Eipä tainnut rekkakuski aavistaa, mihin sotkuun oli joutumassa, kun säntäsi palavaan rakennukseen pelastamaan miltei karrelle palanutta pikkutyttöä. Kun savun sekoittama pää vihdoin virkosi, rekkamies löysi itsensä keskeltä hernerokkasumua, mätäneviä rakennuksia ja kaduilla horjuvia, painajaismaisia olentoja. Taisi mennä ylitöiksi.
Edessä on taas paluu Silent Hillin kauhunsekaisiin maisemiin, joskin tällä kertaa kannettavassa muodossa. Uusi alusta ei vaikuta peliin ainakaan negatiivisesti, sillä grafiikka on PSP:n kärkitasoa, tunnelma nostaa hiukset pystyyn ja perinteinen Silent Hill -meininki on tallella.
Selviytymistaistelu
Silent Hill -pelien keskeisenä teemana on aina ollut tavallinen ihminen yliluonnollisen kauhun keskellä. Jännitys onkin tullut juuri vahvasta samaistumisesta pelin tapahtumiin ja tilanteisiin. Silent Hill: Origins korostaa tätä entisestään uudella asesysteemillään, joka tekee pelaamisesta todellista epätoivoista selviytymistaistelua.
Travis Grady löytää kaupungin maisemista jos jonkinlaista kättä pitempää. Joskus käteen osuu pesäpallomailojen ja lyijyputkien tapaisia kunnon aseita ja toisinaan arkisia hätävaroja, kuten leivänpaahtimia ja matkatelevisioita. Uutena jippona kaikki aseet hajoavat jo parin käytön jälkeen, joten omaan suosikkiinsa ei voi turvautua alusta loppuun Jokainen taistelu on harkinnan paikka – jos käytän matkaradioni tähän hoitajaan, joudun tappamaan seuraavan ruuvimeisselillä.
Uutta on myös se, että Travis matkaa kaupungin normaalin ja pimeän version välillä peilien kautta täysin vapaasti ja ilman rajoituksia. Aluksi tämä lannistaa hieman tunnelmaa, sillä matkat pimeälle puolelle tuntuvat arkisilta. Peli kuitenkin ottaa uudesta ideastaan kaiken irti pulmien muodossa, ja alkuharjoittelun jälkeen maailmojen välillä rampataan ahkerasti.
Hyvällä tavalla perinteinen
Muuten mennäänkin sangen perinteisissä Silent Hill -fiiliksissä. Suuri osa peliajasta koostuu tukkeutuneiden käytävien ja lukittujen ovien setvimisestä, jotta pelaaja pääsee etenemään selkeiden tavoitteidensa perässä. Edes PSP:n tekniset rajoitukset eivät häiritse peliä, ja ohjaus on selkeää. Suurin heikkous on kamera, jolla on sitkeä taipumus keskittyä enemmänkin dramaattisiin kuin hyödyllisiin kuvakulmiin. Usein kameran voi kiepauttaa olkapäänapilla näyttämään suoraan eteen, mutta ei valitettavasti läheskään aina.
Pelin pituus on vaatimattomasti noin kuusi tuntia, mutta yksi läpipeluukerta ei riitä kuin pinnan raapaisuun. Ahkerille pelaajille on tarjolla bonuskrääsää, kuten supertehokkaita aseita ja muita kivoja härveleitä. Pelissä on myös kolme loppua, joiden näkeminen vaatii toistuvia läpipeluukertoja. Myös huolet ennakkoon mainostetusta elokuvan ja pelit yhdistävästä juonesta voi unohtaa, vaikka tuttuja hahmoja tuleekin vastaan tiheästi.
Kokonaisuutena Silent Hill: Origins on kelpo kauhuseikkailu, varsinkin kun ottaa huomioon sen laitealustan. Monet pelaajat voivat masentua uusien ideoiden puutteesta. Tarjolla on kuitenkin täysipainoinen Silent Hill -kokemus, jota pelaa mielellään. Silti jään pohtimaan, miten Resident Evil 4:ää mukaileva alkuperäisidea olisi toiminut…
Alitajunnanvirtaa
Avain Silent Hillin kauhujen todelliseen ymmärtämiseen on aina piillyt alitajunnassa, sillä kaupunki ja sen haasteet kuvastavat kunkin uhrin omia pelkoja, salaisuuksia ja ongelmia. Esimerkiksi Silent Hill 2:n groteskin riettaat hoitajattaret ja näitä pahoinpitelevä pyramidipäinen teurastaja saavat aivan uuden merkityksen, kun pelaaja tiedostaa päähenkilön seksuaalisen turhautumisen ja syyllisyydentunteen vaimonsa kuolemasta. Kuka bongaa ensimmäisenä Silent Hill: Originsin teemat?