Sniper: Ghost Warrior on niitä pelejä, jotka kannattaa ihan suosiolla jättää kokonaan hankkimatta – ellet itse sitten ole sattumalta aikeissa nikkaroida samaan ja valitettavan harvalukuiseen lajityyppiin lukeutuvaa toimintapeliä. Puolalaisen City Interactiven kokoon kursiman, ensimmäisestä persoonasta pelattavan ”sniputteluhiiviskelyn” ainoaksi todelliseksi ansioksi nimittäin jääkin se, että peli kasaa kuvaruudulle kaikki ne ärsyttävät kompastuskivet, joita jokaisen pelinkehittäjän tulisi välttää kuin varpaillaan tassuttelevan sala-ampujan kuivia risukkoja viidakon hiljaisessa yössä. Keskeneräinen toteutus on rehellisesti sanottuna äärimmäisen ärsyttävä asia, koska paperilla tämä peli vetää puoleensa enemmän kuin yksikään viimeaikaisista ja moneen kertaan nähdyistä ramboiluista.
Ghillie-maastonaamiopuvussa vihollisen selustaan hiiviskelyn ja yhdellä takuuvarmalla tarkkuuskiväärin laukauksella tapahtuvat tapot teki pelaajille tutuiksi vuonna 2007 julkaistun Call of Duty 4: Modern Warfaren kaksi upeaa kenttää, All Ghillied Up ja One Shot, One Kill. Nämä ovatkin varmasti olleet Sniper-toimintapelin merkittävimpiä vaikuttajia, mutta valitettavasti loistavalle esikuvalle tapahtuva pokkurointi ei näy muualla kuin ajatuksen tasolla. Pripyatin aavemainen rauniokaupunki on vaihtunut geneerisen eteläamerikkalaisen banaanivaltion viidakkoon, jonne on istutettu tutun oloisia hökkelikyliä, tehtaita ja öljyjalostamoja.
Kokonaisvaltaisin ongelma pelissä on yksinkertaisesti se, että City Interactive ei uskalla pysytellä uskollisena omalle alkuperäiselle ja hyvälle idealleen. Pusikon aluskasvillisuuden seassa väijymisestä, paikasta toiseen hiljaa ryömimisestä ja kiikaritähtäimellä sihtaamisesta puolen kilometrin päässä vihollisesta saa todella vaikeasti vauhdikasta sekä raflaavaa audiovisuaalista huvipuistoajelua aikaiseksi, mutta tällaisena Sniper: Ghost Warrior ei oikein itsekään tunnu tietävän, että minkälainen peli sen kuuluisi olla. Kaikki pelissä on tehty alusta loppuun asti hiiviskelyn ehdoilla, mutta tästä huolimatta pelaaja heitetään toistuvasti tehtävien aikana tilanteisiin, joissa ei auta muu kuin räiskiä kaikkea palmujen seassa liikkuvaa. Tällaiseen toimintaan Sniper: Ghost Warrior on kuitenkin aivan liian kömpelö ja vailla ensimmäistäkään sellaista ominaisuutta, joka tekisi tulitaisteluista nautittavaa tai edes siedettävää.
Nähdä ja tulla nähdyksi
Pelaaja pukee ylleen tarkka-ampujan ”röllipuvun” ja ryömii läpi kokonaisen pienen viidakon tarkoituksenaan auttaa erään fiktiivisen Etelä-Amerikan saarivaltion kapinallisliikettä heidän taistelussaan häikäilemätöntä kenraali Vasquezia vastaan. Alun epäonnistuneen salamurhayrityksen jälkeen homma ei tietenkään ole aivan niin yksinkertainen kuin aluksi suunniteltiin, ja pian otsaosumia saniaisten suojista laukova hiipparisotilas joutuukin keskelle todellista sotatannerta. Yksinpelin yhteensä 16 tehtävää on ryhmitelty neljään erilliseen näytökseen, ja Sniper: Ghost Warriorin lopputekstejä pääsee ihailemaan noin kymmenen tunnin ankaran hammastenkiristelyn sekä harmittavan epäreilujen kuolemien jälkeen.
Niin kauan kun pelissä on mahdollista pysytellä hiljaa piilossa ja sihtailla vihollista rauhallisesti pitkin aseen kiikaritähtäintä, tunnelma säilyy ehjänä. Yleishälytyksiä ja tästä seuraavaa lähes takuuvarmaa äkkikuolemaa kaihtavaan hiiviskelyyn ja tarkkuuskiväärin käsittelyyn kuuluu olennaisesti esimerkiksi sotilaan oman pulssin huomioiminen ja painovoiman sekä erilaisten tuulenpuuskien aiheuttamien muutosten laskeminen mukaan ammuttavan luodin lentorataan. Helpommilla vaikeustasoilla peli näyttää punaisella merkillä valmiiksi paikan, johon kuti tulee kajahtamaan. Onnistuneita pääosumia taas herutetaan toistuvasti hidastuksilla, jotka onneksi saa pelin asetusvalikoista käsin myös pois päältä. Valitettavasti nämä tunnelmalliset hetken ovat harvassa, koska City Interactive on kokenut tarpeelliseksi rytmittää väijytyksiä haparoivilla ammuskelu- ja pakokohtauksilla, joissa aseella ampumiseen ja ohjaukseen liittyvät ongelmat nousevat pääosaan.
Tekoäly on suoraan sanottuna helvetillisen ärsyttävä. Välillä pelaaja havaitaan makuuasennosta väijymässä puolen kilometrin päässä vihollisesta pensaiden suojista, kun taas seuraavalla kerralla vihollissotilaan silmien edestä voi käytännössä kävellä ja vilkuttaa kiväärinperällä mennessään. Välillä käsikirjoitettu jakso yksinkertaisesti ei vain ala, ja koko tehtävä on pakko aloittaa alusta. Räiskintäosuuksia ei myöskään auta pahasti yskivä pelimoottori, joka ottaa luovia mietiskelyhetkiä aina kun ruudulla tapahtuu muutakin kuin palmupuiden lehtien havinaa.
Sniper: Ghost Warriorista löytyy myös verkkomoninpeli, joka on juuri niin turhauttavan tylsä kuin mitä kourallisesta omissa puskissaan eri puolilla kenttää kykkiviä ”telttailijoita” vain voi saada aikaan. Tämä ominaisuus olisi itse asiassa ollut parempi jättää pelistä kokonaan pois ja käyttää moninpelikehitykseen sijoitettu aika puolivillaisen yksinpelikampanjan hiomiseen. Valtavirran seuraamisesta kärsivät nyt molemmat puolet. Edes normaalia alhaisempi hinta ei ole hyvä syy altistaa itseään näin jonninjoutavalle pelille, jossa hyviä hetkiä on tuskin edes yhtä kymmenestä.