Varjojen mailla
Helsinkiläinen Frozenbyte tunnetaan sadunomaisesta Trine-sarjasta, joka on onnistuneesti yhdistellyt fysiikkapohjaista tasoloikintaa ja pulmanratkontaa yhteistyöpelaamiseen. Uusimmassa pelissään studio jättää fantasiaelementit pois, vaikka miekkojen ja ritarien maailmassa seikkaillaan edelleen, mutta lopputulos on ehkä liiankin pelkistetty.
Shadwenissa pelaajalle annetaan ohjattavaksi pelin nimikkosalamurhaaja. Tappajan vakaana aikomuksena on listiä kuningas, mutta murhamatkallaan hän törmää vartijan ripittämään pikkutyttöön Lilyyn. Shadwen päättää pelastaa omenavarkaissa kiinni jääneen lapsirukan, joka liimautuu pahaa-aavistamattomana salamurhaajan kylkeen.
Tarinallisesti Shadwenin pääjippo liittyykin juuri tappajan ja pikkutytön väliseen suhteeseen. Lilyä ei pääse suoraan ohjaamaan, joten pelaajan pitää raivata tytölle reitti joko kylmästi murhaamalla tai vartijoita muuten vain koijaamalla. Toimintatapa vaikuttaa keskusteluihin, joita kaksikko käy lähinnä lataustaukojen aikana.
Shadwenin toinen ja huomattavasti merkittävämpi avainjippo koskee aikaa, joka etenee vain salamurhaajan liikkuessa tai tiettyä nappia painettaessa. Nähdyksi tuleminen ei käy yksinkertaisesti päinsä, mutta virheliikkeet voi paikata helposti kelaamalla tapahtumia taaksepäin, mikä rohkaisee kokeilemaan ja oikeastaan poistaa tarpeen perinteisille tallennuspisteille.
”Frozenbyten tuoreimmalla teoksella on hyviä ideoita ja hauskoja hetkiä tarjottavana, mutta toteutus jäi vielä vajaaksi.”
Ajan pysäyttäminen helpottaa salamurhaajan tärkeimmän työkalun eli harppuunan lailla ammuttavan köyden käyttämistä. Shadwen voi narun avulla hypätä katonrajaan näköalapaikalle, heijata kulmasta toiseen kuin Tarzan tai manipuloida ympäristöään etäältä vartijoiden ulottumattomista. Köysikikkailun opetteleminen vaatii totuttelua erityisesti epätavallisen aikakäyttäytymisen vuoksi, mutta kun siihen pääsee sisälle, olo on kuin parhaallakin halpis-Hämiksellä.
Tappajan työkalupakkiin kuuluu myös joukko erilaisia vempeleitä, joihin vaadittavat raaka-aineet pitää tosin ensin kaivaa esille arkuista. Pommien, miinojen ja hämäyslaitteiden avulla pelitapahtumiin saa periaatteessa lisää mahdollisuuksia, mutta köyden ja vanhan kunnon puukon yhdistelmä toimii silti luotettavimmin, joskaan ei realistisemmin.
Periaatteessa Shadwenilla on kasassa kaikki kortit hyvään kokemukseen, mutta pakkaa olisi voitu viimeistellä vielä rauhassa. Suurin osa ajasta vietetään toisiaan vietävästi muistuttavissa hämärissä linnamaisemissa väistelemässä tai listimässä niitä samoja vartijoita. Pelin läpäiseminen ei kestä noin viittä tuntia kauempaa, mutta pienistä variaatioista huolimatta kokemus ei kehity merkittävästi.
Osittain juuri vaihtelun puutteen vuoksi tuntuu siltä, että Shadwen ei myöskään rohkaise riittävästi erilaisiin ratkaisuihin. Toisinaan eteen tulee tilanteita, joissa esimerkiksi vaunun voi potkaista alas mäkeä vihollisten niskaan, mutta ympäristöjen ja vihollisten samankaltaisuus ei inspiroi. Kun tekoälykään ei toimi ihanteellisesti, ajautuu pelaaja helposti turvautumaan helppoon ratkaisuun ja yksinkertaisesti tappamaan vartijat, jolloin tytön ja naisen välisestä suhteesta ei myöskään saada tarinallisesti tai pelillisesti kaikkea irti.
Tietyssä mielessä Shadwenia voisikin sanoa perisuomalaiseksi peliksi. Se keskittyy niin vahvasti omaan ydintekemiseensä, että ulkopuolisen silmissä lopputulos tuntuu helposti mitäänsanomattomalta, vaikka tarkoituksena olisikin tietoisesti välttää tyrkyttämistä. Sen hyvät ideat uppoavat ikävästi samankaltaisuuden suohon.
6/10
Paavo Niskala