Muistan edelleen hyvin sen elokuisen iltapäivän, jolloin palasin kotiin kaupasta mukanani Playstation 2:n verkkoadapteri sekä uunituore SOCOM-peli. Vuonna 2003 konsolinettiräiskinnät olivat jotain uutta ja ihmeellistä, sillä Xbox Live ei ollut vielä lyönyt läpi Euroopassa, ja Playstation 2:n nettipelitkin olivat harvinaista herkkua. SOCOM onnistui kuitenkin jo ensimmäisen pelin aikana keräämään taakseen pienen, mutta aktiivisen yhteisön, joka toimii edelleen.

Sarjan PS3-debyytti SOCOM: Confrontation julkaistiin Atlantin toisella puolella jo viime lokakuussa, ja se jäi siellä pahasti syksyn julkaisutulvan keskelle. Tilannetta ei tosin varmasti auttanut yhtään se, että peli oli lähes pelikelvoton julkaisun yhteydessä – bugeja oli valtavat määrät ja pelistä puuttui jopa kannessa mainostettuja ominaisuuksia kokonaan. Nyt – viisi kuukautta ja muutama päivitys myöhemmin – peli uskalletaan julkaista myös Euroopassa, ja se alkaa olla pelattavassa kunnossa. Kuorrutetun pinnan alta paljastuu se vanha tuttu SOCOM, niin hyvässä kuin pahassakin.

Vaikka kehitystyö ei olekaan enää sarjan aiemmat pelit tehneen Zipperin harteilla, ovat SOCOM-veteraanit kuin kotonaan uuden pelin parissa. Kontrollit eivät ole juurikaan muuttuneet edellisosista, ja mukana on jopa samoja tuttuja karttoja. Semirealistinen terroristihippa on yhtä hidastempoista ja peliin liittyminen yhtä hidasta ja vaikeaa kuin aiemminkin. Pelaajien määrää on nostettu 32:een ja perinteiset pelimuodot panttivankien pelastamisesta pommitukseen ovat yhä tallella. Mukana on myös klaanituki sekä kankea party-systeemi, joka mahdollistaa pikamatseihin liittymisen kavereiden kanssa, mutta ei juuri muuta.

Tuunaa oma solttu

Yksi pelin näkyvimmistä uudistuksista on hahmojen laajamittainen kustomointi. Varustusta voi vaihtaa mielensä mukaan melko kattavista vaihtoehdoista, mikä aiheuttaa sen, ettei jokainen vastaantuleva sotilas näytä samalta, ja se tuo samalla mukavaa persoonallisuutta peliin. Vaatetuksen lisäksi myös varustusta ja aseita pystyy kustomoimaan esimerkiksi erilaisilla tähtäimillä.

Teknisesti peli on jo hiukan vanhentuneen näköinen eikä edusta PS3-pelien kärkeä, vaan muistuttaa lähinnä julkaisupelejä suttuisilla tekstuureillaan ja vaatimattomalla valaistuksellaan. Toisaalta peli ei kuitenkaan sorru Killzone 2:n kaltaiseen efektikikkailuun, vaan näyttää selkeältä. Äänipuolella mukana on pieniä kummallisuuksia, kuten täysin äänetöntä kävelyä ja jumiin jääviä aseääniä. Lisäksi suomenkielinen dubbaus on melko hirveää kuunneltavaa.

Vaikka kyseessä onkin pääasiassa verkosta ladattavaksi tarkoitettu peli, olisi jonkinlaisen yksinpelimahdollisuuden lisääminen tuntunut luontevalta tavalta tutustua pelin maailmaan. Nyt aloittelevat pelaajat joutuvat hyppäämään suoraan linjoille SOCOM-veteraanien tykinruuaksi, sillä edes botteja vastaan ei pääse harjoittelemaan. Onneksi pelistä kuitenkin löytyy taktisempien virallisten servereiden lisäksi pelaajien luomia pelejä, joissa uudelleensyntyminen kesken erän on mahdollista, joten kuolemasta ei seuraa minuuttien odottelua. Toisaalta tämä tekee myös taktisemmasta pelaamisesta lähes mahdotonta, kun pelaajat ryntäilevät kentällä miten sattuu.

Keskeneräisyys näkyy yhä

Liian aikainen julkaisu näkyy kuitenkin valitettavasti edelleen monissa pelin osa-alueissa. Esimerkiksi valikot toimivat todella hitaasti ja kankeasti, etenkin kesken taisteluiden. Myös pelin ruudunpäivitys tökkii välillä pahasti 32 pelaajan otteluissa. Kaiken huippuna ovat kuitenkin pelin latausajat, jotka ovat käsittämättömän pitkiä, ja niitä on todella usein. Lisäksi pelistä löytyy edelleen jopa pelin kaatumiseen johtavia bugeja, ja esimerkiksi tilastot päivittyvät todella hitaasti ja joskus jopa tyhjenevät itsestään.

Pelistä löytyy vain seitsemän erilaista karttaa, joista muutamista löytyy myös isommat versiot suurimpiin taisteluihin. Lisäksi kenttäsuunnittelu on melko samantapaista ja muutamat kartoista muistuttavat toisiaan hyvinkin paljon. Myös normaalikokoiset kartat ovat todella laajoja ja välillä huomaa eksyvänsä jopa yksinkertaisilta vaikuttaviin kaupunkikarttoihin. Kaikkia karttoja on lisäksi mahdollisuus pelata päivällä tai yöllä, mikä tuo lisähaastetta pelin valaistuksen huonouden ja pimeänäkölasien käytön kankeuden vuoksi.

Myös kontrolleista löytyy kummallisia hölmöyksiä. Esimerkiksi aseen vaihtaminen on toteutettu kankealla valintapyörällä, jonka käytön aikana ei pysty edes liikkumaan. Myös ohjaimen liikkeentunnistuksen käyttäminen hahmon asennon muuttamiseen ja kranaattien heittämiseen ei toimi käytännössä kovin hyvin. Lisäksi aseen tähtäimen käyttäminen on sijoitettu edelleen hölmösti d-padiin eikä sitä saa sieltä pois edes kontrollivaihtoehtoja muuttamalla.

Call of Duty 4:n ja Killzone 2:n asettaessa riman todella korkealle, on kilpailu moninpeliräiskintöjen puolella kiristynyt todella tiukaksi. Valitettavasti SOCOM: Confrontation jää vertailussa näihin pahasti jälkeen lähes jokaisella osa-alueella. Peli ei tarjoa oikeastaan mitään uutta, vaan tuntuu lähinnä nopeasti kokoon kyhätyltä grafiikkapäivitykseltä, jossa on vältetty riskien ottamista. 30 euron hintaiseksi pelistä kuitenkin irtoaa jonkin verran iloa, mikäli pitää taktisesta toiminnasta. Aloittelijoiden kannattaa kuitenkin harkita kahteen kertaan, sillä oppimiskynnys on kohtuullisen korkealla.

Miksi vaivautua kauppaan asti?

Sonyn strategia PlayStation Network palvelun kanssa tuntuu eroavan melkoisesti Microsoftin vastaavasta. Pikkupelien lisäksi tarjolla on myös laajempiakin pelejä, joita voi toki ostaa myös kaupoista perinteisenä levyversiona. SOCOMin lisäksi PSN:ssä on nähty muun muassa Warhawk, Gran Turismo 5: Prologue ja Burnout Paradise.

6/10
Lisää luettavaa