Realistinen lumilautasimulaatio

Kun Shredders ensimmäistä kertaa esiteltiin, oli se ilon ja onnen päivä. Kunnollisista ja vakavasti otettavista lumilautasimulaatioista on ollut huutava pula, joten ne otetaan avosylin vastaan.

Kehittäjä FoamPunchin pyrkimyksenä on ollut luoda realistinen ja puhdas lumilautapeli, jossa ei ole mitään ylimääräistä tavaraa vaan pelkkää lumisilla rinteillä lautailua. Rinteitä pitkin voi laskea vapaasti minne haluaa. Apuna on moottorikelkkakyyti, joka vie haluttuun paikkaan tai antaa lisävauhtia vaikkapa isoon hyppyriin.

Temppuilu on totta kai lajin suola, ja mukana onkin valtava määrä lajista tuttuja temppuja. Grabeja voi napata olkanappien ja analogitatin yhdistelmällä. Flipit ja spinnit hoituvat molempia analogisauvoja käyttäen. Järjestelmä toimii pääosin hyvin, mutta ongelmia syntyy, jos haluaa samanaikaisesti pyöriä ja tehdä vaikkapa tailgrabin. Lautailijaa pyöritetään painamalla sauva sivusuuntaan, mutta haluttu grab taas löytyy ylhäältä tai alhaalta.

Pelattavuus perustuu vahvasti fysiikkaan. Esimerkiksi spinnejä pyöriessä lautailijaa tulee kääntää ennen hyppyriä vastakkaiseen suuntaan kuin mihin on aikomus pyöriä, ja sitten hyppyrin nokalla klikataan analogitikulla lauta pyörimään. Vastaliikkeellä syntyy paras mahdollinen liike-energia isoille tempuille. Edestakainen tatin klikkaus on pakko oppia viimeistään, kun peli pyytää tekemään 1 260 asteen pyörähdyksen.

Shredders

Fysiikkapohjaisuudessa on hyvät puolensa mutta myös ongelmansa. Eniten se kiukuttaa grindeissä, joissa kaipaisi jonkinlaista avustusta peliltä. Lautailija ei meinaa tarttua kaiteiden tai putkien päälle oikein millään. Myös osuminen oikealle kohdalle on paikoin turhauttavan vaikeaa, sillä tässäkään peli ei itsessään avusta mitenkään Re-shredding-ominaisuus, jossa tapahtumat kelautuvat taaksepäin, on kovassa käytössä.

Pelissä edetään tekemällä erilaisia tehtäviä ja haasteita. Ne ovat suurimmilta osin tylsiä, turhauttavia ja melko kehnosti toteutettuja. Usein tehtävänä on seurata toista lautailijaa ja toistaa tämän tekemät temput. Jos seurattava lautailija tekee esimerkiksi Indy 180 -tempun, on pelaajan tehtävä tismalleen sama temppu. Jos pyörähdätkin 360 astetta, ei suoritusta hyväksytä. Oman lautailijan vauhti ei myöskään osu kohdilleen mallin kanssa, jolloin se jääkin taakse ja pelaaja itse eksyy reitiltä. Nämä pikkuvirheet saavat tehtävät maistumaan pakkopullalta.

Pienen indiekehittäjän peliksi Shredders on melko vakuuttavan näköinen. Se pyörii suurimman osan ajasta sulavasti mutta kärsii ajoin pahoistakin ruudunpäivitysongelmista, jotka pääsevät nakertamaan peli-iloa jonkun verran. Tekniset ongelmat ovat kuitenkin sen verran lyhytaikaisia, että niiden kanssa oppii tulemaan toimeen.

Shredders on haastava peli, jonka ohjaus vaatii totuttelua ja opettelua. Lopulta se kuitenkin paljastuu oikein hyväksi lautailuksi. Varsinaiset tehtävät eivät missään tapauksessa ole parhaasta päästä, ja niiden läpäisyn jälkeen jäljelle jää lähinnä omaksi huviksi temppuilu. Tämä ei kuitenkaan välttämättä ole huono asia, sillä tämän kaltaista lautailupeliä haluaakin pelata vapaasti ja omaksi ilokseen, ikään kuin vain hengaillen lumisilla rinteillä joko yksin tai nettipelissä kavereiden kanssa.

7/10
KehittäjäFoamPunch
JulkaisijaFoamPunch
PeligenretUrheilu
Pegi-ikärajatK-3
Lisää luettavaa