Mestari on palannut. 15 vuoden tauon jälkeen Sid Meier on taas junatunnelmissa, mutta onko aika jo ajanut miehen ohi?

Sid Meier’s Railroad Tycoon kuuluu varmasti jokaisen pc-veteraanin nostalgialistalle. Alkuperäisestä pelistä on tosin jo 15 vuotta aikaa, eivätkä kaikki sen fanit ole lämmenneet jatko-osille. Ei ihmekään, sillä itse maestrolla ei ollut niiden kanssa mitään tekemistä. Sarjan uusin osa on kuitenkin taas miehen omaa työtä. Nettilegenda kertoo, että inspiraatio peliin syntyi Sid Meierin ihastuttua pienoismallijuniin saksalaisessa museossa. Tämä näkyy ja tuntuu pelin ilmeessä ja tyylissä, niin hyvässä kuin pahassakin.

Juna sanoo tuut

Sid Meier’s Railroads! asettaa pelaajan junaparonin kiiltäviin saappaisiin. Tarjolla on skenaarioita rautateiden alkupäivistä aina 1900-luvun loppupuolelle saakka sekä Pohjois-Amerikassa että Euroopassa. Pelin tavoitteet vaihtelevat skenaariosta riippuen, mutta perusmeininki on aina samanlaista. Junaparonien tehtävänä on rakentaa yhtenäinen rataverkosto kaupunkien ja tuotantolaitosten välille. Ihmisten ohella myös tavara liikkuu. Esimerkkiketjussa juna tuo vuorilta malmia Wrexhamiin, toinen kuljettaa sieltä teräksen Manchesteriin ja kolmas valmiit aseet markkinoille. Vaikka peliä voi pelata ypöyksin tai tekoälyä vastaan, junailu on parhaimmillaan kolmen ihmisvastustajan kanssa. Rajallisten resurssien tehokas hyödyntäminen, avainasemassa olevien tuotantolaitosten ostaminen ja tärkeistä patenteista kisaaminen ratkaisevat, kuka päätyy junakuninkaaksi ja kuka pennittömäksi kulkuriksi. Pelin pelaaminen on kuin maailman hienoimmalla pienoisjunaradalla leikkimistä. Käyttöliittymäkin toimii mukavasti, eikä opettelu kestä kauaa. Parhaimmillaan tunnit unohtuvat ja junien parissa vierähtää aamuyöhön saakka.

Viimeinen silaus puuttuu

Junilla leikkiminen on mukavaa ja rentoa, joskaan ei ongelmatonta puuhaa. Suurin puute on karttojen onnettoman pieni koko, sillä ne ovat vaatimattomia hiekkalaatikoita. Tila käy nopeasti turhan ahtaaksi, eikä vie kauaakaan, ennen kuin kaikki mahdolliset reitit on hyödynnetty. Tämän jälkeen vain katsellaan, kun raha kilisee kassaan. Skenaariosta toiseen vaihtelevat tavoitteet – vaikkapa tietyn sotilasmäärän kuljettaminen Lontooseen – piristävät, mutta eivät pelasta kyllästymiseltä. Peli on muutenkin melko rajoittunut. Esimerkiksi maailmansodat eivät vaikuta mitenkään pelin tapahtumiin, vaikka niissä olisi mahtava mahdollisuus sekoittaa pakkaa. Lisäksi mitään muuta liikennettä kuin junia ei mallinneta millään tavalla. Niin yllättävältä kuin se kuulostaakin, myös pelin tekoäly tökkii. Mikäli reitti paikasta A paikkaan B sisältää yhtään epävarmuuksia, junat töppäävät niissä varmasti. Mitään vähänkään monimutkaisempaa on turha yrittää, sillä tuloksena on vain sekasotku. Railroads! olisi voinut olla todellinen klassikko. Perusainekset ovat herkkua, mutta puutteet, töppäykset ja pienet rasituksen aiheet pudottavat sen kategoriaan ”kokeilemisen arvoinen”. Peliä on jo päivitetty pari kertaa, joten kenties se vielä jonain päivänä lunastaa lupauksensa. Tällaisenaankin se on kivaa ainakin pienissä annoksissa, mikä on pelin tekijän huomioiden pienoinen pettymys.

Joulujuna puksuttaa

Vaikka joulu meni jo aikaa sitten, Railroads!:n ensimmäinen ladattava skenaario on joulutunnelmainen. Junat kuljettavat tonttuja tehtaalta toiselle ja kärräävät näiden valmistamia leluja ja pipareita kohti Joulupukin kotia pohjoisnavalla. Iloinen joulumusiikki ja erikoisgrafiikat kruunaavat paketin. Skenaarion voi ladata pelin kotisivuilta osoitteesta www.2kgames.com/railroads/railroads.html

Alkuperäinen pistemäärä: 78/100

8/10
KehittäjäFiraxis Games
Julkaisija2K Games
PeligenretSimulaatio
Pegi-ikärajatK-3
Lisää luettavaa