Sol Cresta -arvostelu on julkaistu alkujaan Pelaaja-lehden huhtikuun numerossa 232. Tuoreimpien arvostelujen tasalla pysyt tilaamalla lehden täältä!
Aurinkoon tieni vie
Cresta-sarjan nimi ei suoranaisesti ole viipyillyt pelaavan kansan huulilla viime vuosikymmeninä. Japanilaisen Nichibutsu-yhtiön 1980-luvun kolikkopelilentelyt Moon Cresta ja Terra Cresta ovat toki saaneet uusiojulkaisunsa melko tuoreeltaankin, mutta varsinaisesti mitään uutta sarjan tiimoilta ei ole kuultu sitten vuoden 1997 Sega Saturn -räiske Terra Cresta 3D:n. Nyt kuuluu, kun Bayonettastakin tuttu PlatinumGames ja ohjaaja Hideki Kamiya lätkäisivät nimensä sarjan kylkeen uudessa Sol Cresta -retrolentelyssä.
Vaikka Sol Cresta julkistettiin alkujaan aprillipilana, lopputulos on vakavasti otettava shoot ’em up. PlatinumGames ja Nichibutsun pelilisenssit nykyisin omistava Hamster Corporation eivät ole lähteneet tekemään kolikkopelilentelyjen huippumodernia uudistajaa vaan lajityypin juurille kumartavaa perinteenvaalijaa. Tuntumaa ja pelillisiä piirteitä on rukattu aavistuksen verran kohti nykypäivää, mutta muutoin tarjolla on männävuosien hengessä kourallinen eteenpäin vieriviä kenttiä, viisi vaikeustasoa, vaarallisia tilanteita ja tietenkin pistepotin jahtaamista.
Edeltäjiensä tapaan Sol Crestan erikoispiirre ovat sen telakoituvat tähtihävittäjät, jotka saavat lisätuhovoimaa ja kestävyyttä yhdistymällä toisiinsa. Ohjaksissa on yksi johtoalus kerrallaan, mutta lisähävittäjiä ilmaantuu liitettäväksi vihollisia tuhoamalla ja esineitä keräämällä. Maksimissaan kolmen aluksen telakoitumisjärjestystä voi vaihtaa lennossa, mikä vuorostaan vaikuttaa käytössä oleviin pääaseisiin ja lataushyökkäyksiin. Käytännössä tahtimarssin vaihto tapahtuu purkamalla muodostelma napinpainalluksella ja ohjaamalla toisiinsa sidoksissa olevat alukset haluamaansa järjestykseen.
Irtaantuneena ollessaan alukset voi asetella myös erilaisiin erikoishyökkäyskuvioihin, jotka tosin vaativat erikoissirujen keräämistä ja erillisen mittarin täyttämistä vihollisia tuhoamalla. Vaivannäön takia kuviot jäävät turhan helposti perustulituksen varjoon hektisimmissä tilanteissa, eivätkä ne aina tunnu luontevilta. Sama pätee myös mätkintäpelien erikoishyökkäyksiä muistuttavilla näppäinkomennoilla ladottaviin erikoislaukauksiin. Vaikka perustoiminta onkin sujuvalla mallilla, erikoispiirteet saavat toiminnan tuntumaan ajoittain sekavammalta ja hiomattomammalta kuin pitäisi.
Jonkinasteista sekavuutta saattaa toisinaan syntyä myös ulkoasusta ja kolikkopeleille tyypillisestä pystysuorasta kuvakoosta. Harjaantumattomalle silmälle pujoteltavat sokkelot, maakohteet, esteet ja jopa vihollistulitus voivat sekoittua turhan usein räikeisiin taustoihin. Toiminta onneksi selkeytyy ainakin Switchin kannettavassa muodossa kääntämällä kuvasyötteen asetuksista pystymuotoon, jolloin koko ruutu täyttyy toiminnasta. Äänimaailma sen sijaan on kauttaaltaan toimivampi, sillä se uhkuu uskollisesti kolikkopelien tyyliä.
Viisi vaikeustasoa pitävät erinomaisesti huolen sekä aloittelijaystävällisyydestä että haastavuudesta, joskaan luotihelvettimäisiin sfääreihin ei mennä. Hyvä niin, sillä hävittäjälaumoja, maan pinnalla olevia kohteita ja jopa päältä putoavia lohkareita väistellessä pitää kerätä tarvikkeiden ohella kolikoita, jotka tehostavat hävittäjäkokoonpanoa entisestään. Seitsemään kenttään onkin saatu ihan riittävissä väärin vaihtelevia tilanteita, joskin pomotaisteluita kierrätetään harmillisen tiuhaan. Onneksi yhteenottoihin lisätään pelin edetessä sentään jokusia uusia vaiheita.
Hyvistäkin puolistaan huolimatta Sol Crestaa on lopulta hankala suositella varauksetta. Vaikka siitä irtoaa nautinnollisia ja hauskoja pelihetkiä, ei sen epäkohtia, hiomattomuuksia tai kokoluokkaa voi ohittaa pelkällä olankohautuksella. Laadukkaita lentelyräiskintöjä on saatavilla edullisesti kattavammin kuin koskaan, joten Sol Cresta ei välttämättä perustele 40 euron hintalappuaan edes lajityypin kovimmille ystäville.