Hakuammuntaa
Toimintaa. Tarkka-ammuntaa. Jännittäviä käänteitä. Sniper: Ghost Warrior 2 yrittää tarjota kaikkea tätä. Puolalaisen City Interactiven vuonna 2011 julkaistua Sniper: Ghost Warrioria pelanneet tietänevät kuitenkin, mitä jatko-osalta odottaa. Halpatuotannon hajuinen, keskinkertainen tarkka-ampumisräiskintä on saanut seuraajan, joka tekee samoja asioita vähän paremmin, mutta ei oikeastaan mitään hyvin.
Idea Ghost Warrior 2:n taustalla on simppeli. Pelaaja on salaisen erikoisyksikön tarkka-ampuja, joka ampuu tarkasti mitä milloinkin. En ihan tarkalleen osaa kertoa, mikä juonessa on pointtina, sillä tarinaa ei kerrota erityisen mukaansatempaavasti. Riittänee, kun paljastan, että mukana on vääriin käsiin joutunut joukkotuhoase, esimiehiään vastaan hangoittelevia sankareita ja hyvis, joka onkin pahis. Mukaan mahtuu pieni yllätyskin, mutta kovin kliseiset tapahtumat on kirjoitettu niin kömpelösti, että juoni aiheuttaa parhaimmillaankin lähinnä huvitusta.
Mutta tokkopa kukaan haamusoturien kimppuun käykään tarinan takia. Tarkka-ampumaanhan tänne tultiin, ja tarkka-ampumaan pelissä päästäänkin. Kiikaritähtäimen läpi tähyily onkin periaatteessa kelvollisesti toteutettu. Ballistiikkaa mallinnetaan edellisosan tapaan kohtuullisesti, ja tähtäämiseen vaikuttavat sekä tuuli että luotien putoama pidemmillä etäisyyksillä. Kovaa simulaatiota ei ole tarjolla, vaan osuminen kilometrin päästäkin on simppeliä puuhaa, etenkin kun laukausta voi yrittää lähes poikkeuksetta monen monituista kertaa ilman sakkoa. Silloin tällöin osumaa korostetaan hidastetulla luotikameralla, jonka mielikuvitukseton toteutus on kuitenkin kovin vanhanaikainen.
Suuri osa Ghost Warrior 2:sta vietetään kuitenkin hipsutellen vihollisjoukkojen seassa. Huomaamattomaan etenemiseen kannustetaan antamalla kakkosaseeksi pelkkä pistooli ja tarjoamalla tekoälylle uskomaton kyky tietää pelaajan sijainti välittömästi paljastumisen jälkeen. Kyllästyinkin hiippailuun varsin pikaisesti alun jälkeen ja päädyin vain ampumaan kaikki viholliset, mikä osoittautui kuitenkin aivan yhtä tylsäksi ratkaisuksi. Lisäksi pelihahmon kyvyttömyys poimia kätösiinsä vihollisten käyttämiä rynnäkkökiväärejä tuntuu vähän tyhmältä rajoitukselta, jolla tehdään toiminnasta vielä hiippailuakin ikävämpi etenemistapa.
Eniten hampaidenkiristelyä aiheuttavat käsittämättömästi sijoitellut välitallennuspisteet. Vaikka 5–10 minuuttia taaksepäin palaaminen ei kuulosta niin pahalta, on turhauttavaa pelata samoja tylsiä kohtia uudestaan vain kuollakseen siihen samaan viholliseen, joka tietää aina tasan tarkkaan, minne ampua. Tallennuspisteiden pitkille väleille on vaikeaa keksiä järkevää syytä, ja kyse lieneekin vain heikosta kenttäsuunnittelusta.
Moninpelikään ei tarjoa helpotusta Ghost Warrior 2:n ahdistukseen. Vaikka kärsivällinen tarkka-ampujien taistelu kuulostaa mukavalta vaihtelulta, ovat matsit käytännössä pelkkää nurkissa kyttäämistä, joka tarjoaa jännitystä vain hetkittäin. Päälle liimatun oloinen moninpeli ei tarjoa yksinkertaista ballistiikan mallinnusta lukuun ottamatta mitään, mitä muut räiskinnät eivät tekisi paremmin.
Vaikka Sniper: Ghost Warrior 2 tekeekin kaiken ainakin lähes välttävästi, on sitä loputtoman tylsä pelata. En keksi tähän hätään yhtään peliä, jonka parissa olisin ollut yhtä kyllästynyt. Kun samoja kohtia joutuu hinkkaamaan uudestaan ja uudestaan kelvottoman tallennussysteemin vuoksi, vaihtuu kyllästyminen ärtymykseen ja turhautumiseen.
Sniper: Ghost Warrior 2 joutui kovaan vertailuun, sillä pelasin samoihin aikoihin myös erinomaista BioShock Infiniteä. Vaikka pelit ovat tyylillisesti täysin erilaisia, on Infinite kuitenkin erinomainen osoitus siitä, miten keskinkertaisesti toteutetun toimintamekaniikan voi pelastaa toteuttamalla tiettyjä asioita ennennäkemättömän hienosti. Sniper: Ghost Warrior 2 taas on erinomainen osoitus siitä, ettei yhtälön tulos voi olla kummoinen, jos kaikki osat ovat korkeintaan keskinkertaisia.