen triadipomo ”Ystävällinen” Cheng.

Kaava on jo tuttu aiemmista peleistä, eli pelaaja saa tehdä vaihtelevia hämäräpuuhia kiinnostavasti kirjoitettujen apurien kanssa. Välivideoiden sijaan ruudulle vyöryy tunnelmoivaa tekstimassaa romaanikaupalla, ja kiinnostusta pitää yllä laadun lisäksi se, ettei vastaavaa näe nykyisin muualla. Pelaaja voidaan muun muassa palkata kääntämään huonekalut väärään asentoon superkorporaation toimistolla, jotta geomantiset taikalinjat vievät osakekurssit vinoon. Ryhmässä pyörii muun muassa apurobottiaan liiankin paljon rakastava kyber-frankenstein sekä kunniakäsityksensä ja lihanhimonsa yhteenotosta kärsivä raadonsyöjä-samurai. Huikeimmassa tehtävässä lähdetään kyberhakkerien ”Assyille” con-tapahtumaan, jossa tekniikan hallitseva hahmo voi ryhtyä vaikka konesotaväittelyyn. Noir-synkistelyn ja taukkihuumorin tiukka vuorottelu svengaa alusta loppuun.

Valitettavasti Hong Kong tuntuu myös hyytyneeltä, kun sen suhteuttaa sarjan aiempaan suuntaan. Käyttis tuntuu kökömmältä osa osalta, eikä se edelleenkään kerro kaikkea tietoa, jota pelaaja oikeasti tarvitsee. Bugeja on sentään jo korjattu päivityksillä, mutta takaraivossa on välillä ikävä tunne, että jokin on saattanut mennä pieleen tehtävässä tai pääjuonessa, eikä pelaaja edes tiedä siitä. Taistelut ovat helpompia ja tylsempiä kuin Dragonfallissa, mutta ainakin saatavilla on vihdoin kunnon kyberaseet, kuten Neurovelhon Mollyn inspiroimat sormiterät tai isommat Wolverine-mallin tuikkaimet.

Muistutan siis vielä: kokeilkaa itse, miten hyvä tämä retrohenkinen ja silti nykyajassa elävä pelisarja tämä on. Mutta aloittakaa Dragonfallista.

8/10
PeligenretRoolipeli
Lisää luettavaa