Eversti Keltanokka, lyijyputki ja tanssisali
Kirjailija Arthur Conan Doylen luoma mestarietsivä Sherlock Holmes on ollut viime vuosina tavallista enemmän pinnalla Benedict Cumberbatchin taidokkaasti tähdittämän modernisoidun tv-sarjaversion ansiosta. Peleissä Sherlockin kanssa on kuitenkin seikkailtu hänen perinteisemmässä ympäristössään eli 1800-luvun lopun Lontoossa. Samalla linjalla jatkaa Frogwaren Sherlock-sarjan uusin osa, Crimes & Punishments.
Peli on jaettu kuuteen erilliseen tapaukseen, mikä tuo mukavasti vaihtelua tapahtumiin, ympäristöihin, hahmoihin sekä tietenkin itse rikoksiin ja niiden motiiveihin. Pääasiallisesti pelissä etsitään johtolankoja tutkimalla paikkoja ja puhumalla ihmisten kanssa. Välillä tehdään minipeleinä kaikenlaisia testejä ja kokeita sekä etsitään Holmesin kattavasta kirjastosta tapauksen kannalta tarpeellista tietoa. Viittauksia uuteen Sherlockiin näkyy peli-Sherlockin kyvyssä pikaprofiloida tapaamansa henkilöt ensisilmäyksellä, mistä saa usein vinkkejä keskusteluihin tai johtolankoihin.
Tapauksia hahmotetaan kasaamalla johtolankoja ja motiiveita päättelyketjuiksi, jotka johtavat loppuratkaisuihin. Jutun juju onkin siinä, että johtolankojen kautta löytää useita erilaisia ratkaisuja, jotka kaikki ovat loogisia. Niinpä jutun lopullinen ratkaisu on aina pelaajan itse pääteltävissä ja päätettävissä. Tämän suhteen jäädään usein kuitenkin varsin hataralle pohjalle, enkä ainakaan itse keksinyt parissa tapauksessa mitään tapaa varmistaa, mikä johtopäätelmä lopulta oli se virallisesti oikea. Ehkä en vain ole varsinainen Sherlock, mutta tämä ärsytti, sillä muutoin johtolankojen kerääminen ja löytäminen sujui varsin helposti.
Koska Sherlock Holmes ei ole koskaan väärässä, pelaajan ratkaisu johtaa aina tapauksen päätökseen. Jälkikäteen voi sitten tarkistaa, oliko ratkaisu oikea, ja ottaa loppupäätelmän uudestaan, jos niin haluaa. Mukana on myös jonkinlainen moraalimittari, sillä pelaaja voi johtopäätelmän lisäksi päättää, onko syyllistä rangaistava rikoksestaan vai onko tämä tavalla tai toisella vain olosuhteiden uhri. Pelin nimi viittaa Dostojevskin romaanin lisäksi myös tähän, vaikkakin päätösten lopullinen tulos on mukana lähinnä pelaajan omaksi iloksi.
Audiovisuaalisesti peli ajaa asiansa, joskin lataustaukoja esiintyy uudellakin konesukupolvella hieman liikaa. Pisteet kuitenkin siitä, että ne on naamioitu kärryajeluiksi, joiden aikana voi tarkastella tapausten muistiinpanoja muistikirjasta. Ääninäyttelykään ei varsinaisesti säväytä, mutta sekin sopii pelin varsin verkkaiseen luonteeseen.
Sherlock Holmes: Crimes & Punishments on varsin onnistunut ja uskollinen pelikuvaus mestarietsivästä. Tapausten ratkaisu ei välttämättä rasita pelaajan aivoja liikaa, mutta kokonaiskuvan kasaaminen pala kerrallaan antaa mukavaa onnistumisen ja tutkimisen tunnetta.
Loppuun varoitus: älä katso etukäteen pelin saavutuksia tai trophyja, sillä ne sisältävät jokaisen tapauksen ratkaisun – varsin hölmö veto tekijöiltä.