Singularity / Arvostelut / pelaaja.fi

Singularity

11.08.2010 // Kirjoittanut: Riot
44

Videopelien first person shooter lajityypissä on päästy siihen tilanteeseen, että peruselementit ovat niin toimivia, että pelkästään ne hyvin toteuttamalla saadaan aikaan viihdyttävä peli. Singularity on kuin hyvä toimintaelokuva – tiedät jo, mitä siinä tulee tapahtumaan, mutta silti kokemus viihdyttää ja olet siihen tyytyväinen. Pitkän uran tehneen Raven Softwaren ensimmäinen uusi peli sitten 1990-luvun, Singularity, on juuri tälläinen peli – jos pidät toimintapainotteista fps-peleistä, tulet pitämään Singularitysta.

Peli ei tarjoa juuri mitään uutta, mutta ei sen tarvitsekaan, kun kaikki on toteutettu niin rautaisella ammattitaidolla kuin mitä Raven on tehnyt – homma yksinkertaisesti toimii. Itse asiassa, en koskaan ole nähnyt ongelmana sitä, että jokin peli ei tarjoa uutta tai jotakin innovaatiota, joka harvoin toimii kaupallisessa mielessä – saati sitten pelillisesti. Singularity on malliesimerkki siitä, kuinka hyvää ja viihdyttävää jälkeä kyetään tekemään tutun kaavan pohjalle.

Stalin vaihtoon

Singularity alkaa kovasti Modern Warfaren alkua muistuttavalla helikopterilentokohtauksella. Pelaajan sotilashahmo Nate Renko lentää Venäläiselle Katorga 12 saarelle, jonka pitäisi olla hylätty, mutta eipä se ole. Ilmassa välähtää sininen EMP-pulssi ja pian kavutaankin romuttuneesta kopterista ulos saarelle ja ihmetellään, mitä helvettiä oikein on tapahtunut?

Ensimmäiset puoli tuntia ovat hieman hitaita, mutta pienet yksityiskohdat vakuuttavat. Sitä tekee myös jämäkkä ohjaus ja toiminta, joka on äärimmäisen hiottua ja tuntuu hyvältä. Kaikki lajityypin peruselementit ovat hiottuja ja kohdallaan – paremmin kuin esimerkiksi BioShock 2:ssa. Tälle on hyvä rakentaa.

Kun ensimmäinen takauma on pelattu ja Lenin-patsas muuttuukin vaivihkaa toiseksi hahmoksi, pääsee peli vauhtiin. Katorga 12:lta löytyy E-99-mineraalia, jota Neuvostoliiton aikakauden tutkijat hyödynsivät ties mihin. Salainen tutkimustyöhän johtaa aina isoon katastrofaaliseen räjähdykseen, jolloin kaikki menee mullin mallin.

Katorgalta löytyy mutantteja ja myös mystinen naishahmo ja tämän aisapari, henkiin jäänyt tutkija, jotka auttavat Renkoa. Matka vie läpi saaren, kuunnelleen BioShockin henkisiä radiotaltiointeja edesmenneiltä saaren asukeilta, jotka valaisevat mukavasti tarinan taustoja.

Jatkuvaa vaihtelua

Matkan varrella tapahtuu kaikenlaista – pelataan veden alla, taistellaan melko ärsyttävän häiveosion läpi, suojellaan tekoälyn ohjaamaa hahmoa samalla, kun odotellaan hissin saapumista, juostaan pakoon ilman asetta puoli armeijaa kintereillä ja niin edelleen. Tuttua meininkiä ties kuinka monesta pelistä.

Toimintaan tuo vaihtelua Naten käteen saama TMD eli Time Manipulation Device. Kapistuksella ei niinkään manipuloida aikaa kuin ”vanhenneta” ja ”nuorenneta” tiettyjä esineitä. Tätä käytetään muutamassa sopivan yksinkertaisessa pulmassa. Vastaan tulee esimerkiksi tilanteita, joissa pitää avata raskas hallinovi. Maan ja oven välillä on hieman tilaa, joten TMD:tä käyttämällä ”vanhennetaan” laatikko romuksi, kuskataan telekinesialla boksi oven ja maan väliin ja ammutaan laukaus TMD:stä, joka saa laatikon kasvamaan entisaikojen loistoonsa ja pakottamaan oven auki. Yksinkertaista ja toimivaa. Myös vihollisia kuten mutantteja ja neukkusotilaita voi vanhentaa, mikä on ihan hauskaa. Mutanttien vanhentaminen kahteen kertaan pistää ne hyökkäämään omien kimppuun.

TMD:n hyödyntäminen puzzleissa jää kummallisen vähiin, ihan kuin suunnittelijat olisivat unohtaneet koko jutun jossakin vaiheessa. Ne puzzlet, mitä pelistä löytyy, ovat kuitenkin hyviä, ja toisaalta toistoa ei ole.

