Shin Megami Tensei IV

Persoonallinen ja haastava rooliseikkailu, joka ansaitsee myös eurooppalaisten myöhäisen huomion.

5.12.2014 09:55

Tyylikkäästi myöhässä

Hyvää kannattaa aina odottaa. Niin teennäiseltä kuin tämä sanonta kuulostaakin, sen sanoma on tullut allekirjoittaneelle syksyn myötä jälleen erittäin tutuksi. Shin Megami Tensei IV on nimittäin vihdoin löytänyt tiensä myös Eurooppaan asti. 

Japanissa ja Pohjois-Amerikassa jo reilu vuosi sitten julkaistu SMT IV on ensimmäinen uusi Shin Megami Tensei -pääsarjan osa sitten jo noin kymmenen vuotta vanhan Lucifer’s Call -pelin. Tuore seikkailu ei tuo niinkään tarinallista jatkoa vanhalle PS2-pelille, mutta juoni ei olekaan syy, miksi japanilaisten roolipelien fanit ovat odottaneet uutukaista kieli pitkällä. Atlusin uusi peli on jälleen kerran rooliseikkailu, joka kumartaa useiden vanhan koulukunnan elementtien suuntaan, ujuttaa mukaan muutamia moderneja peli-ideoita ja maustaa lopulta tämän kaiken persoonallisella universumilla.

SMT IV:ssä pelaajat löytävät itsensä keskeltä keskiaikaista Mikadon kuningaskuntaa, jossa rauhaa ylläpitävät demoneja kaikessa hiljaisuudessa kukistavat samurait. Kohtalon oikun myötä pelaajasta muovataan heti alkumetreillä eräs tällainen ihmiskunnan suojelija, mutta sitten asiat mutkistuvat. Pian maan syvyyksistä paljastuu kovin paljon nykypäivän Tokiota muistuttava demonien ja ihmisten välinen sotatanner, josta peräisin oleva musta samurai nousee uhkaamaan kuningaskuntaa.

Atlus on aina osannut sitoa fantasiaa mielenkiintoisesti yhteen oikean maailman kanssa, eikä SMT IV tuo tähän poikkeusta. Pääosa pelistä kuluu tutkien maailmanlopun Tokiota, joka realistisilla piirteillään ja synkkyydellään on kiehtovan erilainen perinteisiin roolipeliympäristöihin nähden. Tavanomaisten luolastojen sijaan pelaajat koluavat demonien kyllästämiä katuja sekä rakennuksia, ja kaupunkien sijaan lepäämään päästään epätoivoisissa maanalaisissa ostoskeskuksissa, joihin ihmiset ovat vetäytyneet turvaan.

Varsinainen pelillinen ydin SMT IV:ssä piilee sen vuoropohjaisissa taisteluissa ja hahmonkehityksessä. Sarjalle tyypilliseen tapaan pelaajat muodostavat taistelujoukkonsa hieman Pokémon-pelien tapaan vastaan tulevista demoneista, joilla on kaikilla heikkoutensa ja vahvuutensa. Pokémon-peleistä poiketen demonien värvääminen on kuitenkin hyvin aktiivista puuhaa, sillä esimerkiksi demonien jatkuva toisiinsa sulattaminen on tehokas keino luoda voimakkaampia liittolaisia. Joustavan taisteluryhmän rakentaminen on myös ensiarvoisen tärkeää, sillä SMT IV:ssä rivivihollisetkin osaavat olla tappavia.

Shin Megami Tensei IV on luotu tyydyttämään astetta vaativampaa roolipelinälkää. Se on haastava ja muihin genren edustajiin nähden myös erittäin persoonallinen peli, kuten Atlusilta sopiikin odottaa. Muihin SMT-peleihin verrattuna kyseessä on kuitenkin samalla myös varsin tuttu ja turvallinen seikkailu. Ideoiltaan se tyytyy enemmän virtaviivaistamaan sarjaansa sen mullistamisen sijaan.

8/10
KehittäjäAtlus
JulkaisijaAtlus
PeligenretRoolipeli
JulkaisualustatNintendo 3DS
Pegi-ikärajatK-12
Pegi-merkinnätKauhu, Kiroilu, Seksi, Väkivalta
Lisää luettavaa