Pienet ovat panokset
Vaikka Smoke and Sacrifice on varsin pahaenteisesti otsikoitu videopeli, ei imeväisten uhraaminen jumalille ole ensimmäinen asia, jonka nimi tuo mieleen. Naiivius kostautuu, koska ensimmäisen vauvaparan pää joutuu pölkylle heti minuuttien kuluttua avauskohtauksesta.
Tukala tilanne valaa tukevat perustukset tulevalle. Pelaaja omaksuu uhrilahjaksi joutuneen poikalapsen äidin Sachin roolin ja lähtee surun ajamana setvimään synkkiä salaisuuksia outojen palvontamenojen ytimessä. Koska armoton alamäki on päivän sana tässä pelissä, naisen tie vie lähes välittömästi maanalaiseen ulottuvuuteen, jossa kaikki liikkuva yrittää päästää tämän päiviltä.
Outo ja uhkaava maailma ei varsinaisesti tarjoa eväitä hyvään elämään, joten Sachin täytyy pärjätä sillä, mitä käteen milloinkin sattuu. Pelin keskipisteessä on vahvasti selviytymisgenren edelläkävijä Don’t Starvea kanavoiva askartelumekaniikka, jonka avulla ympäristöstä riivityt materiaalit muuttuvat näppärästi aseiksi, asuiksi ja aterioiksi. Näpertely on alkuun kovin yksinkertaista, mutta reseptikirja paisuu alta aikayksikön niin paksuksi, että epätoivo ehtii iskeä, ennen kuin peli on kunnolla alkanut.
Tuska kumpuaa suurelta osin siitä, että luontoa on uhmattava tavaravalikon kartuttamiseksi. Taistelu on perusajatukseltaan turkasen yksinkertaista: yhdellä napilla hyökätään, toisella väistetään. Virheisiin ei kuitenkaan ole varaa, koska Sachin fysiikka kestää rivivihulaisiltakin vain pari huitaisua. Tiukkoja taisteluita tarjoavia pelejä verrataan Souls-sarjaan nykyään heppoisin perustein, mutta Smoke and Sacrifice on rinnastuksensa ansainnut.
Palvontamenot kuittaavat puolet pelin nimestä, mutta entäpä sitten se savu? Juuri kun pelaaja on ehtinyt tottua ympäröivän maailman murhanhimoon, täyttyy ruutu violetista sauhusta. Käry toimii Smoke and Sacrificessa perinteisen nälkämittarin korvaajana siinä mielessä, että kaloreiden sijaan tarkkaillaankin valon määrää. Jos lyhtyä ei ole käsivarren mitan päässä, kun savu saapuu, vaihtoehtoina ovat tuskallinen tukehtumiskuolema tai katulampun vieressä kököttäminen.
Vaikka kuolo kurkkii jokaisen kulman takaa, se ei herätä pelaajassa suuremmin pelkoa. Tallennuspisteitä on ripoteltu sinne sun tänne, ja tärkeimmät tavarat saa aina jemmaan yhteen pelimaailman kymmenistä tyhjistä arkuista. Vaikka epäonnistuminen on aina henkisellä tasolla epämiellyttävää, konkreettisesti sen johdosta menettää korkeintaan muutaman minuutin elämästään – kunhan vain muistaa tallentaa ahkerasti.
Pienet panokset eivät kuitenkaan ole pelin suurin ongelma. Sen kohtaloksi koituu tapa, jolla painajaismaista tarinaa kuljetetaan. Ahdistus hälvenee tehokkaasti, kun juonta edistääkseen pelaajan täytyy kykkiä pusikoissa etsimässä ruokasieniä sivuhahmoille. Verkkoroolipelihenkinen tyhjäntoimittaminen on Smoke and Sacrificessa turhan suorassa ristiriidassa pelin tavoitteleman tunnelman kanssa.
Perusosasiltaan suhteellisen toimivaa Smoke and Sacrificea ei kehtaa väittää surkeaksi peliksi, mutta lajityyppinsä klassikoihin se ei millään tavalla lukeudu. Jos sen monituiset palaset loksahtelisivat paremmassa sovussa paikoilleen, tuomio voisi olla toisenlainen.