Loistava rytmitys ja outoja puutteita

Toiminnan, seikkailun ja keskustelujen tasapaino on oiva. Mikään osio ei kestä liian pitkään ja turhia ei höpötetä. Raven on rytmittänyt Singularityn loistavasti.

Ympäristöt ovat nekin perinteisiä toimistoja, hylättyjä asuinalueita ja laboratorioita, mutta tyylikkäästi toteutettuina, ja tunnelmaa piisaa. Melko vihreä ja synkkä meininki sopii oivallisesti pelin käyttämään Unreal Engine 3 grafiikkamoottoriin. En tiedä, mistä Heikki puhuu sanoessaan PS3-version olevan suttuinen – peli näyttää varsin hyvältä kummallakin konsolilla.

Singularityn hieman venähtänyt tuotantoaika tuntuu kummallisissa jutuissa. Joitakin kohtauksia, kuten junapomotaistoa alustetaan välianimaatiolla, mutta muuten välianimaatioita ei ole, vaan peli luottaa Half-Lifen kaltaiseen juonen rakentamiseen. Renko myös näkyy hetken yhdessä kohtauksessa, mutta omituisesti tämäkin tapahtuu vain kerran.

Muitakin huolimattomuuksia löytyy. Ympäristöstä löytyy asekaappeja, joita käyttämällä voi vaihtaa aseita (minkä tajusin vasta pelin puolen välin jälkeen) ja myös kehittää aseiden sekä TMD:n ominaisuuksia ja ostaa ympäristöstä löytyvällä E-99-mineraalilla uusia kykyjä. Tajusin vasta tunti ennen pelin loppua, ettei yksikään ostamani TMD-päivitys ollut käytössä, sillä ne pitää sijoittaa ja ottaa käyttöön erikseen.

Kun pelaaja saa käsiinsä jotain uutta, opastus käytöstä näkyy näytöllä tasan sen yhden kerran. Valikoista ei saa lisätietoa oikeastaan mistään. Peliin on ängetty kaikenlaista, kuten TMD-kykyjä, jolla voi tuplata keräämänsä E-99-mineraalit tai kyvyn kiskoa kahden ajan välissä olevia esineitä takaisin omaan aikaan, mutta kaikki jää vähän kuin puolitiehen.

Ainoa isompi valituksen aihe on niinkin pieni kuin tekstityksen puute, joka voi kertoa jotakin pelin budjetin pienuudesta. Nate kulkee useimmiten yksin, mutta kun joku on mukana tai dialogia on muuten vain paljon, saa olla korvat höröllä kuuntelemassa, mitä tapahtuu.

Moninpelin kaiken lisäksi

Moninpeli on fiksusti hyvin rajallinen – se tarjoaa deathmatchin ohella taktisempaa mättöä, jossa pelataan kierros ihmissolttuina ja toinen kierros hahmon olan takaa kuvatuilla mutanteilla. Kummallakin puolella on tarjota neljä hyvin erilaista hahmoa. Tehtävänä on joko aktivoida tai varjella kolmea energiapylvästä. Homma toimii hyvin, vaikkakin ruudunpäivitys hieman ailahtelee ja verkkoviivettä riittää, vaikka peliseuraa saa hädin tuskin täysien matsien verran. Moninpeli on kevyttä viihdettä, mutta ainakin siinä on edes jotakin omaa.

Singularityn pelaaminen tuntui todella hyvältä. Ensimmäisen tunnin jälkeen soitin Huttuselle ja hehkutin, että säästä tämä peli lomalle, ja soitin Pyykköselle myös. Peli sai minulle todella hyvän fiiliksen. Hitaan alun jälkeen juoni ja toiminta koukuttivat loppuun saakka. Läpipeluun jälkeen on mukavan tyhjä fiilis.

Singularity on todella laadukas kokemus, jonka tarinan läpipeluussa menee noin kahdeksan tuntia, ja sen jälkeen moninpeliä jaksaa jonkin aikaa, mutta sitten peli on tyydyttävällä tavalla käsitelty ja pelattu ja sen voi laittaa hyllyyn. Siitäkin saa tyydytystä, ettei ole ”pakko” tahkota jotakin viikkokaupalla tai netissä, vaan kun tarina on ohi, peli on ohi ja se riittää.

Vaihtopelaaja

Kirjoittanut [pelaaja_author:3268]

Singularity yllätti, useammalla kuin yhdellä tavalla. Laskettuani noin kaksikymmentä viittausta Half-Lifeen, muutaman BioShockiin ja yhden Boratiin, lopetin. Pelissä ei ole yhtäkään alkuperäistä ideaa. Mutta minkä peli apinoi, se tekee sen tyylillä. Matka rapistuneen Katorga-12-saaren sydämeen on jatkuva vuoristorata, joka ei vain ota loppuakseen, ja se on pakko nähdä yhdeltä istumalta loppuun.

