Avoin pelimaailma, jos mikään, on nyt muotia. Trendi on valloittanut liki kaiken, autopeleistä tasohyppelyihin ja fps-peleihin asti. Tavan mukaan pelaajalle katetaan seisova pöytä, josta voi valita, mitä, missä ja milloin tekee.
Vapaudella on kuitenkin kääntöpuolensa. Vailla punaista lankaa leikkikentällä haahuilu käy nopeasti vanhaksi. Tämä päämäärätön puuhailu on nimenomaan Shaun White Snowboardingin ongelma. Snoukkapiirien Tony Hawkin nimikkopelissä ohjeita annetaan niukasti, tehtävät ovat rutiininomaisia ja eteneminen uralla on tarpeetonta, alusta asti auki olevien ominaisuuksien takia.
Nuoren lumilautailijalupauksen leikkiminen on turhan tuntuista, kun pelaajaa ei palkita tai ohjata riittävästi. Pääasiallisena tehtävänä on kolikkojen kerääminen neljästä, eri maanosiin sijoittuvasta vuoresta, jotka ovat kaikki koluttavissa kun peli alkaa. Palkintona Shaun White opettaa muutaman erikoistaidon. Ja näistäkin on hyötyä lähinnä seuraavia kolikkoja etsiessä.
Entä muut tehtävät? Perinteisiä kisoja jibbailusta big airiin ja freestyleen. Aitoa, muttei kovin innostavaa, kun palkintorahoilla saa lähinnä vaatteita ja muutaman paremman laudan.
Zen ja lumilautailun taito
Shaun White Snowboarding ei ole kuitenkaan huono peli, päinvastoin. On vain hyväksyttävä, että vapaa lumilautailu on se varsinainen juttu. Siis hieman kuin Skate lumella, mutta ilman toimivaa tarinaa ja erinomaista tehtävärakennetta.
Ahaa-elämyksen kokee, kunhan ei luovuta liian aikaisin. Valaistumisen tietä tukkii etenkin ohjaus. Tekijät ovat nimittäin hylänneet täysin hyväksi havaitut normit ja kehitelleet oman ohjaustapansa. Opettelu on turhauttavaa, mutta avautuu harjoittelulla.
Kun sopiva mielentila on vihdoin saavutettu, voi vapaasta snoukkaamisesta nauttia täysin rinnoin. Helikopterikyydillä vuoren huipulle matkaaminen, puuterille tiputtautuminen ja järkyttävän jyrkkiä rinteitä laskeminen on upeaa, jopa henkeäsalpaavaa. Lumivyöryt väistettyään puuraja häämöttää ja ympäristön haasteet muuttuvat kymmenmetrisistä dropeista ja syvistä railoista puiksi ja rakennuksiksi. Ilmatemppujen määrä vähenee ja esteiden päällä liukumisen, eli jibbailun, määrä kasvaa. Lopulta päästään merkatuille rinteille ja tehtyihin hyppyreihin, reileihin ja bokseille. Huipulta alas asti laskeminen saattaa kestää yli kymmenen minuuttia.
Osittain off-piste
Moninpeli miellyttää myös. Kisat muuttuvat merkityksettömistä kiinnostaviksi, kun vastustajat heräävät eloon. Eikä lumipallojenkaan heittely tietyissä kisoissa tunnu turhalta. Lumisota kisojen ulkopuolellakin on rattoisaa toisten pelaajien kirpeiden kommenttien ansiosta.
Kaikesta hyvästä huolimatta Shaun White Snowboardingille on mahdotonta antaa hyviä pisteitä. Se on pelinä torso, puutteellinen ja paikoin raivostuttava. Punainen lanka on jäänyt syvälle lumen alle. Vapaamuotoinen viiletys rinteitä pitkin on kuitenkin äärettömän rentouttavaa. Puhtaaseen puuterilla chillailuun yksin tai netin välityksellä se kelpaa mitä mainioimmin.