Skábma – Snowfall / Arvostelut / pelaaja.fi

Skábma – Snowfall

23.10.2022 // Kirjoittanut: Ida Suominen
0

Tämä arvostelu on julkaistu alkujaan Pelaaja-lehden elokuun numerossa 236.

Pysy tuoreimpien arvostelujen tasalla tilaamalla lehti tästä!

Rumpusoolon paikka

Tamperelaisen Red Stage Entertainmentin Skábma – Snowfall alkaa, kun porovahdissa ollut pelihahmo Áilu herää ja huomaa, että yksi poroista on tiessään. Tragedia seuraa toistaan, eivätkä asiat varsinaisesti ala helpottua edes silloin, kun Áilu sattuu löytämään luolasta ruumiin viereltä saamelaisrummun. Rumpu johdattaa Áilun polulle tulla luonnon henkien kanssa keskustelevaksi šamaaniksi ja esittelee pelaajalle pelin keskeisimmän mekaniikan, rummutuksen.

Rumpua voi muutamaa yksittäistä poikkeusta lukuun ottamatta soittaa missä vain ja milloin vain. Se on työkalu eteenpäin pääsemiseen. Välillä soittaminen paljastaa näkymättömissä olleita jalanjälkiä tai seiniin tehtyjä kaiverruksia, ja välillä se houkuttelee puiden henget juttusille. Ennen kaikkea se antaa Áilun käyttää matkan varrella saamiaan voimia. Kun on vähän hukassa, paras ratkaisu on siis tarttua rumpuun. Lisäksi rummutus on yksinkertaisesti hauskaa, vaikka se onkin pääasiallisesti yhden napin pohjassa pitämistä. Oman särmänsä tuo se, että Áilu muuttaa rummutuksensa tahtia taustamusiikin mukaan, minkä äkkääminen jo itsessään oli riemastuttavaa.

Skábma tuntuu jollain tapaa kokoistaan suuremmalta peliltä. Välillä se, mitä pelaajalta odotetaan, on päivänselvää. Välillä tarina kuitenkin asettuu taka-alalle ja patistelee pelaajaa tutkimaan kylän lähimetsiä ja löytämään tiensä itse takaisin tarinan tykö. Kentät ovat kauniita ja mieleenpainuvia, mutta ne jäävät aika ajoin hieman sekaviksi ja hankaliksi suunnistaa.

Mitään ylimääräistä pelissä ei ole pakko tehdä, mutta pelimaailman niemien ja notkojen koluaminen on yllättävän koukuttavaa. Tutkiskellessa löytää todennäköisesti jonkun kuudesta keräilykohteesta: aitauksestaan paenneen jäniksen, ranskalaisen vierailijan muistiinpanoja, Áilun isoisän kätkemiä arkkuja, materiaalia staalo-olentojen olemassaoloa koskevaan tutkimukseen, mystisiä raapustuksia tai joikupaikan. Erityisesti joikupaikan löytäminen sykähdytti kerta toisensa jälkeen. Mikään ei tunnu niin hyvältä kuin tiivistunnelmaisen osuuden päätteeksi reitille sattuva nuotio, jonka ääreen istahtaa kuuntelemaan joikaamista.

Löydettävien esineiden mukana saa pieniä tarinanpalasia. Esimerkiksi karanneiden jänisten yhyttäminen paljastaa pala palalta kuvion Suuren kanipaon takana. Pelin käsikirjoitus ylipäätään on miellyttävää. Huumori on lämminhenkistä, yllättävää ja erityisesti puiden henkien tapauksessa ilahduttavan paljon huonoihin puujalkoihin nojaavaa. Vaikka Skábma ei ole järin pitkä peli – suurin piirtein viidestä seitsemään tuntiin – Áiluun ja tämän siidan jäseniin ehtii kiintyä.

Pelissä on omat ongelmansa. Ainakin hiirellä ja näppäimistöllä pelattaessa herkkyys piti pudottaa aivan minimiin, jotta kameran sai olemaan huitelematta vallattomasti ympäriinsä. Erityisesti luolia tutkiessa taas tuntui, että valaisuun oli ammennettu innoitusta suoraan Salaisista kansioista. Toki luolien kuuluukin olla pimeitä ja rummun soittaminen valaisee ympäristöä, mutta tasoloikkaosuudet kenttien pimeimmillä pätkillä olivat paikoin todella turhauttavia.

Kun eteensä näkee, ympäriinsä kulkeminen varsinkin pelin loppupuolella on uskomattoman hauskaa. Kun Áilu on ennättänyt kerätä matkaansa pari liikkumisessa avittavaa voimaa, paikasta toiseen siirtymisestä tulee käytännössä oma pelinsä, kun etapin yrittää taitaa niin sujuvasti ja vikkelästi kuin mahdollista.

Skábma – Snowfall on hieno avaus saamelaispeleille. Se on sydämellinen ja kaunis, eikä kokemus juuri kärsi pelin muutamista teknisistä hikoista. Saamelaiskulttuuria ja pohjoissaamen kieltä on ilo nähdä ja kuulla pelimuodossa, ja Áilun tarina palaa mieleen vielä useita päiviä seikkailun päättymisen jälkeenkin.

8/10

Kehittäjä: 
Red Stage Entertainment
Julkaisija: 
PID GamesSunsoft
Peligenre: 
Seikkailu
Julkaisualustat: 
Microsoft Windows