Miksi näin on, on mysteeri. Pelin tarina on puhdasta Ö-luokkaa. Salainen saari Stalinin takapihalla, joka kätkee salaisuuden, on hädin tuskin syy hahmon eteenpäin kuljettamiseen. Peli ei itsekään ota juonta kovin vakavasti, vaan leikittelee stereotyyppisillä hahmoilla sekä viittauksilla oppi-isäänsä. Odotin rehellisesti pitkään Half-Life 2:n Dogin rynnistävän jostakin kulman takaa, pelin paljastuvan Valven huijaukseksi ja Half-Life 3:n alkavan.

Omissa kirjoissani edellinen lause on suurin kehu, jonka voin millekään pelille antaa. Se ei tarkoita millään muotoa sitä, että Half-Life-sarjaa tulisi tuntea, tai edes olla pelannut. Singularity on pelimekaniikan ylistys. Se pitää asiat tarpeeksi yksinkertaisina ja rytmittää räiskintäjaksoja juuri oikein. Juuri kun samaa on toistettu liikaa, peli vaihtaa uudelle vaihteelle, eikä aika käy koskaan pitkäksi.

Kitinän aiheitakin löytyy. PS3-versio on suttuinen, moninpeli puolestaan täysin päämäärätön. Tarina on ohi liian nopeasti. Oma pelikelloni tikitti noin kuudessa tunnissa pelin päätyttyä, eikä jälleenpeluuarvoa juurikaan ole, jos trophyt lasketaan pois yhtälöstä. Tästä huolimatta Singularity on oiva välipala kaikille puhtaan toiminnan ystäville.

Vaihtopelaaja

Kirjoittanut [pelaaja_author:14]

Singularity olisi mennyt minulta täysin ohi, ellei Thomas olisi sitä niin paljon kehunut. Itse olin jo ehtinyt unohtaa tämän pari vuotta sitten kohistun pelin kokonaan, sillä niin vähin äänin se lopulta julkaistiin. Kuten pääarvostelussa jo varmasti valiteltiin, on tämä suuri rikos, sillä Singularity on mielenkiintoinen peli hieman Half-Lifen ja etenkin BioShockin hengessä.

Raven on aina osannut tehdä hiottua toimintaa eikä Singularity ole poikkeus. Pelin räiskintä on hauskaa ja sujuvaa ja sitä höystetään loistavasti aikamanipulaatiolaitteen kikoilla. Aikamanipulaatio itsessään on hyvin hyödynnetty pelin tarinassa, joka pitää pelaajan otteessaan aina loppuratkaisuun saakka.

Pelin ehdoton vahvuus on sen erinomainen rytmitys ja kenttäsuunnittelu. Pelaaja ei ehdi kyllästyä hetkeksikään, kun eteen tulee koko ajan uusia vihollisia, ympäristöjä tai leluja. On oikeastaan hämmentävää, kuinka täyteen kaikenlaista vaihtelua peli on saatu. Lopulta tämä jopa kostautuu, sillä monia pelin kikkoja ja aikamanipulaation jujua ei käytetä muutamia kertoja enempää, etenkään taisteluiden ulkopuolella. Esimerkiksi esineiden vetämistä ajan läpi ei käytetä juuri lainkaan eikä hahmon erikoiskykyjen ja aseiden kehitykselläkään lopulta tunnu olevan niin suurta merkitystä. Lopulta myös tajuaa, että peli oli käytännössä alusta loppuun yhtä putkijuoksua.

Nämä eivät kuitenkaan haittaa, kiitos jo mainitun erinomaisen rytmityksen sekä tunnelman. Vanha neuvostoliittolainen Katorga-12-saari tutkimuskeskuksineen, mutantteineen ja salaisuuksineen on kiehtova paikka, hieman kuten BioShockin Rapture.

Kaikkiaan Singularity oli todella miellyttävä yllätys ja voi vain toivoa, että sana pelistä kiirii tarpeeksi, ettei se jää pelaajilta kokematta.

8/10

Kommentit

Käyttäjän Tumpipi kuva
Tumpipi

Mukava leikkiä ajalla, monipuoliset aseet..

Käyttäjän konna kuva
konna
Käyttäjän niksaisa kuva
niksaisa

Todellakin yllättäjä ja loistava peli!

Käyttäjän Paramore16 kuva
Paramore16

Ihmeen kiinostava peli tät jaksaa hakata.D!!

Käyttäjän Mason kuva
Mason

Pelinä täysin keskiverto, alekorikamaa.

Käyttäjän macrodeath kuva
macrodeath

Hauska, mutta pirun lyhyt

Käyttäjän Rally-Point kuva
Rally-Point

Kiinnostava

Käyttäjän GameAddict kuva
GameAddict
Käyttäjän KaKe kuva
KaKe

Loistavaa toimintaa! Keskiverto tarinan toteutus!

Käyttäjän Packie kuva
Packie

Kiitos Pelaaja tästä helmestä.

Nostoja