Seuraavan konsolisukupolven pilkistellessä horisontissa tulee väkisinkin pohtineeksi nykyisten konsoleiden ansioita. PlayStation 2:n parhaita saavutuksia on piirretyiltä seikkailuelokuvilta näyttävien tasohyppelypelien hiominen lähelle täydellisyyttä. Jak-, Ratchet– ja Sly-pelisarjat ovat kuin animaatioelokuvia, joissa päähahmoa ohjataan itse.

Iloisten eläinten kopla

Sly-pelien pääosassa on Cooper-pesukarhusuvun nuorin vesa. Cooperit ovat aina olleet kuuluisia mestarivarkaita. Kolmannessa seikkailussaan Sly joutuu vastatusten ilkeän Tohtori M:n kanssa, joka pyrkii murtautumaan Cooperien perintöholviin. Suuren uhan päihittääkseen Sly tarvitsee lisävoimia luottoapuriensa Bentley-kilpikonnan ja Murray-virtahevon lisäksi. Hauskat ja mahtavan persoonalliset hahmot ovat aina olleet Sly-sarjan tavaramerkkejä. Koplaan liittyvät uudet hahmot ovat yhtä onnistuneita. Pelin rakenne on ennallaan. Seikkailu on jaettu eri puolilla maailmaa tapahtuviin keikkoihin, jotka koostuvat noin tusinasta alatehtäviä. Mutkikkaita operaatioita suoritetaan muun muassa Venetsiassa, Australiassa ja Kiinassa. Osa alatehtävistä suoritetaan tapahtumapaikan laajalla keskusalueella ja osa kulloisellekin haasteelle varatulla suppeammalla alueella.

Tuhat ja yksi minipeliä

Sly-sarjalle leimallisesti Sly 3 koostuu tasohyppelyn lisäksi lukemattomista pidemmistä ja lyhyemmistä alipeleistä. Sly 3:ssa alipelejä on enemmän kuin koskaan. Edustettuna on ilahduttava kirjo pelimekaniikkoja: tietokoneen hakkerointia Robotron-tyylisesti ampuen, veneilyä erilaisilla paateilla, ilmataistelua kaksitasokoneilla, isoilla ja pienillä ajoneuvoilla ajamista, tykkipesäkkeestä tulittamista? Listasta tulisi pitkä. Kertaluonteisia herkkupaloja ovat myös ensiluokkaiset pomotaistelut. Jopa tasohyppelyosuuksien meininki muuttuu oleellisesti pelattavan hahmon mukaan. Varsinainen hyppely ja kiipeily on Slyn erikoisalaa, Murray mätkii vastustajia ronskeilla voimillaan ja eräs uusista hahmoista tulittaa selkärepustaan kohteeseen hakeutuvia ilotuliteryöppyjä. Runsas pelimekaniikkojen vaihtelu tekee Sly 3:n yleisluonteelle kaksi asiaa. Ensinnäkin peli pysyy jatkuvasti tuoreena, ja seuraavaa haastetta odottaa aina innolla. Samalla lajityypistä toiseen vaihtaminen rikkoo pelaajan rytmin. Pelin tehnyt Sucker Punch -studio on tunnistanut riskin ja estänyt pelaajan turhautumisen tekemällä jokaisesta pelin vaiheesta helpohkon. Niinpä peli etenee aina viimeistään parin yrityksen jälkeen, mikä saattaa olla pettymys kovaa haastetta janoaville tasohyppelykonkareille. Nuoremmille pelaajille Sly 3 on omiaan, ja pelin voikin pelata halutessaan kokonaan suomennettuna. Käännöstyö on kokonaisuutena hyvää, vaikka tekstissä esiintyykin ajoittaisia kömpelyyksiä ja Slyn ääninäyttelijän eläytymisessä olisi paljon parannettavaa.

Ehjää ei kannata korjata

Koska Sly-pelisarja on ollut lähes virheetön alusta alkaen, kolmannen osan kehityskohteita on pitänyt keksiä väkisin. Sen huomaa, sillä uudistukset jäävät jokseenkin yhdentekeviksi. Pahvisilla 3D-laseilla pelattavat osiot toimivat juuri ja juuri, mutta eivät lisää pelinautintoa. Onneksi lasien käyttö on vapaaehtoista. Myös mahdollisuus pelata joitakin minipelejä kaksinpelinä jaetulla ruudulla on pieni lisäarvo, sillä parempia moninpelejä on tarjolla kasapäin.

8/10
Lisää luettavaa